>

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Lohimedaljongit


Lohi on sellainen aines itselleni, että silloinkun sitä tulee ostettua, ei sitä viitsi rueta kovasti muuntelemaan. Lohi on parasta voissa paistettuna tai uunikalana...ainakin omasta mielestäni. Mutta jos jotakin vaihtelua haluaa, niin lohimedaljonki on helppo ja hieman retro tapa siihen.



Lohimedaljongit:


- haluamasi kokoinen lohifile
(mitä paksumpi file, sitä paremmat medaljongit)
- voita paistamiseen
- suolaa ja pippuria
- sitruunalohkoja


- Leikkaa fileestä noin 5 cm levyisiä palasia.
- Viillä jokainen pala pitkittäin nahkaan asti, muttei poikki.
- Taita kalapalat nyt niin, että nahka jää keskelle, ja lihat ulkosivuille.
- Nahka jää siis tavallaan saranaksi.
- Suolaa ja pippuroi kalapalat.
- Paista voissa pannulla haluamasi kypsyiseksi.
- Tarjoa esimerkiksi sitruunalohkojen, tilli-kermaviilikastikkeen ja perunamuussin kanssa.

Noh, eihän siitä selostamisesta tullut taas mitään, joten näppärästi piirrustelin teille ohjeet. Toivottavasti tämä selkeyttää asiaa:



lauantai 19. syyskuuta 2015

Fish and Chips


Nostakaa käsi pystyyn, jos tekisi mieli perinteistä brittiläistä pubiruokaa! 
Käsi nousi ainakin minun ukollani, joten tuumasta toimeen ja toteuttamaan.
Huomatkaa, kun on panostettu hienosti - sanomalehti on muuten ihan Lontoosta tuotu tätä tarkoitusta varten. Käyttöönottoa se on kuitenkin joutunut odottamaan parisen vuotta. Liikaa ideoita suoltaa tämä pää. 
Helppo ohjehan tämä on, mutta vaikeutena ehkä frittaaminen. 
Varovaisuutta toverit, vaikka nälkä onkin.


Fish and Chips:

- 600g vaaleaa kalafilettä (turska, sei..)
- 1,5 dl jauhoja
- 1,5 dl Maizenaa
- 3 dl olutta
- 1 kananmuna
- 2 tl suolaa
- ½ tl valkopippuria
- 1 kg perunoita pilkottuna tikuiksi
- öljyä paistamiseen (1½-2 litraa)


- Sekoita jauhot, maizena, mausteet ja olut kulhossa keskenään.
- Vatkaa joukkoon myös kananmuna.
- Nosta taikinakuppi jääkaappiin perunateatterin ajaksi.
- Pese ja viipaloi perunat tikuiksi.
- Vuoraa uunipelti talouspaperilla.
- Kaada ölyä kattilaan tai syvään ja laakeaan paistinpannuun.
- Esipaista perunat noin 150-asteisessa öljyssä noin viitisen minuuttia, kuitenkin niin etteivät perunat ruskistu.
- Nostele perunat varovasti talouspaperin päälle.
- Kuumenna öljy nyt noin 190-asteiseksi ja paista perunoita, kunnes ovat kullanruskeita.
- Nosta perunat jälleen talouspaperin päälle ja ripota päälle suolaa.
- Voit myös kypsentää ranskikset uunissa. Silloin rasvassa täytyy uittaa vain kala.
- Dippaa kalafileet, tai palat taikinaan ja nostele kuumaan öljyyn paistumaan.
- Paista kummaltakin puolelta kullanruskeiksi.
- Tarjoile mielellään heti.



perjantai 18. syyskuuta 2015

Punainen Quinoasalaatti


Tässä nyt olisi vielä tämä toivottu punainen versio quinoasalaatista. 
Hieman tummempia makuja näin syksyn kunniaksi, mutta kuitenkin pilkahdus kesää sitruunasta ja persikasta.


