>

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Gluteeniton Aprikoosipiirakka


Ostin rasiallisen ihania pieniä aprikooseja ja sunnuntain ratoksi leivoin niistä piirakkaa. 
Päälle vaahdotettua ja ihanan keveää vaniljakastiketta, raikkaita mintunlehtiä ja tuoreita aprikooseja siivuina - kylläpä oli vain kesäinen tunnelma, vaikka ulkona tihutti vettä. 
Piirakka on gluteeniton.



Gluteeniton Aprikoosipiirakka:


Pohja:

- 100g voita
- 1 dl sokeria
- ripaus suolaa
- 1 kananmuna
- ½ tl jauhettua kardemummaa
- 1 tl leivinjauhetta
- 2,5-3 dl gluteenitonta jauhoseosta (esim. Semper)


Täyte:

- 1 prk (200g) kermaviiliä
- n. 4 dl aprikooseja lohkottuna
- 1 kananmuna
- ½ tl vaniljajauhetta
- 2 rkl hunajaa


- Sekoita pehmeä (ei sula) voi ja sokeri keskenään ja vaahdota.
- Lisää sekaan ripaus suolaa, kardemumma ja kananmuna.
- Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja kaada taikinan joukkoon.
- Pyöräytä tasaiseksi taikinaksi.
- Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan (halkaisijaltaan n. 24cm)
- Sekoita täytteen kermaviili, kananmuna, vaniljajauhe ja hunaja keskenään kulhossa.
- Pilko aprikoosit taikinapohjan päälle.
- Kaada kermaviiliseos vuokaan.
- Paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa noin puolisen tuntia.


Mustapekka-Possu


Olettekin varmasti kuulleet jo suru-uutisen Mustapekka-juustoon liittyen? Sen valmistaminen on lopetettu ja sekös harmittaa! 
Tästä onnettomasta tapahtumasta inspiroituneena ajattelin kokkailla jonkinmoisen kunnianosoituksen tälle mahtavalle juustolle. 
Meillä tätä ruokaa on tehty monen monituista kertaa ja nyt oli mielestäni mainio hetki julkaista tämä ohje myös teille. 
Onneksi löytyy muitakin pippurijuustoja, muttei Mustapekan vertaista. 
Hyvästi jää!


Mustapekka-Possu:


- 4-6 possun fileepihviä (tai paketillinen suikaleita)
- suolaa & pippuria
- ½-1 kiekko Mustapekka-juustoa tai muuta vastaavaa
- 2 dl kuohu- tai ruokakermaa
- n. 1 tl hunajaa makeutukseksi
- 1 tl tomaattipyrettä


- Aloita maustamalla (suola ja pippuri) ja paistamalla pihvit voinokareen kanssa pannulla.
- Murenna pannulle pippurijuusto.
- Lisää sekaan kerma ja mausteet.
- Sekoita ja tarkista maku.
- Anna kastikkeen kiehahtaa.
- Tarjoa vaikkapa salaattikeon ja uusien pottujen kanssa.




lauantai 30. toukokuuta 2015

Teriyaki-Kana


Miksei tämäkin voisi mennä arkiruuasta? 
Tämä on helppoa, valmistuu nopeasti ja on vieläpä hyvääkin - sellaista kai ruuan pitäisi arkena ollakin. 
Tässä teille hieman mausteista tuulahdusta, nimittäin Teriyaki-kanaa!


Teriyaki-Kana:



- n. 500g broilerin paistileikettä tai rintapaloja
- suolaa & pippuria
- öljyä paistamiseen
- lisäksi esimerkiksi tuoretta chiliä, keväsipulia, nuudelia tai riisiä.


