>

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Täytetyt Aamiaistomaatit


Kiireetön sunnuntaiaamu valkeni harmaana ja koleana. 
Väriä lautaselle ja vatsaan tarjoili tänään täytetyt tomaatit. 
Tämä aamiaisversio tomaateista pitää sisällään juustoa, kinkkua ja kananmunaa - seuraksi "leipätikkuja", joita voi halutessaan dippailla löysään keltuaiseen. 
Tässäpä vähän näyttävämpi, mutta kuitenkin helppo ja vaivaton murkina aamutuimaan.


Täytetyt Aamiaistomaatit:

(kahdelle)

- 2 suurta tomaattia
- 2 kananmunaa
- 2 rkl juustoraastetta
- 2 rkl kinkkusuikaleita
- suolaa & pippuria
- tuoreita tai kuivattuja yrttejä
- 1 viipale paahtoleipää


- Leikkaa tomaateilta hatut irti ja koverra pois siemenet.
- Rouhaisee suolaa ja pippuria tomaattikuppeihin.
- Laita tomaattejen sisään juustoraastetta ja kinkkua, kuitenkin niin että kananmunalle jää hyvin tilaa. Nostele kinkkua ja juustoa tomaatin sisäreunoille.
- Riko kananmuna lasiin ja kaada se tomaatin sisään.
- Tee näin myös toiselle kananmunalle.
- Lisää päälle myös suolaa ja pippuria sekä juustoraastetta ja haluamaasi yrttiä.
- Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, tai niin kauan, kunnes valkuainen on kypsä, mutta keltuainen vielä hieman tutiseva.
- Viipaloi paahtoleipä paloiksi.
- Öljyä leivät ja ripauta päälle suolaa.
- Tuikkaa leivät uuniin tomaattien kanssa, kun paistoaikaa on jäljellä noin 10 minuuttia.
- Tarjoa mieluiten heti lämpimänä.



lauantai 27. kesäkuuta 2015

Possua Viskikastikkeella & Juustoperunat


Vierailin ukon "viinakaapilla" ja nappasin sieltä possun kaveriksi viskiä. Kastikkeeseen sitä hulautin ja aika hyväähän siitä tulikin. Seuraksi juustoperunoita ja pippurista rucolaa - ateria on valmis nautiskeltavaksi.

Aloitetaanpa kastikkeesta.




Viskikastike:


- 3 dl kuohukermaa
- 1 kanafondikuutio
- n. ½ dl viskiä ( vähempikin riittää)
- suolaa & pippuria
(pippuria saa olla reippaasti)
- hunajaa maun mukaan
- 2 tl ketsuppia
- 1 tl sinappia

- 4 possun filepihviä, tai muuta possun palasta


- Mittaa kastikkeen ainekset pieneen kattilaan.
- Kiehauta ja anna porista noin vartin verran silloin tällöin sekoittaen.
- Tarkistele makua aina välillä ja lisää tarvittaessa suolaa tai hunajaa....tai vaikka sitten sitä viskiä.
- Paista pihvit kuumalla pannulla kypsiksi.
- Kääräise lihat folioon odottamaan kastikkeen viimeistelyä.
- Kaada paistonesteet kastikkeen sekaan.
- Sekoita ja tarkista maku.




Juustoperunat:


- n. 1 kilo jauhoista perunaa
- 200g emmentalia raasteena
- muutama nokare voita
- 4 dl kuohukermaa
- suolaa & pippuria
- savupaprikajauhetta
- hitunen muskottia


- Kuori ja viipaloi perunat 
(Voit myös käyttää valmiiksi keitettyjä perunoita, jolloin kypsennysaika lyhenee.)
- Voitele uunivuoka reilulla kädellä.
- Lado kerroksittain perunaa, voinökkösiä, mausteita ja juustoa.
- Jatka näin kunnes perunat loppuvat.
- Jätä päällimäiseksi juustokerros.
- Kaada kuohukerma vuokaan.
- Paista 200-asteisessa uunissa noin tunnin verran.


torstai 25. kesäkuuta 2015

Herkuttelijan Kanahamppari ja Bataattiranskalaiset


Hampparit kuuluvat minusta kesään aika oleellisesti - rentoa ruokaa. 
Kesällä myös ruuan valmistuksen pitää sujua vaivattomasti lomafiiliksissä ja lopputuloksen toki soisi olevan kuin seitsemännestä taivaasta. 
Tässäpä tätä.
Nimesin tämän herkuttelijan kanahamppariksi, koska maku on melkoinen ja kukapa tästä nyt haluaisi kieltäytyä? Hampparin sisälmyksiä voit toki muokata omaan suuhusi sopivammaksi, jos vaikkapa valkohomejuusto ei ole lemppareitasi.
Tuhdin hampparin kaveriksi tarjoilin pirteän värisiä bataattiranskiksia.


