>

torstai 28. elokuuta 2014

Sriracha-jugurttinuijat


Viileään päivään lämmikettä...ehkä jopa hieman poltetta. Tykkään kokeilla erilaisia juttuja kanan kanssa ja nyt siihen oli taas oiva tilaisuus. Jääkaappimme ilmestyi, miehekkeen kauppareissun jälkeen, erilaisia kananpaloja sisältänyt grilliboksi ja siitäpä sainkin idean näihin nuijiin. Palat olivat valmiiksi marinoituja, mutta poistin sekä marinadin, että osan nahasta ja tein tilalle...ainakin omasta mielestäni, jotain paljon parempaa. :---D Jos jollekin Sriracha-soossi ei ole tuttu, niin hiljattain se oli maailman suosituin hotsauce, joten tulisuutta ja makua piisaa tässä kastikkeessa! Srirachaa on melko hyvin saatavilla marketeista ja erikoisruokakaupoista.

Sriracha-jugurttinuijat:


- n.200g kanan nuijia (nahat poistettuna)
- 1 dl maustamatonta jugurttia
- 1 valkosipulin kynsi silputtuna
- 2 rkl - ½ dl Sriracha-kastiketta, sen mukaan kuinka tulinen maistuupi
- ½ dl fariinisokeria
- luraus hunajaa
- suolaa melko reippahasti
- ½ tl valkopippuria
- 1 tl currya
- 3 tl savupaprikajauhetta
- 1 tl kurkumaa
- 2 rkl öljyä

- Sekoita marinadin ainekset keskenään joko pakastepussissa, tai kulhossa.
- Jos tuntuu, niin voit lisätä myös hieman jugurtin määrää.
- Sekoita nuijat hyvin marinadin kanssa sekaisin.
- Anna tekeytyä jääkaapissa yön yli, tai vähintään kaksi tuntia.
- Öljyä kevyesti pieni uunivuoka ja kippaa nuijat marinaadeineen siihen.
- Paista nuijia 200-asteisessa uunissa noin tunnin verran, niin että ne saavat pintaansa kauniin värin.
- Tarjoile esimerkiksi keltaisen riisin, couscousin tai quinoan kanssa.
- Silppua päälle sipulin varsia tai korianteria ja ripauta lisäksi vielä seesaminsiemeniä. Lisänä voit tarjota vielä jugurtista, hunajasta, suolasta ja Sriracha-kastikkeesta tehdyn dipin.
- Saapi nauttia!


perjantai 22. elokuuta 2014

Viileä Kurkku-Avokadokeitto


Tämä ei nyt varsinaisesti ole kyllä smoothie, mutta blenderin kautta tämäkin kävi pyörähtämässä. Tämä smoothiepaasto alkaa tulla jo korvista ulos, ja jotain suolaista on pakko saada! Tämä oli kyllä eilisen päivän pelastaja, sillä väsymys ja päänsärky olivat saamassa tuntuvaa otetta minusta, kaikista lisävitamiineista huolimatta. Vaikka kesä onkin jo peittelemässä itseään putoavien lehtien alle, tämä viileä keitto tuo kielelle muistoja kesästä.


Viileä Kurkku-Avokadokeitto:

(2-4:lle)

- ½-1 kurkku koosta riippuen
- 1 avokado
- 2-3 dl luonnon jugurttia
- ½ valkosipulin kynsi raastettuna
- 1 tl sitruunan mehua
- suolaa
- pippuria
- pieni luraus hunajaa
- 1 rkl oliiviöljyä


- Pilko kurkku ja avokadon liha blenderiin.
(Huom! Jos haluat keittoosi enemmän purutuntumaa, voit raastaa osan kurkusta soseutetun keiton sekaan.)
- Lisää loputkin ainekset ja hyrskäytä blenderillä sekaisin.
- Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita.


