>

lauantai 27. elokuuta 2016

Broileri-Ricottalasagne (Gluteeniton)




Lasagne oli meillä kotona aikoinaan melko perussyötävää, kuitenkin aina hieman erilaisilla täytteillä. Joskus saattoi välissä olla tonnikalaa ja raejuustoa, sieniä tai erilaisia vihanneksia. Siitäpä siis on tarttunut tämä lasagnen muunnoksien kehittely myös omaan keittiööni.
Nyt lasagnen välistä löytyy broilerin jauhelihaa, hieman vihanneksia sekä ricotta-juustoa.
Vältyt siis juustokastikkeen keittelyltä - nerokasta, vai mitä!
Aikaa säästyy, mutta lopputulema on silti mehukas ja maukas.
Kuulostaako kokeilemisen arvoiselta? Tässäpä siis sinulle ohjeet:



Broileri-Ricottalasagne:


- 400g broilerin jauhelihaa
- 1 paketti lasagnelevyjä (gluteeniton tarvittaessa)
- 1 rkl oliiviöljyä
- 2 tölkkiä kuorittuja tomaatteja + ½ tölkki vettä
- 1 rkl kuivattua oreganoa
- ½ tl chilihiutaleita
- 1 kanaliemikuutio (gluteeniton)
- 1 tl hunajaa
- suolaa & pippuria maun mukaan
(- 1 sipuli + 1 valkosipulinkynsi)
- 2 porkkanaa
- ½ pienehkö kesäkurpitsa
- 500g ricotta-juustoa
- 1 kananmuna
- muskottia
- mozzarella-juustoraastetta
- parmesaania



- Laita uuni lämpiämään 200-asteiseksi.
- Aloita valmistamalla tomaattikastike.
- Silppua sipulit ja lisää öljyn kanssa pannulle.
- Kun sipulit ovat kuullottuneet, lisää pannulle jauheliha ruskistumaan.
- Pese ja kuori porkkanat, sekä huuhtaise kesäkurpitsa - raasta molemmat pannulle.
- Mausta suolalla, pippurilla, chilihiutaleilla, hunajalla ja liemikuutiolla.
- Lisää tölkkitomaatit sekä hieman vettä ja pieni tomaatteja kauhalla.
- Anna kastikkeen porista hetken aikaa.
- Valmista ricottatäyte sekoittamalla astiassa ricotta, kananmuna, noin desi mozzarellaraastetta, hieman muskottia sekä pippuria ja suolaa.
- Maista, tarvitseeko tomaattikastikkeesi lisää suolaisuutta tai makeutta.
- Jos ei, ala latoa lasagnea kokoon.
- Sivele vuuan pohjalle vajaa kauhallinen tomaattikastiketta.
- Laita seuraavaksi kerros lasagnelevyjä.
- Sitten jälleen tomaattikastiketta.
- Ota lusikalla ricottamassasta nokareita ja tipauttele ne tomaattikastikkeen päälle.
- Taas kerros lasagnelevyjä.
- Jatka näin kunnes ainekset loppuvat, jätä kuitenkin ricottakerros päälimmäiseksi.
- Ripota kuorrutukseksi hieman mozzarellaa sekä parmesaania.
- Paista lasagnea noin tunnin verran uunin keskitasolla.
- Jos tuntuu, että juustokuorrute tummuu liikaa, voit peittää vuuan foliolla paiston aikana.
- Anna lasagnen vetäytyä noin kymmenen minuuttia ennen tarjoilua.




torstai 25. elokuuta 2016

Helpot ja Hiivattomat Kanelipullat (Gluteeniton)



Mukavaa, vaikkakin (ainakin täällä) hieman sateista torstaita!
Mikäpä olisikaan sen parempaa, kuin pullantuoksuinen koti? No ehkä pari muuta juttua, kuten noin viikon päästä saapuva koiranpentu, mutta ainakin top kolmoseen pääsee pulla! Vai mitä?
Nämä pullat ovat todella helppoja tehdä, etkä tarvitse nökärettäkään hiivaa tai kohotusaikaa.