Kastike:

- 0,5 dl soijakastiketta
- 0,2 dl fariinisokeria
- 1 tl jauhettua inkivääriä
- ½-1 tl valkosipulijauhetta
- 1 rkl seesamöljyä
- 1-2 rkl Miriniä tai omenaviinietikkaa
- 0,2 dl vettä
- 1 tl maissitärkkelystä
(voit tehdä kastikkeen myös kaksinkertaisena, jos haluat enemmän kastiketta kanallesi)



- Aloita teriyaki-kastikken valmistus sekoittamalla kastikkeen ainekset pienessä kattilassa.
- Kiehauta seos ja keitä pienellä lämmöllä kokoajan sekoittaen muutaman minuutin ajan, kunnes kastike paksunee.
- Siirrä kastike syrjään jäähtymään.
- Saksi broilerit pienemmiksi paloiksi pannulle ja paista öljytilkassa kypsiksi.
- Mausta palaset suolalla ja pippurilla.
- Valuta pannulle haluamasi määrä kastiketta ja pyöräytä broilerit kastikkeen peittoon.
- Tarjoa lisäksi vaikkapa nuudeleita paistettuna tai riisiä - koristele chilillä, kevätsipulilla tai seesaminsiemenillä.


perjantai 29. toukokuuta 2015

Kermainen Uunilohi



Tässäpä jälleen arkiruokaa niillekkin, jotka eivät pahemmin keittiössä viihdy.
Uunilohi maistuu monelle ja on _todella_ helppo valmistaa, varsinkin tämä smetanalla maustettu lohi. Nyt kädettömätkin keittiöön ja lohta pöytään!


Kermainen Uunilohi: 


- n. 800g lohta (tai vähempikin riittänee)

- 1 prk smetanaa
- 1 dl kuohukermaa
- suolaa & pippuria
- kourallinen tuoretta tilliä
- 1-2 tl sitruunapippuria



- Pötkäytä lohifile uunivuokaan nahkapuoli alaspäin.

- Rouhaise kalan pintaan suolaa ja pippuria.
- Sekoita kulhossa keskenään smetana, kuohukerma, puolet tuoreesta tillistä ja sitruunapippuri.
- Lisää joukkoon vielä suolaa ja hitusen pippuria - tarkista maku.
- Kaada seos lohen päälle.
- Paista 180-asteisessa uunissa noin 20-25 minuuttia, tai kunnes olet saavuttanut haluamasi kypsyyden kalalle.
- Ripota vielä loput tuoreet tillit lohen pinnalle - tarjoa.





torstai 28. toukokuuta 2015

Perinteinen Murukastike


Nyt loppuu se kastikkeiden kanssa pemplaaminen ja vaikerointi! 
Tällä pomminvarmalla reseptillä onnistut varmasti tekemään ruskean jauhelihakastikkeen - tai kuten ammoisina aikoina koulussa sitä kutsuttiin, murukastikkeen. 
Ruskea kastike tuntuu olevan monelle melkoinen murheenkryyni kotikeittiöissä, tai ainakin sen perusteella kuinka monen suusta olen saanut valitteluja aiheesta kuulla.
Tästä ruuasta tulee koti mieleen, sillä maailman parasta ruokaa oli lapsosena mamman tekemä jauhelihakastike ja seuraksi tuppipottuja tai makarooneja. 
Sukeltakaahan minun lapsuuteni makuihin:


Perinteinen Murukastike:


- 400g naudan jauhelihaa
- 1 pienehkö sipuli
- 4 rkl vehnäjauhoja
- 4-5 dl vettä
- 1 fondikuutio (kana tai liha)
- 3 rkl ketsuppia
- 1 rkl sinappia
- suolaa maun mukaan
- pippuria reilusti


- Silppua sipuli ja kuullota öljytilkassa pannulla.
- Lisää pannulle seuraksi jauheliha.
- Mausta jauheliha fondikuutiolla, suolalla ja pippurilla.
- Ripottele ruskistuneen jauhelihan päälle jauhot ja kääntele hetki, jotta jauhot kypsyvät.
- Kiehauta vettä vedekeittimessä ja mittaa pannulle ensin 4 desiä samalla sekoittaen.
- Jos kastike vaikuttaa liian paksulta, lisää vettä.
- Mausta kastike sinapilla, ketsupilla, suolalla ja pippurilla.
- Tarkista maku ja lisää tarvittaessa makeutta tai suolaisuutta.
- Tarjoa tuppipottujen, perunamuussin taikka vaikka makaroonin kanssa.

* Halutessasi voit lisätä kastikkeeseen porkkanaa raastettuna. Antaa mukavaa makeutta.

