>

lauantai 24. joulukuuta 2016

Luukku 24: Piparisaippua




Puhtaus on puoli ruokaa, kokkaus ja hygienia kulkevat käsikädessä ja niin etiäpäin.
Siispä viimeisestä luukusta loikkivat esiin piparisaippuat!
Nämä veikkoset valmistuvat osittain keittiön kaappien antimista ja tuoksuvat todella jouluisilta.


Piparisaippuat:


- n. 400g valmista saippuamassaa
esim. tällaista
- 1 tl vaniljajauhetta
- 3 rkl piparkakkumaustetta
- 1 rkl tummaa siirappia

-silikonimuotti, jugurttipurkki tai muu vastaava muotti.


- Pilko ja sulata saippuamassa paketin ohjeen mukaan mikrossa tai vesihauteessa.
- Sekoita saippuamassaan muut ainekset.
- Kaada saippua muotteihin.
-Anna saippuan kovettua.
- Pullauta saippuat ulos muoteistaan ja paketoi sievästi.





perjantai 23. joulukuuta 2016

Luukku 23: Rockyroad -Fudge

Fudget ovat olleen blogissani yksiä suosituimmista ohjeista, joten niitä myös mielelläni teille teen.
Tähän herkulliseen fudgeen voit upottaa melkeinpä mitä vain, mutta tässä minun versioni tästä "kivisestä tiestä."
Saksanpähkinöitä, kuivattuja karpaloita ja vaahtokarkkeja. Jotta kaikki ei olisi liian makeaa, käytin massaan tummaa suklaata. Nam! Kivoja antaa vaikka lahjaksi, tai tarjota jälkkäriksi joulupöydän antimien jälkeen.



Rockyroad -Fudge:


- 400g tummaa suklaata
- 1 tölkki kondensoitua maitoa
- 2-3 dl erilaisia sattumia, kuten pähkinöitä, kuivattuja marjoja ja vaahtokarkkeja
- ripaus suolaa


- Vuoraa pieni vuoka (esimerkiksi leipävuoka) leivinpaperilla.
- Kaada kondensoitu maito ja paloitellut suklaat pieneen kattilaan.
- Kuumenna miedolla lämmöllä kokoajan sekoittaen, kunnes suklaa on sulanut.
- Sekoita joukkoon hitunen suolaa ja sattumat.
- Kaada fudgemassa leivinpaperin päälle vuokaan.
-Ripottele fudgen päälle myös hieman koristusta.
- Nosta massa kylmään jähmettymään.
- Leikkaa jähmettynyt fudge paloiksi.
- Säilytä kylmässä.







torstai 22. joulukuuta 2016

Luukku 22: Kuplaglögi

Jotkut pitävät tapaani juoda glögiä myös kylmänä hieman kummallisena.
Kuulutko sinä myös meihin kummajaisiin?
Tässä hauska drinkki vaikkapa ennen jouluruokailua.
Makeaa ja mausteista glögiä, sekä raikkaan kuplivaa kuohuviiniä!
Näistä aineksista syntyy aikamoisen herkullinen juoma.

Kuplaglögi:


- n. ½ dl glögitiivistettä per lasi
(voit käyttää myös glögijuomaa, laita silloin enemmän)
- loppu lasin verran kuohuviiniä
- lisäksi jäisiä karpaloita tai puolukoita, siivu mandariinia, kanelitanko tai tähtianis


- Kaada glögitiivistettä lasin pohjalle.
- Täytä lasi kuohuviinillä.
- Lisää lasiin vielä karpaloita ja muita haluamiasi koristuksia.





keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Luukku 21: Piparifudge (Gluteeniton)

Fudget ovat tämän blogin katsotuinpia reseptejä, joten täältäpä tipauttelen näitä ohjeita lisää!
Joulu ja piparit, niitä ei käy erottaminen. Siispä yhytetään joulu, piparit ja fudge. Aika hyvää tuli, vaikka itse sanonkin...voipi olla ettei riitä kenellekään viemisiksi ainuttakaan.
Jos tykkäät napsia raakaa piparkakkutaikinaa, tykkään myös varmasti tästä fudgesta!