Punainen Quinoasalaatti:


- 3 dl punaista quinoaa
- 6 dl vettä
- 1 fondikuutio (kana)
- ½ kurkku
- ½-1 tölkki persikan puolikkaita
- 1 rasia kirsikkatomaatteja
- muutama aurinkokuivattu tomaatti makusi mukaan
- 100g fetaa
- kourallinen valitsemaasi tuoretta yrttiä (basilika, minttu, persilja..)
- 2 rkl oliiviöljyä
- suolaa ja pippuria maun mukaan
- 1 rkl sitruunamehua


- Huuhtele quinoa ja valuta hyvin.
- Keitä quinoa kypsäksi fondikuutiolla maustetussa vedessä.
- Anna jäähtyä hetki.
- Paloittele kurkku, persikat, kirsikka- ja aurinkokuivatut tomaatit.
- Silppua yrtti.
- Sekoita nämä kaikki kulhossa keskenään.
- Murenna sekaan fetaa ja lisää öljy ja sitruunamehu.
- Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa tai pippuria.
- Toimii sellaisenaan tai jonkin ruuan lisukkeena.


keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Gluteenittomat Minikuppikakut


Jos joku ihmettelee, miksi ihmeessä tuppaan nyt jatkuvasti gluteenittomia reseptejä, niin se johtuu puhtaasti omasta vatsastani ja sen yhteistyökyvyttömyydestä. 
Jatkakaamme.
Minikuppikakkuja on tässä blogissa ennenkin nähty, mutta tässä niistä gluteeniton, ja aivan yhtä hyvä versio.

Gluteenittomat Minikuppikakut:

(n. 30kpl)

- 100g pehmeää voita
- 100g sokeria
- 2 kanamunaa
- ripaus suolaa
- 1 tl vaniljasokeria tai ½ vaniljatangon siemenet
- 100g gluteenitonta jauhoseosta
- 1 tl leivinjauhetta
- sitruunan kuorta raastettuna, maun mukaan


- Sekoita pehmeä voi ja sokeri kulhossa keskenään kuohkeaksi.
- Lisää kananmunat yksitellen, samalla sekoittaen.
- Kääntele joukkoon loput taikinan ainekset.
- Asetelle minikuppikakkujen paperit joko niille tarkoitetulle muffinivuualle, tai suoraan uunipellille.
- Täytä paperivuuat noin yhdellä teelusikallisella taikinaa.
- Paista 180-asteisessa uunissa noin 8-10 minuttia, tai kunnes taikina ei ole koskettaessa enää tahmeaa.
- Pursota päälle kermaa, voikreemiä, tai millä mielesi tekeekään kuppikakkusi koristella.


tiistai 15. syyskuuta 2015

Hyytelöshotit


Hyytelöshotit tuntuvat tekevän kauppansa hyvin meidän juhlissamme yleensäkin, mutta nyt ajattelin, että voisin tehdä niistä vielä parempia kuin ennen.
Nämä ovat helppoja tehdä, eivätkä ole liian väkeviä. Jos kuitenkin väkevyys arveluttaa, voit vähentää alkoholin määrää ja lisätä mansikkakeiton ja piltin määrää.


Hyytelöshotit:

(25 x 25)


Mansikkakeitto-shotit:

- 3 dl mansikkakeittoa
- 2 dl mansikkalikööriä tai viinaa
- 4 liivatelehteä tai -jauhetta purkin ohjeen mukaan
(- makeutukseksi tomusokeria)
- tuoreita tai pakastettuja vadelmia koristukseksi


- Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen viideksi - kymmeneksi minuutiksi.
- Sekoita mansikkakeitto ja alkoholi kulhossa keskenään.
- Maista seosta ja lisää tarvittaessa makeutusta.
- Tipauta jokaiseen lasiin muutama vadelma.
- Sekoita puristellut liivatteet pieneen määrään kuumaa vettä.
- Lisää liivate mansikkakeittoseokseen.
- Kaada sekoitus shottilaseihin ja siirrä jääkaappiin hyytymään noin neljäksi tunniksi.