Kanahampurilainen:

(kahdelle)

- 2 kanan rintafilettä tai paistileikettä

- 1 kananmuna
- 1 dl maissijauhoja
- 1 tl paprikajauhetta
- ½ tl curryjauhetta
- suolaa & pippuria
- 1,5 dl pankojauhoja
- 0,5- 1 dl parmesaania raastettuna

( voi myös tehdä hampparin ilman leivitystä, paista silloin kana vain pannulla tai uunissa kypsäksi sellaisenaan..tai siis ainakin suolattuna ja pippuroituna.)

- rucolaa
- 4 siivua pekonia
- 4 ananasrengasta
- valitsemaasi juustoa (minulla tässä cheddar ja valkohomejuusto)
- punasipulia
- haluamaasi hampparikastiketta, tai: ½dl turkkilaista jogurttia, suolaa, pippuria, hunajaa, ½ tl rakuunaa ja liraus sitruunamehua sekoitettuna keskenään.
- ketsuppia
- leipänä minulla tässä Fazerin Puikula; Grahampaahto




- Riko kananmuna kulhoon ja riko sen rakenne.
- Sekoita toisessa kulhossa keskenään maissijauhot ja mausteet.
- Mittaa kolmanteen kulhoon pankojauhot ja parmesaaniraaste.
- Suolaa ja pippuroi kanapalat kevyesti.
- Pyöräytä kanat ensin maissijauhoissa, sitten kananmunassa ja viimeiseski pankojauhoissa.
- Paista 250-asteisessa uunissa noin 20-30 minuuttia, hieman kanapaloista riippuen. (Älä päästä kuitenkaan kuivaksi.)
- Käännä kanat ympäri paiston puolivälissä.
- Kun paistoaikaa on jäljellä vajaa minuutti, läimäise viipale cheddaria kanojen päälle.
- Paista pekonit pannulla rapsakoiksi ja nosta talouspaperin päälle odottamaan.
- Käytä pannulla seuraavaksi ananasrenkaat, aseta paiston lopuksi viipaleet valkohomejuustoa niiden päälle.
- Paahda leivät kevyesti ja aloita hampparin kasaaminen.
- Laita väliin rucola, hieman kastiketta, kana&cheddar, pekoni, ananasrenkaat&valkohomejuusto, sipulirinkulat, lisää kastiketta ja kannen sisäpintaan hieman ketsuppia.




Sitten lisukkeen pariin:

Bataattiranskalaiset:


- 1 isohko bataatti
- 1,5 rkl maissijauhoja
- suolaa & pippuria
- ripaus paprikajauhetta
- ripaus sipulijauhetta
- öljyä


- Pese bataatti ja leikkaa se suurinpiirtein tikuiksi.
- Huljuta bataattitikkuja kylmässä vedessä, jotta tärkkelystä irtoaa.
- Kuivaa bataatit talouspaperin tai keittiöpyyhkeen välissä hyvin kuiviksi.
- Kaada kulhoon hieman öljyä ja pyöräytä ranskalaiset niin että öljyä on jokaisessa tikussa.
- Ripottele kulhoon maissijauhot ja pyöräytä taas.
- Levitä ranskalaiset leivinpaperin päälle uunipellille niin, että jokaisella bataatilla on hieman tilaa ympärillään.
- Ripottele päälle suolaa, pippuria ja sipuli- sekä paprikajauhetta.
- Paista 200-asteisessa uunissa noin 25-30 minuuttia.
- Kääntele tikkuja suurinpiirtein paiston puolivälissä.



