>

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Ketsuppi


Eilen illalla tekemisen puutteen ja muutaman pehmenneen tomaatin seurauksena syntyikin tällaista sörsseliä. Ketsuppi ei oikeastaan kuulu omiin suosikkeihini, mutta tässäpä olikin oiva tilaisuus koittaa tehdä juuri oikeanlainen soossi minun mieleeni.



Kotitekoinen ketsuppi:

(noin 0,5 litraa)

- 500-600g tomaatteja (itse käytin kirsikkatomaatteja)
- 1 dl tomaattipyreetä
- 1 dl omenaviinietikkaa
- ripaus kanelia
- ripaus jauhettua neilikkaa
- 0,5 dl inkkarisokeria
- 1 tl suolaa
- pippuria
- chilihiutaleita
- savupaprikajauhetta
- 1 rkl perunajauhoja sekoitettuna vesitilkkaan.


- Pilko tomaatit ja poista siemenet.
- Kaada viinietikka, mausteet ja sokeri kattilaan ja kiehauta.
- Lisää sekaan pilkotut tomaatit ja tomaattipyre ja suola.
- Anna seoksen kiehua miedolla lämmöllä ilman kantta noin 45 minuuttia.
- Sekoita seosta aina välillä, jottei se pala pohjaan.
- Maista ketsuppia ja lisää tarvittaessa suolaa tai muita mausteita.
- Aja ketsuppi sileäksi joko blenderissä tai sauvasekoittimella.
- Kaada ketsuppi takaisin kattilaan ja lisää veteen sekoitettu perunajauho.
- Sekoita hyvin.
- Ota kattila pois levyltä heti ensimmäisten kuplien ilmaantuessa.
- Anna ketsupin jäähtyä ja kaada sen jälkeen pulloihin.



keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Toffee-Vaniljajäätelö


Mahtavaa kun aurinko paistaa ja kevät on tuloillaan...ehkä :---D Hoksasin tuossa myös, etten ole vielä laittanut blogiin yhtäkään jäätelöohjetta. Voi, mikä vääryys.
Tässäpä tätä nyt olisi sitten mahdollisimman HELPPOON muotoon väännettynä, niin että jokainen saa halutessaan pakastimeen omat jäätelöt tekeytymään. :---)



Toffee-Vaniljajäätelö:

(noin 1,5 litraa)

- 4 3/4 dl kuohukermaa
- 1 tölkki makeutettua kondensoitua maitoa
- 1 rkl intiaanisokeria
- 1 tl vanilja-aromia tai vaniljasokeria
- noin kourallinen pieneksi pilkottua kermatoffeeta (pehmeää)


- Vatkaa kuohukerma jämäkäksi vaahdoksi sähkövatkaimella tai yleiskoneella.
- Lisää kaikki loput ainekset kulhoon ja kääntele varovasti sekaisin.
- Kaada jäätelömassa nyt yhteen tai useampaan kannelliseen pakasterasiaan ja tuuppaa pakastimeen.
- Anna jäätelön tekeytyä pakastimessa vähintään yön yli.
- Tarjoa ekstratoffeepalojen kera, taikka vaikka jonkin namin kastikkeen kanssa.


tiistai 11. helmikuuta 2014

Mansikka-Macarons


Aaaapuuuva! Teitä blogin kävijöitä on ollut jo aivan hurjasti, kymppitonni meni rikki jo..öö...viikko sitten. Kiitoksia suuresti! :----)
Osittain siitä syystä ajattelin kokeilla minulle jotain hyvinkin epätyypillisen "hienostunutta" ja ehkä hieman pelottavaakin leivonnaista...tai miksi näitä nyt pitäisikään kutsua.
MACARONSEJA TÖTTÖT TÖÖÖ *olevinaan sellainen kohtalokas fanfaari*
Noita leivosmaailman p*skiaisia, jotka voivat ottaa nokkiinsa melkein kaikesta muusta paitsi uuniluukun avaamisesta, niiden lämmitellessä uunin sisuksissa.
Lähdin tekemään näitä melkoisen kuumotuksen vallassa: Onnistuukohan nämä nyt ollenkaan. Yhyy..
Mutta katsokaas, ei ne olekaan mitenkään kauhean rumia näin ensikokeiluksi! :--)
Uskaltautukaa ihmeessä kokeilemaan kaikki mantelileivostenhimoiset ystäväiseni.
Ohjetta kävin kurkkimassa paha kakku-blogista, sillä en pahemmin uskaltanut lähteä itse soveltamaan näiden kanssa...ainakaan vielä :---D


Mansikkamacaronit:

(noin. 30 kappaletta)