Hedelmäiset piltti-shotit:

- 3 dl hedelmäpilttiä
- 2 dl mangolikööriä tai viinaa
- 4 liivatelehteä tai -jauhetta purkin ohjeen mukaan
(- makeutukseksi tomusokeria)
- mustikoita tai muita marjoja tai hedelmäpaloja koristukseksi


- Valmista samaan tapaan, kuten ylempänä.


maanantai 14. syyskuuta 2015

Gluteeniton Kinkkupiirakka


Hoksasin juuri, eten ehtinyt ottaa juuri minkäänlaisia kuvia kummastakaan kakusta, jotka synttärijuhliin leivoin, mutta nooh..tässä teille kuitenkin kinkkupiirakkaa ja tulevissa postauksissa muutama muu tarjolla ollut syötävä. Gluteenittomien leivonnaisten taikinat saattavat monesti olla ikävän murenevia, mutta tämän piirakan pohja onnistui kyllä mielestäni hyvin ja pysyi kasassa mainiosti. 



Gluteeniton Kinkkupiirakka:

(pellillinen)




Pohja: 

- 300g turkkilaista jugurttia
- 200g voita (huoneenlämpöisenä)
- 4,5 dl gluteenitonta jauhoseosta
- 1,5 tl leivinjauhetta
- 1 tl sipulijauhetta
- 1 tl suolaa


Täyte:

- 250g kinkkusuikaleita
- 1 paprika
- 2 kananmunaa
- 1 purkki kermaviiliä
- 100g turkkilaista jugurttia
- suolaa ja pippuria
- kuivattua basilikaa
- 2 dl juustoraastetta


- Sekoita pohjan ainekset keskenään kulhossa.
- Kumoa taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja taputtele tasaiseksi.
- Ripottele taikinan päälle hieman gluteenitonta jauhoseosta, jos tuntuu, ettei taikina muuten tahdo levittyä nätisti.
- Pilko paprika ja levitä kinkkusuikaleiden kanssa taikinan päälle.
- Sekoita pienessä kulhossa kermaviili, jugurtti ja munat.
- Mausta seosta suolalla ja pippurilla.
- Kaada kermaviiliseos piirakan päälle.
- Ripota lopuksi basilika ja juustoraaste.
- Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.


lauantai 12. syyskuuta 2015

Kakkupohja Perunajauhoista


Tänään juhlimme ukkoni ja minun yhteissynttäreitä, avokille tulee vuosia täyteen 30 ja minulle 26. Vuhuu! 
Tarjottavia leivoin eilen myöhälle yöhön, ja tässä nyt niistä yksi - Gluteeniton kakkupohja perunajauhoista.
Pohjasta tuli kevyt ja ilmava, eikä sitä tarvinnut hirmuisesti kostuttaa täyttövaiheessa.


Kakkupohja Perunajauhoista:

(24cm vuokaan)

- 5 kananmunaa
- saman verran sokeria
- saman verran perunajauhoja
- 1 tl leivinjauhetta
- 1 tl vaniljasokeria
- pieni ripaus suolaa
- voita ja gluteenittomia korppujauhoja tai jauhoseosta vuokaan


- Mittaa kananmunat lasiin.
- Mittaa toiseen samanlaiseen lasiin yhtä paljon sokeria, kun on munia.
- Kaada sokeri ja munat kulhoon ja vatkaa ne vaaleaksi vaahdoksi.
- Mittaa lasiin vielä perunajauhoja saman verran, kuin sokeria ja munia oli.
- Lisää perunajauholasiin vielä vaniljasokeri ja leivinjauhe.
- Kääntele jauhot vaahdon sekaan.
- Ripsaise sekaan lopuksi suola ja sekoita kevyesti.
- Voitele ja jauhota kakkuvuoka ja kaada taikina siihen.
- Paista kakkupohjaa 175-asteisessa uunissa noin puolisen tuntia.




torstai 10. syyskuuta 2015

Pehmeän Pippurinen Possukastike



Ukkoni on liharuokien ystävä, varsinkin sellaisten joissa ei ole mitään "turhaa". Tässä siis teillekin helppo ja yksinkertainen ohje maukkaan lihakastikkeen tekemiseen. Lisäksi pottuja, niin ainakin miesväki on tyytyväinen. 
Tämäkin on jälleen mallia: Hmm, mitäs kaapista löytyy, joten voitte vapaasti lisätä kastikkeeseen esimerkiksi paprikaa tai muuta kaappien kätköistä.