Mango-Chilikana


Sateisia päiviä mahtui myös minilomalleni Jyväskylässä - siispä lämmikkeeksi hieman intialaisittain maustettua kanaa, joka saa makua chilistä ja mangosta. Vaikka tähän ympätäänkin vauvanruokaa, on tämä silti aikuisempaan makuun tarkoitettu. Joten siis, varttuneet, kokeilkaa!


Mango-Chilikana:


- n. 400g kananrintafilettä tai paistileikettä
- 1 kokonainen pienehkö mango
- 1 punainen chili
- n. 2 cm pätkä inkivääriä raastettuna
- 1 valkosipulin kynsi
- 1 pieni sipuli
- ½ limen kuori + mehu
- 1 prk kookosmaitoa
- 1 prk mangososetta
- 1 kanafondikuutio
- 1 rkl curryjauhetta
- ripaus juustokuminaa
- ripaus garam masalaa
- hunajaa makeutukseksi
- suolaa & pippuria


- Leikkele kanapalat pienemmiksi ja paista pannulla kypsiksi.
- Paloittele mango paloiksi.
- Silppua chili, sipuli ja valkosipuli.
- Kuullota sipulia hetki pannulla ja lisää perään kanafondi, chili, valkosipuli ja raastettu inkivääri.
- Ripota pannulle curry, juustokumina ja garam masala.
- Kaada pannulle kookosmaito ja mangosose.
- Heitä sekaan mangon palat ja kanat.
- Mausta hunajalla, suolalla ja pippurilla.
- Raasta sekaan limen kuori ja purista mehu,
- Anna porista hetki ja tarkista maku.
- Tarjoa keitetyn riisin kanssa.



keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Teeleidi - tuo lämminhenkinen teehuone




Hieman minulle epätyypilliseen tapaan, ajattelin kirjoitella teille hieman Teeleidistä - persoonallisesta ja viehättävästä teehuoneesta. 
Teeleidi sijaitsee Jyväskylässä, tai tarkemmin sanottuna, 
Lutakossa (Schaumanin puistotiellä). 
Rakennus on todellinen yli satavuotias kaunotar, Lutakon Leidi, jonka on aikanaan suunnitellut Yrjö Blomsted. Kun autolla hurautin puukujan välistä rakennuksen pihaan, oli tunnelma hetkellisesti kuin jostakin vanhasta elokuvasta ja samanlainen tunnelma jatkui Teeleidin oven aukaistessani.









Nenääni tulvahti ihanan hedelmäinen ja makea teen tuoksu, ja kun silmäni tottuivat sisällä vallitsevaan valaistukseen, näin ihastuksekseni vanhan, rakennukselle sopivan, teeman jatkuvan myös sisustuksessa.
Teeleidi sijoittuu kahteen kerrokseen; Alakertaan, josta voit shoppailla mieluistasi teetä, teekuppeja, -pannuja tai vaikkapa kortteja mukaasi, sekä yläkertaan, jossa on sitten varsinainen nautiskelupaikka, teehuone.















Teelaatuja alakerran puodissa oli vaikka minkälaista sorttia, yli 90 erilaista makuelämystä - vahvimmin edustettuina maustetut mustat ja vihreät teet. Onneksi kuitenkin ikkunalaudalla kökötteli myös houkuttelevia rooiboksia lasipurkeissa. Makuina mm. Persikka, Tiramisu, Kirsikka ja Pina Colada, joista kahta kahmaisinkin mukaani. Poimin seinustalta myös muistoksi muutaman kortin, jotka nyt koristavatkin jääkaappimme ovea.
Jos sinä, teen ystävä, et löydä tästä puodista mieleistä teetä, niin kumma on!


