Helpot ja Hiivattomat Kanelipullat (Gluteeniton):


Taikina:

- 9,5-10 dl gluteenitonta hienoa jauhoseosta
- 2 tl ksantaania
- 2,5 tl leivinjauhetta
- ripaus suolaa
- 1,2 dl sokeria
- 100g huoneenlämpöistä voita
- 2 kananmunaa
- 2,5 dl lämmintä maitoa


Täyte:

- 1 dl muscovado-sokeria (myös muu tumma käy)
- 1,5 dl tavallista sokeria
- 2 rkl kanelia
- 50g sulatettua ja jäähdytettyä voita


Päällinen:

- 1 dl tomusokeria
- tilkka maitoa



- Laita uuni lämpenemään 175-asteiseksi.
- Sekoita kulhossa keskenään jauhot, leivinjauhe, suola, sokeri ja ksantaani.
- Lisää sekoitettuihin kuiviin aineisiin huoneenlämpöinen voi, kananmunat sekä maito.
- Sekoita tasaiseksi taikinaksi, lisää tarvittaessa hieman jauhoja.
- Jauhota leivinpaperi kevyesti ja kippaa taikina sen päälle.
- Kaulitse taikina vajaan sentin paksuiseksi suorakaiteeksi.
- Valmista täyte sekoittamalla voi, kaneli ja sokerit keskenään.
- Levitä täytettä taikinalevyn päälle.
- Rullaa taikina lyhyemmältä sivulta alkaen pötköksi.
- Leikkaa pötkö 12:sta osaan.
- Ota esille 12-kuoppainen muffinipelti ja voitele kuopat.
- Nosta pullat muffinipellille ja paista 175-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.
- Anna pullien jäähtyä kymmenisen minuuttia.
- Valmista sillä aikaa päällinen sekoittamalla tomusokeri ja tilkka maitoa keskenään.
- Kuorrute on sopivaa, kun se on hieman paksua ja valuu hitaasti lusikasta.
- Valuta kuorrutetta jäähtyneiden pullien päälle.






keskiviikko 17. elokuuta 2016

Kebabkiusaus (Gluteeniton)





Kiusaukset ovat kyllä mahtavia arjensankareita ruokapöytään. Helppoja, nopeita ja varioida voi ainakin miljoonalla eri tavalla.
Meillä tuo nirsompikin syöjä lappaa näitä suurella ruokahalulla suuhunsa joka kerta, kun vuuallisen jotakin kiusausta kantaa nokan eteen.
Alkuperäinen ajatus oli tehdä broilerikiusausta, mutta kahdessa kaupassa juoksemisen jälkeen kanakuutiopussien määrä oli korissa nolla, päädyin nappaamaan kassalle mukaan kebablastupussin.
Tällaista siitä sitten syntyi - ja tehdään kyllä varmasti myös uudelleen.


Kebabkiusaus:


- 1 kg perunasuikaleita (tai peruna-sipuli)
- 1 pussi kebablastuja
- 1 tl chilihiutaleita
- 1 tl kurkumaa
- suolaa & pippuria
- 1 paprika
- 1 rkl oreganoa
- 4 dl maustettua ruokakermaa (esim. juusto)
- päälle juustoraastetta



- Pese ja pilko paprika.
- Sekoita kaikki ainekset, paitsi juustoraaste, vuuassa keskenään.
- Ripottele juustoraaste kuorrutteeksi.
- Paista 200-asteisessa uunissa n. 1,5 tuntia, hieman vuuan koosta riippuen.
- Voit peittää vuuan myös paiston aikana foliolla, jos tuntuu että pinta alkaa tummua liikaa.





sunnuntai 14. elokuuta 2016

Kasvispihvit (Gluteeniton)




Oli niin hyvännäköisiä kesäkurpitsoita tyrkyllä kaupassa, että oli pakko keksiä niistä jotakin suunmukaista.
Kasvispihvejä!
Ja kylläpä vain olivatkin hyviä - tai melkein kaikkihan on hyvää, kun itte tekee, vai mitä?
Gluteenittomiakin ovat vielä, pirulaiset. Kaikkea hyvää siis näissä pihveissä.