Pehmeän Pippurinen Possukastike:


- 400g possusuikaleita
(- 1 pieni sipuli)
- voita paistamiseen
- 200g tuorejuustoa (pippuri)
- 2,5 dl kuohukermaa
- 1-2 dl maitoa
- 1 fondikuutio (liha)
- suolaa ja pippuria
- makeutukseksi hieman ketsuppia, jos haluat tomaattisemman maun, tai sitten hunajaa.


- Lohkaise paistokasariin tai paistinpannuun nokare voita.
- Ruskista lihasuikaleet ja anna silputun sipulin kuullottua hetki.
- Lisää sekaan fondikuutio, anna sen sulaa.
- Seuraavaksi voit lisätä tuorejuuston ja kuohukerman.
- Sekoita hetki, niin että enimmät tuorejuustoköntit liukenevat.
- Turauta kastikkeeseen ketsuppi ja tarvittaessa lisää suolaa ja pippuria.
- Anna kastikkeen hautua miedolla lämmöllä kannen alla noin 1½-2 tuntia.
- Lisää kastikkeeseen hautumisen aikana haluamasi määrä maitoa, jottei kastikkeesta tule liian tönkkiä.
- Keitä lisäksi vaikkapa perunoita tai paahda uunissa vihanneksia.

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Kananpojan Lasagnette



Toivetta pukkasi tähän malliin: jotakin ruokaa broilerin jauhelihasta, ja ruoka saisi myös sisältää pastaa. Noh, minäpä aloin tuumasta toimeen. Reseptin toivojalla on pieni lapsi, joten ajattelin, että vuuassa kypsyvä ruoka olisi helpoin ja vaivattomin vaihtoehto.


Kananpojan Lasagnette:


- 400g kananpojan tai broilerin jauhelihaa
- 1 pussi Torinon Täysjyvä Lasagne Piccolo-pastaa
- 1 pieni sipuli tai sipulijauhetta
- 1 tölkki tomaattimurskaa
- 1 dl vettä
- 1 rkl ketsuppia
- 1 tl currya
- 1 fondikuutio (valitse maku itse)
- suolaa & valkopippuria
- 1 pienehkö paprika
- ½ tl kuivattua basilikaa
- 2,5 dl maustettua ruokakermaa (esim. juusto)
- päälle juustoraastetta


- Laita pasta kiehumaan pussin ohjeen mukaan.
- Paista jauhelihaa pannulla sipulisilpun kanssa.
- Mausta suolalla, valkopippurilla ja currylla. Lisää pannulle myös fondikuutio.
- Kaada kypsän jauhelihan joukoon tomaattimurska ja vesi.
- Lurauta sekaan ketsuppi.
- Sekoita vielä joukkoon kuivattu basilika ja tarvittaessa suolaa ja pippuria.
- Kaada keitetty ja valutettu pasta uunivuokaan.
- Sekoita kastike ja pilkottu paprika pastan joukkoon.
- Kaada ruokakerma vuokaan ja ripottele päälle juustoraastetta.
- Paista 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia.



lauantai 5. syyskuuta 2015

Merimiespihvi


Sitä, miksi tätä ruokaa sanotaan Merimiespihviksi, en tiedä, mutta hyvää konstailematonta se on joka tapauksessa, vaikka se todellisuudessa pataruokaa onkin. 
Tämä on jälleen niitä ruokia, jotka muistan lapsuudestani, ja perusmakujen ansiosta ajattelin, että tämä saattaisi upota nirsonlaiselle miehellenikin. 
Voit käyttää tähän esimerkiksi naudan ulko- tai kulmapaistia, mutta koska lähikaupasta ei kumpaakaan niistä löytynyt, jouduin käyttämään tässä sisäpaistia, joka on hintavampaa. 
Ruoka vaatii jonkun verran kypsymis aikaa, mutta odottelu palkitaan!