Piparifudge:



- 500g valkosuklaata
- 1 tölkki kondensoitua maitoa
- 1 dl murskattuja pipareita (gluteeniton)
- 1-2 rkl piparkakkumausetta

- päälle hieman kanelia ja piparin paloja




- Vuoraa pieni vuoka (esimerkiksi leipävuoka) leivinpaperilla. n. 30x30cm
- Kaada kondensoitu maito ja paloitellut suklaat pieneen kattilaan.
- Kuumenna miedolla lämmöllä kokoajan sekoittaen, kunnes suklaa on sulanut.
- Sekoita joukkoon piparimauste ja piparimurska.
- Kaada fudgemassa leivinpaperin päälle vuokaan.
- Ripota päälle hieman kanelia, sekä piparin paloja.
- Nosta massa kylmään jähmettymään.
- Leikkaa jähmettynyt fudge paloiksi.
- Säilytä kylmässä.
- Fudgen voi myös pakastaa, ellet ehdi syödä kaikkea ensin.


tiistai 20. joulukuuta 2016

Luukku 20: Uunibrie Viikunoilla

Onko ruudun takana muitakin valkohomejuuston ystäviä? Minusta se on varsin ihanaa, Brie varsinkin. Tässä vinkkiä uunissa lämmitettävään juustoon, jonka maustaa pähkinät, hunaja ja viikunat. Melkoista herkkua, vai mitä!


Uunibrie Viikunoilla:


- 1 kolmio tai kokonainen kiekko Brie-juustoa
- 1 rkl hunajaa
- ½ dl pähkinöitä
- kuivattuja karpaloita
- 1 viikuna



- Aseta juusto jollekin paistonkestävälle alustalle.
- Kokoa juuston päälle pähkinät ja viikunaviipaleet.
- Valuta päälle vielä hunajaa.
- Paista 200-asteisessa uunissa n. 15-20 minuuttia, kunnes juuston sisus on sulanut sopivasti.
- Tarjoa heti.



maanantai 19. joulukuuta 2016

Luukku 19: Joulusalaatti Persimonista



Meillä on aina jouluna ruokapöytää koristanut kinkun lisäksi jonkin hyvä salaatti. Muutama vuosi sitten joulusalaattimme oli tällainen, joten en halunnut tehdä samanlaista. Tykkäsin kuitenkin kovasti muutamista elementeistä tuossakin salaatissa, jotka halusin tuoda tämänkin vuoden salaattiin. Granaattiomenan siemenet ovat olleet salaatissamme vakiovieras jo niin kauan kuin muistan, mutta tänä vuonna varsinainen tähti saa olla sesonkituote, persimon.




Joulusalaatti Persimonista:


- 2 pussia haluamaasi valmista salaattisekoitusta tai muutama ruukku salaattia
- 1 dl granaattiomenan siemeniä
- 1-2 kypsää persimonia
- 1½ dl vahvaa juustoa kuutioituna (esim. Keisarinna)
- pippuria


- Huuhtele salaattisekoitus ja kaada kulhoon.
- Kuori ja paloittele persimonit.
- Sekoita kaikki salaatin ainekset keskenään.
- Rouhaise päälle hieman pippuria.




sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Luukku 18: Kuusi-Browniet (Gluteeniton)

Suklaasta saa kyllä varmasti tarpeekseen joulun aikaan, mutta browniet maistuvat aina, vai mitä?
Tule, niin taiteillaan brownieista kuusia yhdessä. Minäpä näytän, kuinka se oikeen tapahtuu.



Kuusi-Browniet:



- 255g tummaa suklaata
- 225g voita
- 2 dl sokeria
- 1 tl vaniljajauhetta
- 3 kananmunaa
- 1,5 dl gluteenittomia kaurajauhoja
- ripaus suolaa
- 1 tl kanelia


- päälle candy meltsejä, karkkeja, nonparelleja ja strösseleitä (gluteeniton)