Suuntasin kulkuni seuraavaksi jännittyneenä yläkertaan, josta näkymä avautui ensimmäisenä ihastuttavaan ikkunasyvennykseen, jossa saisi myöskin nautiskella teetä pehmeillä sohvilla. 
Paikan herttainen omistaja näytti minulle hieman paikkoja ja kertoi, että heillä on neljä erilaista tilaa erilaisilla tunnelmilla, jossa teen ystävät saisivat juoda kupposensa. Hän myös kertoi, että Teeleidissä järjestetään teemaistajaisia ja -kursseja kiinnostuneille. Kurssit pitävät sisällään aina jonkin tietyn teeman, kuten kiinalainen teeilta tai slaavilainen samovaari-ilta. Hintaakaan kurssille ei tule paljoa, 15€ ja kesto on noin kaksi tuntia.
Kun pääsimme varsinaiseen teehuoneeseen, olikin aika valita mitä halusin höyryämään kupposeeni. Hmmm, valitsin kirsikalla maustetun rooiboksen. Tarjolla oli myös kaikkea makeaa, esimerkiksi juustokakkua. Ainiin, ja saahan sieltä artesaanijäätelöäkin! Ehkäpä maistan sitä ensi kerralla. 
Istuin pienen punaisen pöydän ääreen ja ihastelin kaikkia pieniä yksityiskohtia seinillä ja ikkunalaudalla. 
Ei aikaakaan, kun minulle jo kiikutettiin pieni teepannu ja hörppiminen saattoi alkaa.
Tämä on juuri sellainen paikka, jossa voit ottaa aikaa itsellesi ja ystävillesi lämminhenkisessä ympäristössä, hyvän teekupposen kera. Kahviloitahan on kaikkialla, mutta erittäin piristävää että teehuoneiden tarpeellisuuteenkin aletaan herätä.
Vierailu Teeleidissä oli mieleenpainuva ja marssin sinne varmasti uudestaan - heti jo seuraavalla reissulla.
Tutustukaa ja ihastukaa tekin siis Teeleidiin!





Lisätietoja Teeleidin kursseista ja maistajaisista saat täältä.


maanantai 22. kesäkuuta 2015

Grillattu Maissi ja Maustevoi


Tämä on kyllä yksi lempparigrillattavistani!
Makeaa maissia ja suolaisuutta maustevoista (joita on tässä kahdenlaista) - nyt grillit kuumaksi ja kokeilemaan!


Grillattu Maissi ja Maustevoi:


- 4-6 esikeitettyä maissia


Chili-maustevoi:

- 100g voita
- 2 rkl chilikastiketta (Sriracha, tai jokin muu)
- ripaus sokeria
- 1 tl grillimaustetta
(- suolaa maun mukaan)


Valkosipuli-Persiljavoi:

- 100g voita
- pieni kourallinen persiljaa silputtuna
- 1-2 valkosipulin kynttä puristettuna
- ripaus suolaa ja pippuria



- Anna voin pehmetä huoneenlämmössä, tai lämäytä nopeasti mikrossa 
(varo kuitenkin sulattamasta)
- Sekoita haluamasi voin mausteet keskenään kulhossa haarukkaa apuna käyttäen.
- Leikkaa voipaperista palanen ja kumoa voi siihen.
- Muotoile pötköksi.
- Tuikkaa voipötkö hetkeksi pakastimeen jähmettymään.
- Grillaa maissit niin, että ne saavat kauniisti väriä.
- Leikkaa tai nypi maustevoi kuumien maissien päälle ja tarjoa.


Grillattu ja Marinoitu Kesäkurpitsasalaatti


Juhannusta vietimme anoppilassa ja halusin grillata jotain muutakin kuin erilaisia lihoja, joten päädyin kesäkurpitsaan, herkkusieniin ja maissiin.
Tässä nyt kuitenkin grillissä väriä ottanut ja marinoitu kesäkurpitsa salaatti, jota piristää sitruuna ja pehmentää feta.
Kevyt ja maistuva lisuke tiristettyjen lihojen kaveriksi.


Grillattu ja Marinoitu Kesäkurpitsasalaatti:


- 2 isohkoa kesäkurpitsaa
- 100g fetaa
- kourallinen lehtipersiljaa, tai muuta haluamaasi yrttiä
- 3 rkl oliiviöljyä
- 1 tl sitruunan mehua + hieman raastettua kuorta
- suolaa
- pippuria
- 1 tl hunajaa
- halutessasi lisäksi pinjansiemeniä



- Huuhtele ja leikkaa kesäkurpitsat pitkittäin viipaleiksi.
- Valele viipaleet kevyesti öljyllä.
- Grillaa palaset pehmeiksi, mutta ei mössöksi.
- Sekoita pienessä kulhossa keskenään silputtu persilja, öljy, sitruunan mehu + kuori, ripaus suolaa ja pippuria, sekä hunaja.
- Tarkista marinadin maku - lisää tarvittaessa makeutta tai suolaisuutta.
- Suolaa ja pippuroi kesäkurpitsat kevyesti.
- Valuta marinadi grillattujen kesäkurpitsoiden päälle ja pyöräytä kevyesti sekaisin, jotta kaikkiin palasiin tulee makua.
- Kokoa kurpitsat lautaselle ja revi keon päälle fetaa ja persiljaa.