Merimiespihvi:


- 1 kilo kiinteää perunaa
- 500 g naudanpaistia
- 5 mauste- tai mustapippuria
- 1 fondikuutio (liha)
- 1 sipuli
- 1 pieni lager-olut
- 2 dl vettä
- 2 laakerinlehteä
- suolaa & pippuria
- voita lihan paistamiseen


- Kuori ja siivuta perunat.
- Leikkaa liha siivuiksi ja mausta suolalla ja pippurilla.
- Paista lihat pannulla voissa ja siirrä sivuun odottamaan.
- Lirauta pannulle hieman vettä, jotta saat maut irti ja kippaa liemi lihojen päälle.
- Kuullota lohkottua sipulia pannulla.
- Lado perunaa, sipulia ja lihaa kerroksittain uunivuokaan maustepippurin ja laakerinlehtien kanssa.
- Jätä perunakerros päällimmäiseksi.
- Jaa fondikuutio osiin ja tipauta ympäri vuokaa.
- Kaada perään vesi ja olut.
- Kypsennä merimiespihviä 150-asteisessa uunissa noin 1-1½ tuntia.



perjantai 4. syyskuuta 2015

Kesäkurpitsa x 4


Sain toiveen, että antaisin vinkkejä saman aineksen käytöstä monessa ruuassa - en kylläkään ole varma tarkoitettiinko juurikin näin, mutta tässä nyt olisi ainakin useampi kesäkurpitsa ruoka, ettei elämä käy tylsäksi.

Ensimmäisessä kuvassa ihanan pehmeä kesäkurpitsakeitto, jonka kanssa maistuu vaikkapa tuore leipä.
Kun keitto tulee korvista ulos, voidaankin siirtyä kiinteämpään ruokaan, joka sopii mainiosti lihatonta ruokavaliota noudattaville - Kesäkurpitsapaistos Fetalla ja Quinoalla.
Jos kurpitsoista jää yli vaikkapa puolikas, niin niistä voit tehdä esimerkiksi pienemmän satsin Marinoitua Kesäkurpitsaa tai vaikka Kesäkurpitsapihvejä ihanan raikkaalla Minttu-raidalla.
Eikö vieläkään riitä?
Noh, siinä tapauksessa voit käyttää vihoviimeiset jämät kesäkurpitsasta esimerksiksi kanakeittoon tai soijapataan.

Lisää kesäkurpitsaohjeita, voit kurkkia tunnisteella "kesäkurpitsa" sivupalkin uumenista.

Kertokaa ihmeessä omia toiveitanne, mitä haluaisitte blogissa nähdä.
Pulmia arkiruuan kanssa? Vinkkejä juhlatarjottaviin?


torstai 3. syyskuuta 2015

Kiireisen Emännän Lihapullapasta


Ideana ja tavoitteena arkiruuassa on minusta nopeus, helppous ja maistuvuus. Tässä Kiireisen Emännän Lihapullapastassa kaikki nuo ominaisuudet täyttyvät. Aineksina on sellaisia juttuja, jotka löytyvät lähes aina meidän kaapeistamme, joten voisi sanoa myös että tämä on sellainen hätävararuoka myös, jos ei kertakaikkiaan muuta keksi.


Kiireisen Emännän Lihapullapasta:


- 400g spagettia tai muuta pastaa

Pullat:

- 400g jauhelihaa
- suolaa & pippuria
- 1 tl sinappia
- 1 kananmuna
(- lisää halutessasi muitakin mausteita)

Kastike:

- 1 sipuli silputtuna
- 1 purkki tomaattimurskaa (esim. Mutti)
- 1 rkl ketsuppia
- 1 dl kermaa (tai voit myös käyttää maitoa tai tuorejuustoa, mitä nyt löytyykään)
- 1 liha-fondikuutio (tai liemikuutio)
- suolaa & pippuria
- 1 tl kuivattua yrttiä (basilika tai oregano)