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Juustoiset Kalkkuna-Yrttisarvet


Iltateen kanssa on mukava maistella välillä jotakin suolaista ja pelkät juustosarvet tuntuivat hieman tylsiltä. Nopea kurkkaus jääkaappiin ja päässä maut napsahtelivat oiville paikoilleen, siispä tässä teille tuorejuustolla, yrteillä ja kalkkunalla täytetyt juustoiset sarvet! Olkaapa hyvä.



Juustoiset Kalkkuna-Yrttisarvet:

(12-16 kipaletta)

Täyte:

- 100g tuorejuustoa (esimerkiksi ruohosipuli)
- n. 8 kalkkunaleikesiivua
- tuoreita tai kuivattuja yrttejä 
( tuoreita n. kourallinen silputtuna, kuivattua pari tl )
- n. 1,5 dl juustoraastetta

Taikina:

- 2,5 dl maustettua ruokakermaa, esim. juusto
- 1 pss kuivahiivaa
- 4,5-5,5 dl jauhoja
- 1 tl sokeria
- ½ tl paprikajauhetta
- 1 tl kuivattuja yrttejä
- ½ dl oliiviöljyä


- Aloita taikinan valmistamisella.
- Lämmitä ruokakerma mikrossa lämpimäksi.
- Sekoita kerman joukkoon paprikajauhe, sokeri ja kuivatut yrtit.
- Lisää joukkoon öljy, jauhot ja kuivahiiva.
- Vaivaa kimmoisaksi taikinaksi.
- Anna taikinan kohota puolisen tuntia liinalla peitettynä.
- Jaa kohonnut taikinapallo kahteen osaan ja kaulitse ne kiekoiksi 
(halkaisijaltaan noin 30cm)
- Leikkaa kumpikin kiekko joko kuuteen tai kahdeksaan osioon.
- Laita tuorejuustoa, juustoraastetta, yrttejä ja puolitettu kalkkunaleikkeen palanen jokaisen osion leveään päähän.
- Rullaa tiukalle rullalle.
- Voitele sarvet kananmunalla ja ripota päälle juustoraastetta, seesamin- tai unikonsiemeniä.
- Paista 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

tiistai 26. toukokuuta 2015

Munakasrulla


Tämä ruokapöydän eräänlainen rumilus on ollut meillä vakkariruokaa jo hetken aikaa, mutta vasta nyt sain aikaiseksi näpsiä kuvia rullasta, ennenkuin se häviää parempiin suihin. 
Minusta munakasrullan tulee olla tarpeeksi mehevä, jotta se maistuu - ja kuten kuvasta näkyy, juuri uunista tullut ja heti leikattu rulla onkin todella mehevä. Tämä munakkaan äveriäs isoveli onkin hyvä ateria vaikkapa salaatin kanssa.


Munakasrulla:


- 5 isoa kananmunaa
- 5 dl maitoa 
- 1 tl suolaa
- pippuria maun mukaan
- ½ tl kuivattua basilikaa tai muuta yrttiä
- ½ tl paprikajauhetta
- 2 dl vehnäjauhoja (voit korvata osan vehnäjauhoista vaikkapa ruisjauhoilla)
- hieman vajaa tl leivinjauhetta


Täyte:

- 400g jauhelihaa (nauta)
- 1 sipuli silputtuna
- 1 keskikokoinen porkkana raasteena
- 200g tuorejuustoa
- 2 dl kuohu- tai ruokakermaa
- 1 rkl tomaattipyrettä
- luraus ketsuppia
- 2 dl pieneksi pilkottuja tomaatteja (kirsikkatomaatteja tai muita haluamiasi)
- suolaa ja pippuria maun mukaan
- ½ tl currya
- 1 tl kuivattua basilikaa tai muuta yrttiä
- 1 dl juustoraastetta
- lisäksi halutessasi esimerkiksi: sinihomejuustoa, fetaa, herkkusieniä, papuja, tai mitä nyt keksitkään.