torstai 21. elokuuta 2014

Monsteri-smoothie


Melko pelottavan näkönen ilmestys, vai mitä tuumaatte? Tämä smoothiepaasto ottaa itselläni melko koville, kun ei saa mitään kiinteää laittaa suuhunsa, saatika sitten nämä kaikki makeat sekoitukset. Eilen kyllä tein suolaista linssismoothieta ja sen jälkeen olikin parempi olo.
Tässä nyt siis torstain ensimmäinen nauttimani smoothie ja vihreästä väristä ja nimestään huolimatta, on tosi maukas! :--)


Monsteri-smoothie:


- 1 (pakastettu) banaani pilkottuna
- 1-2 avokadoa koosta riippuen
- 1 tl sitruunamehua
- 5 pehmeää kivetöntä taatelia
- vajaa kourallinen cashew-pähkinöitä 
(voi myös liottaa pähkinöitä etukäteen vedessä yön yli, jos haluat)
- 1/4 -1 tl vehnän- tai ohranorasjauhetta (esim. Cocovi)
- 2 rkl kuorittuja hampunsiemeniä
- kaura- tai mantelimaitoa sen verran, että saat haluamasi koostumuksen


- Mittaa kaikki ainekset blenderiin ja surauta sekaisin.
- Huom! Jos et ole tottunut käyttämään orasjauhetta, aloita 1/4tl ja pikkuhiljaa lisää määrää, jotta vältyt löysältä vatsalta ja huonovointisuudelta!


tiistai 19. elokuuta 2014

Kaura-Vadelmasmoothie


Smoothieilla puhdistautuminen jatkuu! Tänään aamulla tunsin itseni hirmuisen nälkäiseksi herätessäni ja päätinkin lisätä hieman ruokaisuutta aamupalasmoothieeni. Halusin kuitenkin raikkaan ja hieman kirpeän maun, joka herättäisi ja samalla kuitenkin täyttävyyttä, olematta tunkkaisen makuinen.
Nälkä on pysynyt hyvin loitolla, eikä maussakaan ole moittimista! :---)


Kaura-Vadelmasmoothie:


- 1-1½ dl kaurahiutaleita
- 2 tl chia-siemeniä
- 1 dl jäisiä vadelmia
- 2 dl jugurttia (soijajugurtti ja muut maidottomat käyvät myös)
- hunajaa tai agavesiirappia maun mukaan
- luraus maitoa, kaurajuomaa tai muuta maidotonta juomaa löysentämään koostumusta


- Mittaa kaurahiutaleet ja chia-siemenet blenderin kulhoon ja surauta jauhomaiseksi.
- Nakkaa loput ainekset myöskin blenderiin ja aja tasaiseksi smoothieksi.


maanantai 18. elokuuta 2014

Avokadosorbetti


Hei te avokadon ystävät! Tässäpä teille viileää ja makeaa ideaa tästä vihreästä veikkosesta. Voin kertoa, että tämä on parempaa, mitä ensiksi ajattelin - ja luulen, että näin on myös teidän kohdallanne, kunhan tätä valmistatte!

Avokadosorbetti:


- 2½ dl vettä
- ½ dl sokeria
- 2 rkl sitruunan mehua + raastettua kuorta maun mukaan
(voit korvata myös yhden limen mehulla ja kuorella)
- 4 kypsää ja pienehköä avokadoa (tai 2 isoa avokadoa)
(- 1 tl hunajaa tai agavesiirappia)
(- luraus tequilaa, jos haluat aikuisemman version)


- Kiehauta vesi ja sokeri kattilassa miedolla lämmöllä. Sekoita kunnes sokeri on liuennut veteen.
- Ota kattila liedeltä ja anna jäähtyä.
- Kuutioi avokadojen liha blenderiin.
- Lisää sekaan myös sitruunan kuori ja mehu (+tequila)
- Kaada blenderiin myös valmistamasi laiha siirappi.
- Surauta sorbettimassa tasaiseksi blenderissä.
- Tarkista maku ja lisää tarvittaessa hunaja.
- Kaada massa pakastuksen kestävään astiaan ja tuuppaa pakkaseen vähintään neljäksi tunniksi.
- Ennen tarjoilua anna sorbetin hieman sulaa, jotta saat pyöritettyä siitä palleroita.


