>

maanantai 6. toukokuuta 2019

Teriyakilohi




Tuntuu kuin keväällä heräisi uudestaan eloon, kun valon määrä lisääntyy ja lumi  sulaa ja alkaa juosta pieninä puroina karkuun auringon säteiden tieltä.
Kesää kohti myös makumieltymykset muuttuvat, kaipaa jotakin raikasta.
Tämä teriyakilohi herättelee vastaanottamaan kesää!


Teriyakilohi:


- n. 700g lohta
- tuoretta chiliä
- seesamin siemeniä
- seesamöljyä
- tuoretta limeä
- 1 dl soijaa (gluteeniton)
- 1 dl miriniä
- 1 rkl sokeria
- 1 tl valkosipuliöljyä tai maun mukaan valkosipulia
- tuoretta inkivääriä raastettuna oman maun mukaan



- Raasta inkivääri (ja valkosipuli) pieneen kattilaan.
- Sekoita joukkoon soija, mirin, sokeri ja yhden limen mehu.
- Kiehauta liemi, anna poreilla muutaman minuutin ajan välillä sekoittaen.
- Leikkaa lohi paloiksi.
- Valele kastike lohipalojen päälle.
- Anna kalojen marinoitua jääkaapissa noin pari tuntia.
- Kuumenna pannulla tilkka öljyä.
- Nostele kalat pannulle, paista molemmin puolin.
- Ripottele kalojen päälle hieman seesamin siemeniä ja tuoretta chiliä.
- Tarjoa kurkkusoirojen, riisin ja tuoreen limen kanssa.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...