Päälle:

- 1 dl juustoraastetta




- Laita uuni lämpiämään 200-asteiseksi.
- Vatkaa munat, suola ja maito tasaiseksi seokseksi kulhossa.
- Lisää mausteet, jauhot ja leivinjauhe kokoajan vatkaten seosta tasaiseksi.
- Vuoraa korkeareunainen uunipelti leivinpaperilla ja kaada munakastaikina sen päälle.
- Paista uunin alatasolla noin 25-30 minuuttia hieman uunista riippuen. Varo kuitenkin, ettei munakas pääse liian kuivaksi.
- Valmista munakkaan kypsyessä täyte.
- Ruskista jauhelihaa pannulla ja lisää sekaan sipuli - kuullota.
- Lisää mausteet ja porkkanaraaste.
- Kaada sekaan kerma ja turauta tomaattipyre ja ketsuppi.
- Anna kastikkeen pulpahtaa ja lisää juustoraaste.
- Kun munakaspohja on kypsynyt, nosta se toisen leivinpaperin päälle "väärinpäin."
- Levitä munakkaan päälle tuorejuusto, jauhelihakastike, tuoreet tomaatit ja haluamasi lisätäytteet.
- Rullaa munakas aivan kuten kääretorttu ja siirrä se varovasti takaisin uunipellille.
- Kuorruta rulla juustoraasteella ja paista vielä noin 5 minuuttia.
- Tarjoa lämmin ja siivutettu rulla raikkaan salaatin kanssa.



torstai 21. toukokuuta 2015

Jauheliha-Perunalaatikko


Nyt mennään niin arkiruokien arkiruualla, kun vain voi mennä. Muistan, että meillä syötiin tätä lapsuudessa lähes yhtä paljon kuin makaroonilootaa, ja varmasti siitä syystä en olekaan tätä tainnut syödä milteinpä viiteen vuoteen. Vaan täytyypä myöntää, että kyllähän tämä on hyvä ja helppo arkiruoka - ei siitä mihinkään pääse. Ja, yllättäen kun perusmakuja on käytössä niin, miekkonenkin tykkäsi kovasti. Saapi kuulemma mieluusti tehdä uudestaankin.


Jauheliha-Perunalaatikko:


- 8-10 keskikokoista perunaa
- 500g naudan jauhelihaa
- 1 sipuli silputtuna tai sipulijauhetta
- ripaus currya
- 1 fondikuutio (minulla tässä kanafondi)
- suolaa ja pippuria


Munamaito:

- 5,5 dl maitoa
- 3 kananmunaa
- suolaa ja pippuria


Päälle:

- Halutessasi 1dl juustoraastetta


- Kuori potut ja siivuta ne ohuiksi kiekoiksi.
- Ruskista jauheliha pannulla ja lisää sekaan sipulit pehmenemään.
- Lisää pannulle kanafondi, curry, suola ja pippuri.
- Öljyä laakea uunivuoka kevyesti ja lado pohjalle ensimmäinen kerros perunoita.
- Kaada perunoiden päälle noin puolet liha-sipuliseoksesta.
- Jälleen uusi kerros perunoita ja sen jälkeen taas lihaa.
- Viimeisenä loput perunaviipaleet.
- Sekoita munamaito ja kaada se vuokaan.
- Lisää päälle halutessasi hieman juustoraastetta.
- Paista 200-asteisessa uunissa noin tunti - saattaa mennä pidempäänkin perunan lajikkeesta, kiekkojen paksuudesta ja kerrosten määrästä riippuen.


keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Makulakut ja Makulaku-Brownies



Sain tässä jokin aika sitten lakulähetyksen Makulakulta ja saatesanat olivat melkolailla "Keksippäs noista jotakin." Noh, minäpäs asiaa hieman kypsyteltyäni ajattelin tehdä satsin brownieseja iloisen värisistä Markkinalakuista. 
Jatkossa tulen käyttämään muutkin pussit, kunhan keksin niille järkevät makuparit. 

Nyt, hieman asiaa siis Makulakusta: Makulaku on suomalainen, jo vuodesta 1994 pyörinyt, yritys jonka pääasiallinen tarkoitus on ollut tarjota herkkusuille "tavallisen" mustan lakun rinnalle piristäviä ja värikkäitä makuja. Käytössä olevat raaka-aineet ovat huippuluokkaisia ja luonnollisia, eivätkä myöskään sisällä atsovärejä (iso peukku siitä). Makulakun valikoimista löytyy myös luomulaatuisija lakuja! Lisää tietoa voit käydä nappailemassa täältä.