torstai 18. kesäkuuta 2015

Pirtsakka Hedelmäsalaatti


Hedelmäsalaatista tulee monesti mieleen se sellainen purkista kaadettu ei-minkään-värinen sekasotku, joka maistuukin vain sokeriliemeltä. 
Tässä vaihtoehto väsähtäneelle salaatille. 
Lisämakua hedelmille tuo nopea vaniljalta ja sitruunalta maistuva liemi.


Pirtsakka Hedelmäsalaatti:


- ½ pieni vesimeloni
- 1 banaani
- 1 pieni rasiallinen mansikoita
- ½ hunajameloni
- 1/3 tuoretta ananasta
- 2 kiiviä
- kourallinen mintunlehtiä
- koristukseksi karambolaa


Liemi:

- ½ sitruunan mehu
- ripaus vaniljajauhetta
- juoksevaa hunajaa makeutukseksi maun mukaan



- Paloittele hedelmäsalaatin ainekset.
- Kaada palaset kulhoon.
- Sekoita sitruunan mehu, vaniljajauhe ja hunaja pienessä astiassa keskenään.
- Valuta hedelmien päälle ja sekoita.
- Tarjoa sellaisenaan tai vaikka vaniljajätskin kanssa.


keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Paistetut Muikut & Kermaviilikastike


Helppoa ja maistuvaa kesäruokaa edustavat muikut, uudet perunat ja kevyt kermaviilikastike. 
Päälle voi pirskottaa hieman kirpeää sitruunaa ja kesän maut tanssivat kielelläsi polkkaa! 
Hui hai hyttysille, ja muikkuja pannuun!



Paistetut Muikut:


- n. 600g pienehköjä muikkuja
- 1½ dl ruisjauhoja
- 1 tl suolaa
- ½ tl pippuria
- ripaus kuivattua tilliä
- voita paistamiseen

- Siisti muikut (poista siis suolet, ja halutessasi myös päät)
- Huuhtaise kalat halutessasi.
- Kuivaa hieman talouspaperilla.
- Sekoita ruisjauhot ja mausteet lautasella keskenään.
- Pyörittele muikut jauhoseoksessa.
- Paista  kalat melko kuumalla pannulla voissa.
- Muikut eivät tavitse paljon aikaa kypsyäkseen, mutta kunhan saat kauniin ruskean värin kumpaiseenkin kylkeen.


...sitten kastikkeen pariin 




Raikas Kermaviilikastike:

- 2dl kermaviiliä
- pieni luraus sinappia
- ½ tl suolaa
- ½ tl rouhittua mustapippuria
- ½ tl sitruunan kuorta + liraus mehua
- vajaa kourallinen tuoretta tilliä ja ruohosipulia silputtuna
- hunajaa makeutukseksi maun mukaan


- Sekoita kastikkeen ainekset hyvin keskenään.
- Tarkista maku.
- Tarjoa muikkujen ja pottujen seuralaisena.


tiistai 16. kesäkuuta 2015

Nakuileva Mansikkakakku




Mansikkakakku kuuluu meidän kesäperinteisiimme, ja äkillisestä lämmöstä johtuen päätti tämä kakku alkaa nakuilemaan, eikä saanut sivuilleen peittävää kermakerrosta. Tämä rustiikkinen, mutta kaunis ilmestys on gluteeniton ja todella herkullinen. En ole itse mikään mahdoton täytekakkujen ystävä, mutta mansikkakakku maistuu aina!