- kolmen kananmunan valkuaiset
- 45g kidesokeria
- 110g mantelijauhoa
- 200g mansikkatomusokeria
- elintarvikeväriä jauheena tai nestemäisenä
(- 1 rkl mansikkajauhetta )  



- Erottele valkuaiset ja jätä ne astiaan huoneenlämpöön noin vuorokaudeksi, tai jos haluat oikoa, voit käyttää valkuaisia mikrossa puolella teholla noin 10 sekuntia.
- Vatkaa valkuaisia ensin niin, että ne muistuttavat saippuavaahtoa.
- Lisää nyt kidesokeri kokoajan vatkaten.
- Vatkaa niin kauan, kunnes seos muistuttaa muotovaahtoa.
- Sekoita keskenään mantelijauho ja tomusokeri ja lisää valkuaisvaahdon sekaan.
- Kääntele muutaman kerran nuolialla ronskisti sekaisin.
- Lisää elintarvikeväri ja sekoita.
- Sekoita kunnes vaahto hieman notkistuu ja kaavi se sitten pursotinpussiin.
- Piirrä leivinpaperiin rinkuloita esimerkiksi shottilasia apuna käyttäen, näin tiedät suurinpiirtein minkäkokoisia kuoria pursotat. Jätä kuitenkin reilusti leviämisvaraa!
- Muista kuitenkin kääntää leivinpaperi toisinpäin, ettei kynän jälki tartu macaronseihin.
- Pursota nökäreitä leivinpaperin päälle.
- Nyt voitkin sitten nostaa pellin hieman ilmaan ja tipauttaa sen pöydälle muutaman kerran, kuitenkin niin ettei macaroninraakileet leviä. Tämän pitäisi auttaa ilmakuplien poistossa, sekä siinä, että macaronit leviäisivät kauniisti.
- Jätä kuoret tunniksi kovettumaan.
- Paista kuoria 150-asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia uunista riippuen.
(Meidän uunilla noin 17 minuuttia.)
- Irrottele kuoret varovasti leivinpaperilta ja asettele ritilälle tai lautaselle jäähtymään.
- Nyt voitkin valmistaa haluamasi täytteen.
- Itse tein ihan vaan simppelin suklaatäytteen, mutta ensi kerralla keksin kyllä jotakin parempaa ja muutenkin hioa taitojani näiden pirulaisten kanssa. :---D



Tässäpä vielä loppuun yksi kuva kuvaussessiosta, johonka ystäväiseni Elina minut mallikseen nappasi keittiötarvikkeineni. :---D Lellun blogia voit käydä kurkkimassa täältä.


(c) Elina Korpi


sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Super Bowl- Cupcakes


Hoplaa! Se on täällä, nimittäin Super Bowl Sunday!
Kaiken muun ruokamäärän päätteeksi meillä syödään tänään tällaisia plörähtäneitä porkkanakuppikakkuja. (Jo toinen kerta, kun voikuorrute lässähtää...)

Sen sijaan, että jakaisin kuppikakkujen reseptin kanssanne, ajattelin laittaa teidän aivonne raksuttamaan koristelujen muodossa.
Eli tällaisilla simppeleillä paperihärveleillä saat kuppikakkusi sopimaan tilanteeseen, kuin tilanteeseen!
Täältä Suomesta ei jostain kumman syystä (heh heh) oikein tahtonut nuita jenkkifutis-muffinivuokia tai muutakaan koristetta löytyä, niin piti sitten tehdä itse. Mainittakoon tosiaan, että mies kätevästi tehtaili nämä kääreet ja topperit.

Voit siis tehdä helposti itse kuppikakuillesi näitä wrappereitä allaolevan muotin avulla. Jäljennä malli kartongille ja sitä apuna käyttäen voit leikata mistä tahansa paperista wrappeja. Voit myös tulostaa haluamasi kuosin ja sen jälkeen mallia apuna käyttäen leikata sopivia paloja. Vielä helpompi on tehdä "lukoton" versio, jossa jätät loven ja "hännän" pois ja jäljennät vain tuon puolikaaren, jolloin voit säätää wrapin juuri sopivankokoiseksi. Kun kääre on sopiva, teippaa tai liimaa päädyt kiinni toisiinsa.



  Kääreen mallin saat oikean kokoiseksi avaamalla sen uuteen välilehteen ja tulostamalla sen sieltä.


Myös topperit on helppo tehdä itse hammastikkuja ja mielikuvitusta käyttäen. Tulosta vain mieleisesti kuvio ja liimaa se hammastikkuun kiinni. (mieluiten kaksipuoleisena)


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...