Mustikka-Persikkasmoothie


Aloitin tänään viikon kestävän puhdistautumisen smoothien avulla. Viikon ajan siis paastoan syömällä ainoastaan smoothieita - saapa nähdä kuinka käy. Ensimmäinen smoothieni oli tämänmoinen, ja tosi maistuva, vaikka aluksi hieman epäilytti! :--)


Mustikka-Persikkasmoothie:


- 2 tuoretta persikkaa lohkottuna
- 1½ dl tuoreita tai jäisiä mustikoita
- 2 tl agavesiirappia
- 1 tl macajauhetta
- 2 tl pellavarouhetta
-1-2 dl kaurajuomaa (Oatly), sen mukaan kuinka paksun koostumuksen haluat.
(- ripaus vaniljajauhetta)


- Kippaa kaikki ainekset blenderiin ja surauta tasaiseksi smoothieksi.
- Nauti vaikkapa raikkaana aamupalana! :--)

tiistai 12. elokuuta 2014

Vaniljaiset Mustikkapullat


Eilen kävin ystäväiseni, Elinan, kanssa mustikkamettässä pyörimässä, ja aikamoinen saalis saatiinkin. Osan mustikoista laitoin pakkaseen, osa meni näihin pulleroisiin...vielä pitäisi päättää, mitä ihmettä lopuilla teen. Noh, kyllä sitä jotakin keksii.
Taisin hieman jopa yllättää itseni näiden pullien kanssa, sillä olen hieman kyllästynyt peruspullaan, mutta näitä olisin voinut syödä vaikka viisi kylmän maidon kanssa! :--D Vaniljakreemi, pehmeä ja kardemummainen pulla, sekä maistuvat mustikat ovat todella hyvä yhdistelmä!
Pullataikina on muutoin sama, kuin pikkupullien ohjeessa, mutta lisäsin vain enemmän vaniljasokeria ja vähensin hitusen suolan määrää.


Vaniljaiset Mustikkapullat:

(24 pulleroista)

Taikina:

- 5dl lämmintä maitoa
- 1 kananmuna
- 2 dl sokeria
- 1 rkl kardemummaa
- 2 rkl vaniljasokeria
- ½-1 tl suolaa
- 2 pussia kuivahiivaa
- 175g pehmeää voita (ei sulaa)
- 12-14 dl jauhoja


Kreemi:

- 8 rkl vaniljakreemijauhetta
- 2 dl vettä


Päälle:

- 4 dl mustikoita
- 3 rkl tomusokeria
- 1-2 rkl perunajauhoja


-Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi.
- Lisää vaahdon sekaan lämmin maito.
- Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää niistä puolet maitoseoksen sekaan.
- Lisää pehmeä voi, sekoita.
- Nyt voi kipata loput kuivat aineet taikinaan.
- Vaivaa kunnolla.
- Taikina saa jäädä melko löysäksi, jotta saat meheviä pullia.
- Anna taikinan kohota noin kaksinkertaiseksi.
- Jaa taikina 24:ään osaan ja pyörittele palloiksi leivinpaperin päälle uunipellille.
- Kohota noin puolisen tuntia.
- Paina jauhotettua lasia (tai siis sen pohjaa) apunakäyttäen pulliin kuoppa kreemille.
- Sekoita kahteen desiin vettä vaniljakreemijauhe ja sekoita, kunnes seos paksuuntuu.
- Annostele kreemiä jokaisen pullan kuoppaan.
- Mittaa mustikat, tomusokeri ja perunajauhot kuppiin ja pyöräytä sekaisin.
- Ropsauta jokaisen pullan päälle kasa mustikoita.
- Voitele pullat munalla ja ripsottele päälle hieman raesokeria.
- Paista 225-asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia uunista ja pullien koosta riippuen.


sunnuntai 10. elokuuta 2014

Laiskan Sunnuntain Pannukakut


Tästä ei varmaankaan näin aamutuimaan paljoakaan lähemmäksi Amerikkaa pääse. Pannukakkuja, pekonia ja vaahterasiirappia - loistava yhdistelmä! Laiskan pannukakkuja näistä tekee valmistamisen helppous ja laiskotellessa tekee mieli syödä jotain hyvää...ja sitähän nämä ainakin ovat!