Nakuileva Mansikkakakku:

Pohja:

- 4 kananmunaa
- 2 dl sokeria
- 1,5 dl gluteenitonta jauhoseosta (esim. Semper)
- 1 dl perunajauhoja
- 1 tl kardemummaa
- 1 tl vaniljasokeria
- 1½ tl leivinjauhetta
- 3 rkl maitoa

Täyte:

- Mansikoita makusi mukaan, mutta n. litra.
- 1 prk maitorahkaa
- 2,5 dl vispikermaa
- tomusokeria ja vaniljasokeria rahkan ja kerman makeutukseen
- kostutukseen n. 2 dl luomu omenamehua, maitoa tai sitruunalimpparia.
- Mintunlehtiä


- Voitele ja jauhota irtopohjavuoka gluteenittomilla jauhoilla.
- Vaahdota munat ja sokeri.
- Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja siivilöi ne käännellen taikinan joukkoon.
- Lisää taikinaan vaniljasokeri ja kardemumma.
- Sekoita lopuksi sekaan maito.
- Kaada taikina vuokaan ja paista pohjaa 170-asteisessa uunissa noin 35-60 minuutia vuuan koosta, pohjan paksuudesta ja uunista riippuen.
- Kakku on kypsä, kun tikulla tökättäessä tikkuun ei jää kiinni taikinaa.
- Anna kakkupohjan jäähtyä ennen täyttöä.
- Leikkaa pohja kahteen tai kolmeen osaan.
- Kostuta pohjakerros, lisää päälle makeutettua rahkaa ja kermaa.
- Viipaloi väliin mansikoita ja mintunlehtiä.
- Kostuta jälleen seuraava kerros ja täytä.
- Lätki kannen päälle loppu kerma, mansikat ja mintunlehdet.


tiistai 9. kesäkuuta 2015

Nutella-Banaanijäätelö



Voiko olla helpompaa ja parempaa, kuin kahden aineksen jäätelö? Ei varmaankaan.
Mitä tummempia banaaneja käytät, sitä pehmeämpi banaanin maku jäätelöön tulee, ja Nutellaa saat mätkiä sekaan niin paljon kuin sielu sietää, mutta vähintään kaksi ruokalusikallista. Hop hop, nyt kokeilemaan!



Nutella-Banaanijäätelö:


- 3 kypsää banaania
- 2 rkl Nutellaa, tai oman maun mukaan.


- Leikkaa kypsät banaanit kolikoiksi pakkasenkestävään rasiaan.
- Anna banaanien jäätyä pakkasessa muutama tunti, tai yön yli.
- Nosta banaanit lämpimään ja anna niiden sulaa pieni hetki.
- Surauta banaanit tasaiseksi massaksi Nutellan kanssa joko blenderissä tai sauvasekoittimella.
- Jäätelöstä tulee melko pehmeää, mutta voit tuupata sen vielä hetkeksi pakkaseen jos haluat.
- Ripottele päälle vaikkapa hasselpähkinärouhetta, suklaahippuja taikka vaikka pikakahvia.


sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Kesäkurpitsapaistos Fetalla ja Quinoalla


Vettä tulee taas niin, että melkein masentaa, vaan keittiöstä sai lämpöä uunin luukun läpi, kun istuskeli ja katseli tämän paistoksen kypsymistä. Tähän sunnuntaihin ajattelin tehdä jotain ainakin kevyttä muistuttavaa ruokaa. Kesäkurpitsat kellivät sivupöydällä toimettomina ja niille siis makupareja keksimään - jääkaapista hieman fetaa ja kuivakaapista quinoaa 
(tai kvinoaa, kuinka vain) kaveriksi. 
Saattoi sinne pari tomaattiakin eksyä vuokaa maustamaan.


Kesäkurpitsapaistos Fetalla ja Quinoalla:


- 2,5 dl quinoaa (luomu)
- 5 dl  vettä
- 1 fondikuutio (kasvis tai kana)
- 2 keskikokoista kesäkurpitsaa
- 6 kirsikkatomaattia (voit hyvin käyttää myös isoja tomskuja)
- 200g fetaa
- 2,5 dl kuohu- tai ruokakermaa
- 1 kananmuna
- suolaa & pippuria
- ½ tl currya
- päälle juustoraastetta


- Huuhtele quinoa ja keitä sitä fondilla maustetussa vedessä noin 15 minuuttia.
- Viipaloi kesäkurpitsat ja tomaatit melko ohuiksi viipaleiksi.
- Laita uunivuuan pohjalle noin kolmasosa kesäkurpitsa ja tomaattiviipaleista.
- Niiden päälle voit ripotella reilusti fetaa ja puolet quinoasta.
- Mausta kerros pippurilla ja pienellä määrällä suolaa.
- Sekoita astiassa kananmuna, kerma, curry sekä hitunen suolaa ja pippuria.
- Kaada puolet seoksesta vuokaan.
- Tee seuraava kerros samoin.
- Viimeiseksi kerrokseksi tulee loput kesäkurpitsa- ja tomaattiviipaleista.
- Ripottele päälle juustoraastetta ja hieman pippuria.
- Paista 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia, tai kunnes kesäkurpitsat ovat sopivan pehmeitä.