Minä sain testattavakseni seuraavat pussukat: Markkinalaku, joka sisältää värikkäitä metrilakujen pätkiä. Salmiakkilaku, jonka sisuksista löytyy ihanan pehmeää ja suolaista salmiakkilakua raikkaalla täytteellä, sekä Kaakaolaku-pussi, joka edustaa mahdollisesti perinteikkäämpää makumaailmaa, jossa yhdistyy lakritsa ja suklaa.



Eiköhän mennä ohjeen pariin?





Makulaku-Brownies:


- 120g voita
- n. 50g tummaa suklaata
- 2,5 rkl kaakaojauhetta
- 2 dl sokeria
- 2 kananmunaa
- 1 tl vaniljajauhetta
(- ripaus kanelia)
- 1,5 dl vehnäjauhoja
- ripaus suolaa
- kourallinen Makulakuja pilkottuna (valitse pussi makusi mukaan)


Päälle:

- 200g maustamatonta tuorejuustoa
- vajaa desi sokeria
- 1 kananmuna
( -1 rkl kaakaojauhetta, jos haluat marmoroidun pinnan)
- lisää pilkottuja Makulakuja



- Rouhi tumma suklaa kulhoon.
- Sulata voi mikrossa ja lisää rouhitun suklaan joukkoon - sekoita kunnes seos on tasaista.
- Lisää suklaaseokseen kaakaojauhe ja suola.
- Laita uuni lämpeämään 180-asteiseksi.
- Vuoraa 20x20 -vuoka leivinpaperilla ja öljyä se kevyesti.
- Mittaa sokeri, kaksi munaa ja vaniljajauhe kulhoon - vatkaa hetki, kunnes seos on hieman ilmavaa.
- Lisää suklaaseos muna-sokeriseoksen joukkoon kokoajan sekoittaen.
- Mittaa joukkoon jauhot, kaneli ja lakupalat - sekoita tasaiseksi taikinaksi.
- Kaada taikina vuokaan.
- Valmista päällinen vatkaamalla tuorejuusto, sokeri ja munat ilmavaksi.
- Ota kolmasosa päällisestä syrjään ja lisää siihen kaakaojauhe.
- Kaada kummankin väristä päällistä taikinan päälle ja vedä kuvioita pintaan veitsellä niin, että värit hieman sekoittuvat ja syntyy marmoroitu pinta.
- Pudottele pinnalle lisää lakuja.
- Paista 180-asteisessa uunissa noin 35 minuuttia.




torstai 14. toukokuuta 2015

Parhaat Kananugetit


No, ihan valehtelematta parhaat nugetit, mitä olen koskaan syönyt! Kananugetit eivät varsinaisesti ole koskaan ollut mitään herkkuani, osittain varmasti epämääräisen sisuksensa takia. 
Parhaat kananugetit valmistat helposti uunissa, joten öljyroiskeita ei tarvitse sietää!


Parhaat Nugetit:


- n. 500g kanan paistileikkeitä tai rintafileitä
- 2 kananmunaa
- 1,5 dl maissijauhoja
- 3 dl panko-jauhoja, korppujauhoja tai murskattuja maissihiutaleita
- 1 dl parmesaania
- 1 tl paprikajauhetta
- ½ tl oreganoa
- ½ tl sipulijauhetta
- suolaa ja pippuria
- päälle oliiviöljyä


- Leikkaa kanat paloiksi (yhdestä leikkeestä/fileestä noin 3-4 palaa)
- Mausta suolalla ja pippurilla kevyesti.
- Mittaa yhteen kulhoon pankojauhot ja parmesaaniraaste, toiseen maissijauhot ja mausteet (myös suola ja pippuri) ja kolmanteen munat.
- Vatkaa munien rakenne rikki.
- Dippaa kanapalat ensin maissijauhoseokseen, sitten munakippoon ja lopuksi vielä pankojauhojen sekaan.
- Nostele kuorrutetut palaset uunipellille ja roiskuta päälle hieman oliiviöljyä.
- Paista 250-asteisessa uunissa noin 20-30 minuuttia, uunista ja kanapalojen paksuudesta riippuen.
- Käännä nugetit paiston puolivälissä ja lisää hieman öljyä.
- Tarjoa rapeat ja kullankeltaiset nugetit vaikkapa omatekemän ketsupin, tai jonkin muun maistuvan kastikkeen kanssa.