Laiskan Sunnuntain Pannukakut:

(14 pannukakkua)


- 5 dl jauhoja
- 3 tl leivinjauhetta
- 2 tl vaniljasokeria
- 1 tl suolaa
- ½ dl sokeria, hunajaa tai agavesiirappia
- purkki kermaviiliä, 2dl piimää tai kreikkalaista/turkkilaista jugurttia
- 2 kananmunaa
- 2,5 dl maitoa (manteli-,soija- tai kauramaito käyvät myös)
- puolisen desiä öljyä


- Sekoita kulhossa keskenään kermaviili, maito, öljy ja munat.
- Lisää sokerit ja suola.
- Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja sekoita parissa erässä märkiin aineisiin.
- Anna taikinan tekeytyä jääkaapissa noin 15 minuuttia.
- Väännä levy 3-4 asetukselle ja lurauta taikinaa pannulle. (käytä voita tai öljyä paistamiseen)
- Pannukakku on valmis käännettäväksi, kun sen pintaan ilmestyy ilmakuplia ja päälipuoli on hieman hyytynyt.
- Jatka näin taikinan loppuun asti.
- Tarjoa esimerkiksi pekonin, vaahterasiirapin, mustikoiden, banaanin tai hunajan kanssa!


Ihanaa sunnuntaita kaikille! :---)

lauantai 9. elokuuta 2014

Katkarapu-Ricottapasta


Pakasteessa köllötteli joukko katkarapuja, joita himoitsin lautaselleni, ja tällaista siitä syntyi. Ei ehkä mistään kevyimmästä päästä, mutta menee jo melkolailla lohturuuasta. Pastat ovat mahtavia ja niitä voi viritellä vaikka kuinka moneen suuntaan ja useaan suuhun sopivaksi - siksipä ne ovatkin yksiä lempi ruuistani.


Katkarapu-Ricottapasta:

(2-4 syöjää)


- 1 paketti pinaatti-tuorepastaa tai 5-6 kerää kuivapastaa (tagliatelle)
- 200-300g sulatettuja katkarapuja
- ½ pieni sipuli 
- 2 valkosipulin kynttä
- ½ chili
- 1 rkl sitruunamehua + raastettua kuorta
- 1-2 tl sitruunapippuria
- suolaa maun mukaan
- ½ tl paprikajauhetta
- mustapippuria
- 250g ricotta-juustoa
- 1 dl parmesaania tai pecorinoa
- vajaa ½dl silputtua rucolaa (tai valitsemaasi yrttiä)
- luraus valkoviiniä


- Kiehauta vesi kattilassa ja kypsennä pasta.
- Tee valkosipulista ja sipulista hakkelusta ja silppua chili (siemenillä tai ilman.)
- Kuullota sipuleita öljyssä pannulla hetki ja lisää mukaan chilit.
- Kippaa pannulle ricottajuusto ja sitruunamehu + kuori, sekoittele tasaiseksi.
- Lisää joukkoon valkoviini ja mausteet sekä parmesaaniraaste.
- Nakkaa katkaravut pannuun ja anna niiden lämmetä hetki, varo kuitenkin etteivät pääse kumimaisiksi.
- Silppua rucola ja lisää pannuun.
- Lisää myös sekaan valutettu pasta ja pyörittele kastikkeen kanssa sekaisin.
- Voit myös halutessasi annostella pastan ja kastikkeen erikseen lautasille.
- Raasta vielä päälle ekstra-parmesaanit.