- Sulata voi ja suklaa kattilassa tai mikrossa.
- Sekoita seosta sulatuksen aikana.
- Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi.
- Sekoita vaahtoon vanilja ja ripaus suolaa.
- Kaada suklaamassa vaahdon sekaan hiljalleen kokoajan sekoittaen.
- Kääntele taikinan joukkoon jauhot.
- Vuoraa n. 30x30cm -vuoka leivinpaperilla ja kaada taikina siihen.
- Paista 180-asteisessa uuunissa n. 35-40 minuuttia.
- Anna jäähtyä.
- Kun browniet ovat jäähtyneet voit pursottaa koristeeksi nauhamaisia koristeita sulatetuilla candy meltseillä.
- Viimeistele karkeilla ja nonparelleilla.




lauantai 17. joulukuuta 2016

Luukku 17: Jallu-Sinappi



Tiedätkö jonkun, joka tykkää Jaloviinasta? No niin minäkin - joten ajattelin että tällainen ruokalahjakin olisi paikallaan. Sinappia on helppo tehdä itse ja siksi onkin lähes stressitön tapa paketoida jotakin hyvää ja maistuvaa.
Minulta näitä sinappipurkkeja lähteekin useampaan osoitteeseen, joten pidin purkit pieninä. Sellaisina maistelukokoina, tiedättehän.
Tämä on nyt se Konjakki-sinapin, ehkä hieman rennompi, sukulainen - mutta varmasti aivan yhtä maistuva!



Jallu-Sinappi:



- 1,5 dl Colman`s sinappijauhetta
- 1,5dl sokeria
- 2 dl kuohukermaa
- 1 kananmuna
- 1 tl etikkaa
- 4 rkl Jaloviinaa



- Sekoita sinappijauhe ja sokeri kattilassa. 
- Lisää joukkoon kerma ja kananmuna.
- Kuumenna seosta kokoajan sekoittaen, kunnes seos alkaa saostua ja kuplia.
- Ota kattila pois levyltä ja anna sinapin jäähtyä.
- Lisää jäähtyneeseen sinappiin viinietikka ja mausta Jaloviinalla. 
- Kaada sinappi kuumennettuihin purkkeihin, sulje kannet tiiviisti ja anna makujen tekeytyä jääkaapissa mielellään ainakin yön yli.
- Valmis sinappi säilyy kylmässä ainakin kaksi viikkoa.




perjantai 16. joulukuuta 2016

Luukku 16: Aura-Ruiskupit


Pientä naposteltavaa jouluiltaan, pikkujouluihin tai muuten vain esimerkiksi glögin seuraksi.
Aura-juustotahnalla täytetyt ruiskupit, päällä vielä hieman granaattiomenan siemeniä.
Helppoa, mutta silti melko tyylikästä - ainakin makunsa puolesta. Voit myös käyttää ruisnappien sijaan gluteenittomia hapannappeja. Tulee aivan yhtä hyviä!



Aura-Ruiskupit:


- n. 150-200g ruisnappeja, -lastuja tai gluteenittomia hapannappeja
- 200g maustamatonta tuorejuustoa
- ½ pakettia Aura-juustoa
- pieni luraus hunajaa
- pippuria
- granaattiomenan siemeniä


- Sekoita aurajuusto, tuorejuusto, hunaja ja pippuri keskenään notkeaksi tahnaksi.
- Asettele ruisnapit tarjottimelle.
- Pursota tai aseta lusikalla Aura-täytettä ruiskuppeihin.
- Koristele granaattiomenan siemenillä.




torstai 15. joulukuuta 2016

Luukku 15: Tuorejuustopallot






Juustot, keksit ja muut naposteltavat kuuluvat varmasti monella jouluun, niin myös meillä.
Mitä jos tekisitkin nyt itse muutaman pienen palleron juustotarjottimelle?
Nämä tuorejuustopallot voi kuorruttaa mieleisellään tavalla, mutta tässä on teille esimerkkinä kolme vaihtoehtoa. Tulisemman ystäville chilihiutaleita, yrteistä tykkääville persiljaa ja ruohosipulia, sekä perinteisemmän ystäville mustapippuria.
Eiköhän aleta pyöritellä palleroita?