tiistai 12. toukokuuta 2015

Juustoinen Spagettivuoka


Laiskan arkiruokaa parhaimmillaan. Minun oli jo hetken tehnyt, jostakin tietämättömästä syystä, mieli rakettispagettia...siis tiedättehän, sitä pätkittyä lasten spagettia. Tänään työpäivän jälkeen marssin kauppaan ja valitsin summamutikassa hyllyiltä aineksia päivän ruokaan - melkoisen hyvää tulikin, vaikka syntyi vähän vasemmalla kädellä. Kokeilkaa, jos ette usko! :D


Juustoinen Spagettivuoka:


- 350g Raketti-spagettia (tummaa) tai muuten vaan pätkittyä spagettia
- 400-500g jauhelihaa (nauta)
- 1 sipuli silppuna
- 1 kanafondi"kuutio"
- suolaa
- pippuria
- 1 tl paprikajauhetta
- 3 rkl tomaattipyrettä
- kourallinen tuoreita yrttejä silputtuna (oregano, basilika..)
- ½ rasiaa kirsikkatomaatteja
- 250g Cheddar Koskenlaskijaa
- noin litra vettä
- pinnalle juustoraastetta



- Kuullota sipulisilppua pannulla öljyssä hetki.
- Lisää jauheliha ja ruskista.
- Seuraavaksi voitkin laittaa pannulle fondin, tomaattipyreen ja mausteet.
- Sekoittele sekaisin.
- Lisää nyt vesi, ja jos ei mahdu, niin lisää vain osa ja loput sitten uunivuokaan.
- Veden jälkeen voit sekoittaa mukaan spagetin pätkät.
- Anna porista noin viitisen minuutia.
- Kaada pannun sisältö uunivuokaan + lisää vettä jos kaikki ei mahtunut pannulle.
- Pilko joukkoon tomaatit ja yrtit.
- Lopuksi sekoita mukaan Koskenlaskija.
- Kuorruta juustoraasteella.
- Paista vuokaa 200-asteisessa uunissa noin 30-40 minuuttia.

* voit myös halutessasi lisätä sekaan herne-maissi-paprikaa, aurinkokuivattuja tomaatteja, kesäkurpitsaa, tai mitä nyt ikinä mieleesi juolahtaakaan.


sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Mansikkakuppikakut



Ihanaa Äitienpäivää kaikille mammoille ja mummoille! Omalle mammalleni laitoinkin jo paketin menemään aikaisemmin tällä viikolla, mutta tänään tulee miehentekeleen vanhemmat käymään ja leivoin tällaisia pehmoisia ja marjaisia mansikkakuppikakkuja. Nauttikaa tästä päivästä! :)


Mansikkakuppikakut:

(noin 10 kipaletta)

- 2 kananmunaa
- 1,5 dl sokeria
- 1 tl vaniljajauhetta
- ripaus suolaa
- 1 dl öljyä
- 1 dl mansikoita pilkottuna
- 1 rkl sitruunan mehua
- 200g maustettua rahkaa (mansikka)
- 3 dl vehnäjauhoja
- 2 tl leivinjauhetta


- 100g tuorejuustoa (maustamaton)
- 1,5 dl kuohukermaa
- ½ tl vaniljajauhetta
- 1 tl sitruunamehua
- hieman tuomusokeria, jos haluat makeutta



- Laita uuni lämpenemään 175 asteiseksi.
- Vaahdota kananmunat ja sokeri.
- Lisää vaahdon joukkoon kaikki loput ainekset ja sekoita nopeasti taikinaksi.
- Annostele taikina muffinivuokiin.
- Paista muffineita noin 20 minuuttia, tai kunnes ovat sisältä kypsiä.
- Anna rahkamuffinien jäähtyä ennen kuorruttamista.
- Notkista tuorejuusto ja vatkaa kerma.
- Yhdistä tuorejuusto ja kermavaahto tasaiseksi massaksi, makeuta tomusokerilla ja halutessasi värjää tipalla geeliväriä.
- Pursota haluamallasi tyllalla kuorrutetta muffineitten päälle ja koristele mansikoilla.



perjantai 8. toukokuuta 2015

Mausteinen Kasvis-Linssicurry


Kun aurinko ei vielä lämmitä tarpeeksi, on lämpöä etsittävä jostain muualta, kuten vaikkapa tästä mausteisesta kasviksia ja linssejä sisältävästä currysta. Tämä helppo ja maukas annos sai ainakin hymyn minun huulilleni - mitenkäs sinun käy?