Minikuppikakut ja Kahdella värillä pursottaminen


Heipparallaa! Viikko sitten juhlimme railakkaasti ystäväiseni Keittiörakkautta-blogin Erjan polttareita ja ajattelin viedä tylleröisille hieman jotain makiaa kuohuvan seuraksi.
Halusin ottaa varman päälle ja tein tällaisia minikuppikakkuja, ettei neitosten punatut huulet menisi sottaisiksi isompia leivoksia syötäessä.
Olivat kuulemma hyviä ja ihanan pehmeitä! :--)


Minikuppikakut:

(24 kipaletta)

- 24 kpl kuppikakkuvuokia, jotka ovat halkaisijaltaan 4cm

- 100g pehmeää (ei sulaa) voita
- 100g sokeria
- 2 kananmunaa
- ripaus suolaa
- 1 tl vanilja-aromia
(- 1 tl vaniljasokeria)
- 100g jauhoja
- 1 tl leivinjauhetta
- sitruunan kuorta raastettuna maun mukaan

- Asettele minikuppikakkupaperit mieluiten niille tarkoitettuun vuokaan, mutta jos sellaista ei löydy voit laittaa ne vain uunipellille. Kuppikakut saattavat kuitenkin hieman levähtää ilman vuokaa.
- Sekoita puukauhalla pehmeä voi ja sokeri keskenään kuohkeaksi. (Älä vatkaa.)
- Lisää kananmunat yksitellen samalla sekoittaen.
- Tipauta mukaan teelusikallinen vanilja-aromia ja ripaus suolaa.
- Kääntele sekaan jauhot, sekä leivinjauhe.
- Raasta sitruunankuorta taikinaan ja tarkista maku.
- Kuopaise jokaiseen paperivuokaan noin teelusikallinen taikinaa ja paista 180-asteisessa uunissa noin 8-10 minuuttia.
- Tarkista kuppikakkujen kypsyys painamalla kevyesti taikinaa, jos taikina tuntuu kimmoisalta, eikä tahmealta, ovat kuppikakut valmiita.
- Jäähdytä ennen kuorrutusta.


Kahden värin kuppikakkukuorrute:

- iso pursotinpussi
- suuri tähtikärkinen tylla

- 200g tuorejuustoa
- ½-1dl sokeria
- 1 tl vaniljasokeria tai vaniljajauhetta/-uutetta
- 2 dl kuohukermaa
- muutama tippa elintarvikeväriä

- Notkista tuorejuustoa kulhossa sokerin ja vaniljauutteen kanssa.
- Vatkaa kerma toisessa kulhossa jämäkäksi vaahdoksi..ei kuitenkaan sellaiseksi rakeiseksi ja ällöttäväksi!
- Yhdistä tuorejuusto ja kerma tasaiseksi massaksi.
- Erota kuorrutemassasta puolet toiseen kulhoon ja lisää haluamasi väri.
- Kaksiväripursotukseen on olemassa kahdella lokerolla varustettuja pursotinpusseja, mutta tämä onnistuu myös mainiosti ilmankin sellaista.
- Aseta tylla pursotinpussiin ja asettele pussi esimerkiksi mittakannuun tai tuoppiin, niin että saat massan helpommin ujutettua pussiin.
- Aloita pussin toisesta laidasta värjätyllä massalla, niin että pussin toinen laita jää vielä tyhjäksi. Täytä värjätyllä massalla toinen puolisko siis puoleenväliin saakka.
- Täytä nyt toinen puolisko valkoisella massalla puoleenväliin asti.
- Pyyhkäise loppu värillinen massa pussin värilliseen laitaan ja loppu valkoinen massa valkoiseen laitaan.
- Voit nyt hieman sormella tasoitella mahdollisia ilmakuplia pussin läpi.
- Hieman epäselvästi selitetty, mutta tarkoitus on siis saada pussin toiseen laitaan vain valkoista ja toiseen laitaan vain värillistä kuorrutetta.
- Voit halutessasi laittaa pussin hetkeksi jääkaappiin jähmettymään.
- Pursota kuppikakkusi haluamallasi tavalla, kuvassa muutama esimerkki.
- Koristele esimerkiksi marjoilla, strösselillä tai hopeakuulilla.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...