lauantai 6. kesäkuuta 2015

Mehevät Jauhelihapihvit


Meheviä jauhelihapihvejä saa varsin hyvin ilman korppujauhojakin, tässä hyvä esimerkki siitä. 
Helppoa arkiruokaa jälleen kerran! 
Samaiset pihvit sopivat myös hamppareitten väliin mainiosti.



Mehevät Jauhelihapihvit:


- 600-700g sika-nautajauhelihaa
- 1 kananmuna
- ½ dl turkkilaista jogurttia, kermaviiliä tms.
- 1 tl sipulijauhetta
- 1½ rkl sinappia
- ½ tl paprikajauhetta
- 1 dl juustoraastetta
- suolaa & pippuria maun mukaan
- halutessasi kuivattua tai tuoretta yrttiä



- Sekoita ainekset keskenään kulhossa.
- Vaivaa käsin taikinaksi.
- Litistä taikinasta kiekkoja leivinpaperin päälle uunipellille.
- Paista 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, tai kunnes kypsiä.
(paistoaika riippuu tietenkin pihvien koosta ja paksuudesta)

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Keltainen Katkarapurisotto


Keltainen piristää, eikö vaan?
Pussillisesta katkarapuja jäi vielä hitusen, joten tein niistä itselleni lautasellisen risottoa - ja menimpä varsin "pitkän kaavan kautta." Menkääpä tekin ja nauttikaa tuloksesta sen jälkeen.


Keltainen Katkarapurisotto:

(kahdelle nälkäiselle)

- n. 200g katkarapuja pakasteesta (+ halutessasi simpukoita)
- 8 dl kana- tai mitä lientä haluatkaan (8dl vettä ja haluamasi fondikuutioita)
- 1 sipuli
- 1 valkosipulinkynsi
- 3 dl risottoriisiä (esim arborio)
- 1 dl omenamehua
- 1,5 rkl voita
- 2 dl parmesaania raasteena
- 1 tl kurkumaa tai halutessasi hitunen sahramia
- suolaa & pippuria
- tuoreita yrttejä maun mukaan


- Kiehauta vesi ja lisää siihen valitsemasi fondi.
- Kuullota silputtuja sipuleita pannulla öljytilkassa. 
(Valitse mahdollisimman syvä pannu.)
- Lisää pannulle riisi ja kurkuma.
- Lurauta perään omenamehu, kun riisit ovat hieman läpikuultavia.
- Kun mehu on haihtunut, lisää pannulle noin 1,5 dl lientä.
- Lisää lientä aina, kun edellinen satsi on haihtunut.
- Jatka näin kunnes liemi loppuu.
(Riisin kypsyminen vie noin 20 minuuttia.)
- Mausta risotto suolalla ja pippurilla.
- Lisää vielä joukkoon parmesaaniraaste, voi ja katkaravut.
- Tarkista maku ja anna katkarapujen lämmetä.
- Sekoita lopuksi mukaan tuoreita yrttejä makusi mukaan.
- Tarjoa mieluiten heti.


torstai 4. kesäkuuta 2015

Raikas Katkarapusalaatti


Tulisipa jo kunnon kesä ja laineiden liplatus! 
Kesän makuja tähän päivään toivat tillillä ja sitruunalla säväytetty katkarapusalaatti ja tuoreet miniruisleipäpalaset. Tämä versio katkarapusalaatista on hitusen keveämpi, sillä se on tehty pääosin jogurttiin majoneesin ja ranskankerman sijaan. 
Voit nautiskella tätä katkissalaattia vaikkapa näin leivän päällä, uuniperunan täytteenä tai vaikka ihan sellaisenaan.


