>

tiistai 27. lokakuuta 2015

Italialainen Broileri-Riisivuoka


Tämä vuoka menee sekä arkiruoka-, että "mitähän sitä kaapista löytyy"-kategoriaan. 
Tomaatteja ja parmesaania löytyy aina ja riisiä silloin, kun sitä on jaksanut kaupasta kotiin kantaa. Kanaakin näytti kaapissa olevan, joten tuumasta toimeen ja ruoka tulille. Hyvääkin tuppasi olemaan. 
Helppo ja hyvä arkiruokaohje tässä siis, ottakaahan omaksenne.


Italialainen Broileri-Riisivuoka:


- 300g broilerin suikaleita
- 1 tölkki Mutti kirsikkatomaatteja, tai tuoreita maun mukaan
- 3,5 dl pitkäjyväistä riisiä
- 2 rkl oliiviöljyä
- suolaa & pippuria (1+1 tl)
- 1 rkl basilikaa, oreganoa tai halutessasi pitsamaustetta
- 1 kanafondikuutio
- 1-2 valkosipulin kynttä puristettuna
- 1,5 dl parmesaania raastettuna
- 7 dl vettä
- 2 dl juusto- tai yrttikermaa



- Huuhtele riisi ja kippaa ne uunivuokaan oliiviöljyn kanssa.
- Kiehauta vesi vedenkeittimessä ja liota fondikuutio siihen.
- Lisää uunivuokaan, tölkkitomaatit, valkosipuli, parmesaani, kerma ja broilerisuikaleet.
- Mausta suolalla, pippurilla ja yrteillä.
- Kaada liemi sekaan ja sekoita.
- Kypsyttele vuokaa 200-asteisessa uunissa noin tunnin verran.
- Voit välillä käydä sekoittamassa vuokaa.


5 kommenttia:

  1. Selasin vaikka miten monta sivua taaksepäin ja herranjumala sun blogi on ensinnäkin esteettisesti todella kaunis ja toisekseen ohjeet on just niin helppoja, että tälläinen hiukan tylsempikin kokki löytää ihan uusia juttuja! Ihanan kausittain teet reseptejä, ihan mahtavaa. Jäät niin seurantalistalle :)

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia hirmuisesti Hanna :) Kylläpä lämmitti mieltä. <3
      Hyvä, että helppous on se, joka sinulle tuli mieleen - siihen nimittäin olen pyrkinytkin. :) Kiitos.

      Poista
  2. Tässä sapuskassa maut olivat kyllä todellakin kohdallaan (vaikka käytin vain tavallista ruokakermaa, ja pizzamausteen korvasin provencalen yrttimausteella). Ainoa miinus oli, että mielestäni lihaa saa olla paljon enemmän (tai riisiä vähemmän). Itselleni sattui lautasellinen, jossa ei ollut kuin 1 kanapala! Mutta ehdottomasti teen tätä jatkossakin isommalla lihamäärällä vain. :D T:Lihasyöjä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla että maistuu! :) Toivotaan, että muutkin lihanystävät ottavat tämän huomioon! :D Meillä tämä kyllä meni hyvin tällaisenaan, mutta kuten aina, makuja on monia. Sitten vain isompi kanapaketti sekaan! :)

      Poista
  3. Tulipa hyvänmakuinen laatikko, itse laitoin aurinkokuivattuja pilkottuja tomaatteja vähän sekaan. Helppo ja todella hyvä arkiruoka.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...