>

perjantai 13. marraskuuta 2015

Silakkapihvit Uunissa


Retroillaanpa nyt sitten ihan kunnolla, vai onko tämä nyt sitten kuitenkin perinteikästä? Ukkeli toivoi silakkapihvejä, vaikka melkoisen nirso tapaus onkin. Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen, kun hän tämän toiveensa heitti ilmoille. 

Olemme useaan otteeseen jutelleet kouluruokamuistoista ja tämä oli nyt kuulemma niistä yksi. Minäpä herralle sitten silakkapihvejä valmistamaan ja hyvin näyttivät uppoavan. Jes!



Silakkapihvit:



- n. 500g silakkafileitä
- kourallinen tilliä
- 1 tl suolaa & sitruunapippuria
- 2 rkl öljyä tai voisulaa voiteluun
- korppujauhoja (gluteeniton)


- Levitä leivinpaperi uunipellin päälle ja sipaise siihen hieman öljyä tai voisulaa.
- Laita uuni lämpenemään 225-asteiseksi.
- Asettele puolet silakkafileistä nahkapuoli alaspäin leivinpaperin päälle.
- Suolaa ja pippuroi fileet.
- Silppua tilli ja ripottele sitä fileiden päälle.
- Paina loput silakkafileet kansiksi nahkapuoli ylöspäin.
- Ripauta päälle vielä hieman suolaa ja pippuria.
- Sivele pihvien pintaan hieman öljyä tai voisulaa ja kuorruta pienellä määrällä korppujauhoja.
- Paista pihvejä noin 15 minuuttia.
- Tarjoa esimerkiksi perunamuusin ja sitruunalohkojen kanssa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...