>

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Laskiaispitko


Tänään onkin vuorossa resepti niin sanotusti vieraasta keittiöstä. Tämä vieraileva daami halusi kehitellä teille helpon ja maistuvan ohjeen laskiaisen rientoihin.
Otappa ohjat, Sini!

(Kuvat + resepti Sini Lohilahti)



Heipat!


Sain kunnian vierailla tässä ihanan värikkäässä ja maistuvassa blogissa.
Mietin aikani että mitäs mä teille kerron ja näytän kunnes päähän välähti idea pitkosta josta tein laskiaiseen sopivan.

Sitä ennen voisin vähän esitellä itseäni, että kukas ihme blogiin kirjoittelee tällä kertaa.
Elikkäs, mä olen vähän päälle 3-kymppinen, kahden pienen lapsen äiti. Rakastan leipomista ja sisustamista ylikaiken.
Asustellaan vanhassa 30-luvun hirsitalossa kissan kera. Vuosi sitten iso haave kävi todeksi kun myyntiin tuli tämä ihana talo ja tämä oli kuin tarkoitettu meille.
Viime vuonna aloitin myös opiskelut, eli opiskelen leipuri-kondiittoriksi.
Minut löydät myös Instagrammista nimellä __sinilohi__
(Nimeä klikkaamalla pääset kurkkimaan kuviani)
Ja nyt sen pitkon vuoro. 




Laskiaispitko:




Pitkoa varten tein normaalin pullataikinan, tästä määrästä tulee 2-3 kpl pitkoja :

-5dl vettä
-50g hiivaa
-2dl sokeria
-1tl suolaa
-1rkl kardemummaa
-1 kananmuna
-n. 13dl vehnäjauhoja
-150g voita


Päälle:

-voiteluun kananmuna + tilkka vettä
- raesokeria


Lisäksi:

-hilloa
-kermavaahtoa


- Valmista pullataikina sekoittamalla taikinan ainekset keskenään.
- Anna taikinan levätä noin kymmenisen minuuttia.
- Vaivaa taikinaa noin 8 minuuttia.
- Jaa taikina (viiteen) osaan/ per pitko ja muotoile pitkiksi soiroiksi.
- Nyt letitin siis pitkon viidellä, täältä löydät ohjeen viidellä letittämiseen.
- Anna pitkojen kohota lämpimässä paikassa noin 45 minuuttia.
- Voitele pitkot munaseoksella ja ripota päälle raesokeria.
- Paista pitkoja 175-200 -asteisessa uunissa, n. 20-30min hieman uunista ja pitkojen koosta riippuen.
- Kun pitkot ovat jäähtyneet, leikkaa kansi pois, laita keskelle hilloa ja pursota reunalle kermavaahtoa.


Nyt syömään nuotiolla paistettua makkaraa ja jälkkäriksi tätä tuoretta pullaa!

     
Terkuin Sini



perjantai 1. maaliskuuta 2019

Pullaa Marttojen Keittokirjasta (Gluteeniton)



Sain jokin aika sitten Gummerukselta luettavakseni Marttojen Keittokirjan - innostu ja onnistu keittiössä.

Muutama entinen työkaverini ja mieheni mummo kuuluu, tai ainakin kuului Marttoihin ja he ovat olleet myös sitä mieltä, että minunkin, tällaisena joka-paikan-höylänä, kannattaisi heihin liittyä.
Ajatus houkuttelee kyllä kovasti, mutta katsotaan!

Mielikuvani Martoista on joukko käteviä emäntiä, jotka jakavat vinkkejään muille käteville ja vähemmän käteville emännille.
Todellisuudessa Martat on kotitalousneuvontaa antava kansalaisjärjestö, joka edistää kotien ja perheiden hyvinvointia ja kotitalouden arvostusta. Suomessa on 14 Marttapiiriä (16 toimipistettä), joihin kuuluu yli 1 200 yhdistystä. Järjestö viettää 120-vuotisjuhlavuottaan 2019, mille Marttojen keittokirja luo osaltaan maistuvan avauksen.

Odotin innolla millaisia reseptejä ja vinkkejä tämä kirja pitää sisällään. Miltei heti alkusivuilla tuli vastaan lista, johon oli kirjattu hyviä arjen eväitä, kuten "Syö kasviksia, hedelmiä ja marjoja useita kertoja päivässä. Syö täysjyväleipää ja puuroa. Syö kalaa ainakin kahdesti viikossa." ja niin edelleen. Listauksessa oli myös vinkkejä arjen pyörittämiseen; Suunnittele, tee ostoslista, valmista ruokaa kerralla parin päivän tarpeisiin - nämähän ovat juuri mielikuvani mukaisia vinkkejä!

Hävikin vähentäminen, ekologisuus ja villiyrttien kerääminen ovat olleet Marttojen perusajatuksia jo kauan ennen kuin näistä tuli trendi-ilmiöitä. Martat jakavatkin nyt parhaat neuvonsa sekä villiyrttien että tähteiden hyödyntämiseen. Kirjassa ajatellaan kautta linjan tuotteiden saatavuutta sekä ruoan hintaa.


Itse näin gluteenittomana ihmisenä odotin tietysti eniten kyseisen kategorian reseptejä. Niitä toki löytyikin muutama. Päätin kokeilla pullaa Marttojen ohjeella - pullaohjeitakin kun on niin monia erilaisia. Kirjasta löytyi ohje gluteenittomiin pikkupulliin, joihin lisäsin vielä voisilmän. Nam!


Pullaa Marttojen Keittokirjasta:


- 5 dl vettä
- 50g hiivaa
- 3,5 tl psylliumia
- 2 tl suolaa
- 1,5 dl sokeria
- 2 kananmunaa
- 1 rkl kardemummaa
- 1 tl ksantaania
- 14-16 dl hienoa vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
- 1 dl ruokaöljyä

- Voiteluun kananmuna + sisälle voita ja sokeria

- Liota hiiva lämpimään veteen.
- Lisää joukkoon psyllium ja anna sen turvota hetki.
- Sekoita taikinaan suola, sokeri, kananmunat ja kardemumma.
- Sekoita ksantaani jauhoihin ja lisää noin puolet jauhoista taikinaan kokoajan vaivaten.
- Lisää öljy ja loput jauhot.
- Leivo taikinasta heti pullia.
- Pyöritä pullat kostutetuin käsin ja anna kohota liinan alla kunnolla.
- Voitele pullat munalla ja laita keskelle nokare voita ja sokeria.
- Paista 225-asteisessa uunissa n. 10-12 minuuttia pullien koosta riippuen.





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...