Raikas Katkarapusalaatti:


- n. 180g katkarapuja
- 2 dl turkkilaista jogurttia
- 2 rkl smetanaa
- ½ punttia tilliä
- 1 punasipuli
- suolaa & pippuria
- ripaus chiliä jauheena
- 1 tl sitruunamehua + hieman kuorta raastettuna
- 1 rkl makeaa sinappia


- Laita sulat katkaravut kulhoon.
- Silppua katkarapujen kaveriksi sipuli ja tilli.
- Mittaa joukkoon jogurtti ja smetana, mausta suolalla, pippurilla, sitruunamehulla + kuorella ja chilijauheella.
- Turauta sekaan vielä sinappi.
- Sekoita, tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.
- Tarjoa esimerkiksi saaristolais- tai ruisleivän kanssa, voit myös halutessasi käyttää tätä uuniperunan täytteenä.


keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Chai Latte


Juomilla jatketaan, ja tänään vuorossa (minusta ainakin aivan taivaallinen) 
Chai Latte! 
Jos jollekin on epäselvää, että mikäs hitto tämä nyt on niin, minäpä selitän: Chai Latte on lämmin ja mausteinen teejuoma, jonka joukkoon lurautetaan ihan tavallista maitoa, tai soija- tai mantelimaitoa. Tämä juoma tehdään yleensä mustasta teestä, mutta voit käyttää halusessasi muutakin teetä, esimerkiksi rooibosta - tosin silloin maku hieman muuttuu.
Monet valmiit sekoitukset ovat hieman valjun makuisia, mutta tässä makeus, mausteet ja ihana pehmeys ovat hyvässä tasapainossa. 
Eikun kokeilemaan - minua ainakin lämmitti mukavasti näin sateisena aamuna kupponen Chai Lattea.



Chai Latte:

(kahdelle)


- 4 dl vettä
- 3 pussia maustamatonta mustaa teetä, tai 2 rkl irtoteetä
- 5 kokonaista mustapippuria
- tl kärjellinen cayennepippuria
- 5 kokonaista vihreää kardemummaa
- 1 tähtianis
- 2 kanelitankoa
- 1 tl jauhettua inkivääriä
- ½ vaniljatanko tai ripaus vaniljajauhetta
- 2 dl mantelimaitoa (soijamaito tai ihan vaikka täysmaito käy myös mainiosti)
- 2 tl hunajaa



- Mittaa kattilaan vesi, tee ja mausteet. 
(Riko hieman kardemummaa, jotta siemenet antavat enemmän makua.)
- Kiehauta ja keitä noin viitisen minuutia.
- Kuumenna toisessa kattilassa, taikka vaikka mikrossa mantelimaito 
(kunhan ei kuohahda)
- Siivilöi tee blengeriin tai melko suureen astiaan, jossa voit vaahdottaa juoman.
- Kaada lämmin maito teen sekaan.
- Mausta hunajalla ja surauta juoma sekaisin blenderissä tai sauvasekoittimella, jotta saat pinnalle kauniin vaahdon.
- Kaada lasiin/mukiin ja nautiskele.

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Pirteä Auringonnousu-juoma


Tämä alkoholiton juoma toi kyllä kesän kielelle. 
Ihania pirteitä makuja ja lisänä vielä vihreää teetä. 
Tästäpä saattaa tulla kesäksi minulle vakkarikaveri parvekkeelle. 
Jos haluat holillisen version, voit lurauttaa sekaan vaikkapa kirkasta tai jotakin hedelmäistä likööriä.



Pirteä Auringonnousu-juoma:

(pieni kannullinen, noin neljälle)



- ½ sitruuna
- ½ lime
- 1 persikka, nektariini tai aprikoosi
- muutama mintun oksa
- 2 pussia vihreää teetä (maustettu käy mainiosti)
- 4 dl vettä
- 3 dl ananasmehua
- 2 dl appelsiinimehua
- maustettua kivennäisvettä maun mukaan ( sitruuna tai muu)
- jäitä



- Hauduta kiehuvasta vedestä ja teepusseista haluamasi tee.
- Anna teen viiletä.
- Leikkaa sitruuna ja lime kiekoiksi ja lohko persikka.
- Laita hedelmät, jäät ja minttu kannuun.
- Kaada perään ananas- ja appelsiinimehu, sekä kivennäisvesi.
- Lisää lopuksi tee ja sekoita.
- Tarkista maku ja lisää tarvittaessa haluamaasi mehua.
- Nautiskele auringon kanssa.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...