- Laita pasta kiehumaan.
- Sekoita lihapullataikinan ainekset kulhossa keskenään.
- Pyöräytä taikinasta pieniä lihapullia kuumalle pannulle.
- Lisää sipulisilppu myös pannulle tirisemään.
- Kun sipulit ovat pehmenneet, lisää tomaattimurska, fondikuutio, ketsuppi ja mausteet.
- Anna porista hetki.
- Lisää vielä kerma.
- Tarkista maku ja lisää tarvittaessa makeutta tai suolaisuutta.
- Anna porista siihen asti, kunnes pasta on kypsää.
- Tarjoa pasta parmesaaniraasteen kanssa.

Uuniperunat Katkarapu-Ruohosipulikastikkeella


Eilen kirjoittelin vähän erilaisen kastikeohjeen uuniperunoille, joten jos tuttu ja turvallinen katkarapukastike on enemmän heiniäsi, on tämä sitten sinulle. 
Tämä kastike on meillä se perinteinen ja tätä on tullut syötyä _paljon_. Tosin tähän ei kyllä kyllästy varmaan koskaan. 
Uuniperunat ovat käteviä vaikkapa tehdä illanistujaisiin tai muihin pirskeisiin, sillä jo parilla kastikkeella saat vaihtelua ja potut kypsyvät uunissa itsekseen. Hmm, pitäisiköhän sitä seuraavaksi "trendikkäät" Uunipottu-illalliset?


Uuniperunat Katkarapu-Ruohosipulikastikkeella:


- 1-2 suurta perunaa per syöjä (Rosamunda tai muu)

- 2 prk kermaviiliä
- 1 pss katkarapuja
- ripaus suolaa
- reippaasti pippuria
- ½ sitruunan raastettu kuori
- nippu ruohosipulia hienonnettuna
- lisää kastikkeeseen halutessasi fetaa ja maketutukseksi hunajaa


- Pese perunat ja pistele niihin haarukalla muutama reikä.
- Kääräise perunat folioon ja paista niitä 225-asteisessa uunissa noin tunti.
- Sulata katkaravut ja sekoita ne kulhossa muiden kastikkeen ainesten kanssa.
- Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja makeutusta.


tiistai 1. syyskuuta 2015

Välimerelliset Uuniperunat


Pastan ohella uuniperunat ovat lemppariruokaani. 
Katkarapukastike on sellainen perus hyvä, mutta ajattelin tällä kertaa kokeilla muutakin. 
Välimerellinen kastike kätkee sisäänsä muun muassa yrttejä, fetaa ja aurinkokuivattuja tomaatteja. 
Lämpimät ilmat ovat venyttäneet itsensä näin syyskuulle asti, joten näinkin kesäistä ruokaa voi syödä varsin hyvillä mielin.


Välimerelliset Uuniperunat:



- 1-2 suurta perunaa per syöjä (Rosamunda tai muu)

- 400g turkkilaista tai kreikkalaista jugurttia
- 6 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä
- 100 g fetaa
- ripaus valkosipulijauhetta
- reippaasti pippuria
- ripaus suolaa
- hunajaa makeutukseksi
- 1 tl välimeren yrttisekoitusta
- 2 rkl tuoretta basilikaa silputtuna (voit käyttää myös muuta yrttiä)
(- halutessasi voit lisätä sekaan myös oliiveja)



- Pese ja pistele perunoihin haarukalla muuta reikä.
- Kääri perunat folioon ja paista 225-asteisessa uunissa noin tunti.
- Sekoita kulhossa keskenään jugurtti, pippuri, valkosipulijauhe ja yrttisekoitus.
- Pilko tomaatteja pienemmiksi ja silppua basilika.
- Sekoita ne kastikkeen joukkoon.
- Maista kastiketta ja lisää haluamasi määrä suolaa ja hunajaa.
- Murustele feta kastikkeen sekaan ja sekoita.
- Tarkista maku.
- Tarjoa perunoiden ja kastikkeen seurana vaikkapa salaattia.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...