Kasvispihvit:


- 3 porkkanaa
- 3 perunaa
- 1 kesäkurpitsa
- 2 dl juustoraastetta
- 200g raejuustoa
- 1 dl kauraleseitä (gluteeniton)
- suolaa & pippuria
- 1 rkl hunajaa
- 1 tl currya
- 1 tl valkosipulijauhetta
- 1 tl paprikajauhetta
- 1 rkl basilikaa
- ½ dl öljyä
- ½ dl maitoa
- 1 dl riisijauhoja
( tai enemmän, riippuen kuinka paljon kesäkurpitsa ja kumppanit päästävät nestettä. Voit myös käyttää vehnäjauhoja, jos ei tarvitse olla gluteenitonta.)
- 2 kananmunaa



- Pese porkkanat, perunat ja kesäkurpitsa.
- Kuori perunat ja porkkanat.
- Raasta karkeaksi raasteeksi.
- Sekoita kaikki ainekset keskenään kulhossa.
- Taikina on melko löysää, mutta se ei saa olla liian löysää. Säätele kiinteyttä riisijauholla.
- Ota taikinaa kerrallaan noin ruokalusikallinen pihviä kohden.
- Taputtele pannulle (jos löytyy lettupannu, käytä sitä - saat nätimpiä pihvejä) pihvin muotoisia kasoja.
- Paista molemmin puolin kullanruskeiksi.
- Nosta pihvit leivinpaperin päälle pellille ja paista vielä uunissa 200-asteessa n. 10 minuuttia.



maanantai 8. elokuuta 2016

Makaronilaatikko (Gluteeniton)


Huomasinpas, että täältähän puuttuu tällainen ihan paras arjenpelastaja ja kotiruokakunkku, nimittäin makaronilaatikko!
Noh, nyt vääryyttä äkkiä korjaamaan ja rustaamaan teille ohjetta minun versiooni.
Tämä laatikko on siis ihan rehellistä arkiruokaa, ilman kikkailuja.


Makaronilaatikko:


- 1 pussi makaronia (gluteeniton)
- 1 lihaliemikuutio (gluteeniton, luomu)
- 400g jauhelihaa
- 1 litra maitoa
- 3 kananmunaa
- ½ tl valkopippuria
- 1 tl oreganoa
- 1 tl currya
- ½ tl paprikajauhetta
- ½ dl korppujauhoja (gluteeniton)



- Paista jauheliha ja mausta se lihaliemikuutiolla, oreganolla, currylla ja paprikajauheella.
- Sekoita kananmunat, maito ja valkopippuri keskenään.
- Kaada keittämättömät makaronit vuokaan jauhelihan kanssa.
- Sekoita.
- Kaada munamaito vuokaan.
- Ripottele päälle vielä hieman korppujauhoja.
- Paista 180-asteisessa uunissa noin 1 tunti, hieman uunista ja vuuasta riippuen.



torstai 4. elokuuta 2016

Mummon Hölskykurkut


Tässäpä taas perinteikästä purtavaa. Monien mummot, mummut ja mammat ovat varmasti joskus harrastaneet näitä hölskykurkkuja ja sitä kautta nostavat mahdollisesti nostalgiaa pintaan. Noh, nämä kurkut sopivat hyvin ruokapöytään raikastajaksi näin kesälläkin, kun syödään kaikkea rasvaista. 
Eikun hölskyttelemään!


Mummon Hölskykurkut:


- 1 kurkku
- 0,5 dl etikkaa
- 1 dl sokeria
- 1 dl vettä
- 1 dl tillisilppua


- Huuhtaise ja siivuta kurkku ohuiksi siivuiksi.
- Laita kurkkusiivut, sekä muut ainekset kannelliseen purkkiin.
- Hölskytä ja ravista purkkia hetki.
- Laita purkki jääkaappiin vähintään tunniksi tekeytymään ennen syömistä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...