Tuorejuustopallot:


- 200g tuorejuustoa
- 200g juustoraastetta (esim. emmentaali+mozzarella)
- hieman suolaa & pippuria

Päälle:

- chilihiutaleita
- ruohosipulia ja persiljaa silputtuna
- mustapippuria


- Sekoita juustot kulhossa keskenään sähkövatkaimella.
- Mausta massa suolalla ja pippurilla.
- Muotoile massasta pieniä palloja leivinpaperin päälle.
- Kaada pieneen kulhoon haluamaasi "kuorrutetta" ja pyörittele pallot siinä.
- Säilytä palloja jääkaapissa, jos et tarjoa niitä heti.




keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Luukku 14: Leivontapaketti -arvonta


Pientä arvontaa pukkaa jälleen.
Nyt olisi tarjolla pieni leivontapaketti, johon kuuluu Dr. Oetkerin joulunpunainen nuolija ja pullasuti, sekä itsetehty nonparellimix.

Kerro mikä on sinun lempparileivottavasi näin joulun aikaan.
Jätä kommenttisi tämän postauksen loppuun sähköpostisi kanssa ja olet mukana arvonnassa.
Osallistua voit myös Maistuu makialle -facebookissa.

Voittajalle ilmoitetaan 23.12



tiistai 13. joulukuuta 2016

Luukku 13: Karkkikeppisydämet


Tässä jälleen helppo ja hauska ohje vaikkapa ystäville lahjaksi.
Tarvitset vain muutaman karkkikepin, valkosuklaata tai Candy meltsejä, nonparelleja, pähkinöitä tai muita koristuksia. Vain mielikuvitus on näissä rajana.
Mukava herkku liitettäväksi esimerkiksi pienen paketin kylkeen tai kääräistynä sellofaaniin.


Karkkikeppisydämet:


- karkkikeppejä
- valkosuklaata tai candy meltsejä
- nonparelleja tai muita koristuksia
- halutessasi pillejä, jolloin saat tehtyä näistä tikkareita


- Laita leivinpaperi lautasen, tarjottimen tai uunipellin päälle.
- Asettele karkkikepit sydämen muotoon, joko pillin kanssa tai ilman.
- Sulata suklaa tai candymeltsit.
- Kaada sulaa suklaata sydämien sisään.
- Koristele mielesi mukaan.
- Nosta sydämet alustoineen jähmettymään viileään paikkaan.





maanantai 12. joulukuuta 2016

Luukku 12: Lumiukko -Keksitikkarit


Näiden lumiukkojen tekemisen jälkeen sormiasi ei palella, eikä tumput ole aivan märät.
Hauska ja helppo tapa tehdä pientä ja makeaa jouluaiheista tarjottavaa, vaikkapa kahvipöytään.
Keksejä, suklaata, muutama pilli sekä suuksi, silmiksi ja nenäksi sopivia koristeita.
Nyt äkkiä lumiukkoja luomaan!


Lumiukko -Keksitikkarit:


- täytekeksejä (gluteeniton)
- valkosuklaata tai candy meltsejä (gluteeniton)
- sopivia koristeita silmiksi, nenäksi ja suuksi
- muutama pilli


- Työnnä pilli keksin täytteen sisään.
- Sulata candy meltsit.
- Dippaa keksi sulaan massaan.
- Mallaa koristeilla lumiukollesi ilmeikkäät kasvot.






Pimeydestä ilmestyi myös ahnas lumiukkojen kauhu ja tuho. :D



sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Luukku 11: Vaahtokarkkiporot




Nämä porot ovat hauskoja tarjottavia ja todella helppoja tehdä! Kaikki ovat periaatteessa jo valmiina, mutta sinun täytyy vain herättää porot henkiin sulattamalla hieman suklaata tai Candy Meltsejä, kiinnittämällä pienet pretzelit sarviksi, muutama silmä ja punainen karkki nenäksi. Tadaa! Porot ovatkin jo valmiita tuijottelemaan.


Vaahtokarkkiporot:


- isoja vaahtokarkkeja
- suklaata tai Candy meltsejä
- sokerisilmiä tai karkkeja
- pieniä pretzeleitä
- punaisia karkkeja neniksi

- pahvipillejä tai tikkuja



- Tökkää vaahtokarkit pahvisiin pilleihin.
- Halkaise pretzelit kahtia.
- Sulata pienessä astiassa suklaa tai candy meltsit.
- Dippaa vaahtokarkki suklaaseen.
- Asettele sarvet, silmät ja nenät paikoilleen.






Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...