Mausteinen Kasvis-Linssicurry:

( neljälle )

- 2,5 dl punaisia linssejä
- 2 rkl öljyä
- 1 sipuli
- 2 valkosipulinkynttä
- 2 tomaattia
- 1 pienehkö kesäkurpitsa
- 2 keskikokoista perunaa
- 1 tölkki tomaattimurskaa + 1-2dl vettä
- 1 tölkki (400g) kookosmaitoa
- noin 3cm pala inkivääriä
- 2 tl kurkumaa
- 8 currylehteä
- ½ tl kuminansiemeniä
- 1 tl juustokuminaa
- 1 tl kuivattua korianteria
- 1-2 tl chilihiutaleita (+ tuoretta chiliä)
- 2 tl curryjauhetta
- 2 tl garam masalaa
- haluamaasi makeutusta; sokeria, hunajaa tai vaikka kookosnektaria
- suolaa ja pippuria

Lisäksi: riisiä tai naan-leipää




- Huuhtele ja valuta linssit.
- Silppua sipuli ja valkosipuli  ja raasta inkivääri - kuullota näitä hetki öljyssä pannulla.
- Leikkaa kuoritut perunat, tomaatit ja kesäkurpitsa paloiksi.
- Lisää pannulle mausteet ja perään leikotut kasvikset.
- Pyörittele hetki mausteissa.
- Lisää pannulle kookosmaito, tomaattimurska ja liraus vettä.
- Anna porista noin 20 minuuttia, ennenkuin lisäät linssit.
- Maista tässä välissä ja lisää makeutus, suola ja pippuri.
- Porisuta vielä noin kymmenen minuuttia, kunnes linssit ja perunat ovat kypsiä.
- Tarkista maku vielä lopuksi ja tarjoa keitetyn basmatiriisin tai naan-leivän kanssa.
- Lisää halutessasi luraus jugurttia viilentämään chilin potkua, josset sitä kovasti kestä.


maanantai 4. toukokuuta 2015

Sitruunainen Lohipasta


Ostin jokin aika sitten kokonaisen lohenvonkaleen ja osa siitä päätyi nyt siis tällaiseen simppeliin ja sitruunaiseen lohipastaan. Lohen palat ovat tässä pastassa pientä silppua, sillä irroittelin tarvittavan määrän kalaa keskiruodosta fileoinnin jälkeen. 
(Jos siis ihmettelitte että missä ihmeessä tuossa kuvassa se lohi muka on :D Mutta, menen siis "käytetään kaikki"-mentaliteetilla.)
 Maustoin pastaa hieman chilillä, kuitenkin vain sen verran, että annos saa pientä lämpöä ja kala kuitenkin maistuu mukavasti.


 Sitruunainen Lohipasta:

(kahdelle)


- 200g tuorepastaa
- n. 100g lohta paloina
- ½ mieto chili
- 1 rkl sitruunamehua
- 1 tl sitruunapippuria
- ½ tl paprikajauhetta
- 1/4 tl sipulijauhetta
- 2 dl kuohu- tai ruokakermaa
- 2 rkl tuorejuustoa tai creme fraichea
- ripaus kuivattua tilliä
- suolaa
- luraus hunajaa



- Laita pasta keittymään suolattuun veteen.
- Silppua chili ja lämmitä sitä öljyssä pannulla hetki ( varo kuitenkin polttamasta)
- Lisää pannulle lohipalat ja paista nopeasti, älä kuitenkaan kypsäksi asti.
- Kaada heti perään sitruunamehu, kerma ja tuorejuusto.
- Mausta.
- Lämmitä kastiketta hetki ja tarkista maku.
- Koeta olla nopea kastikkeen kanssa, jotta kala ei kypsy liikaa.
- Valuta pasta ja lisää tilkka öljyä pastan sekaan.
- Annostele pastaa ja kastiketta lautasille.
- Koristele vaikkapa sitruunalohkoilla ja chilirinkuloilla.


sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Tortillavuoka ja Papu-Maissisalaatti



Eilinen meni pääosin työn parissa, mutta hiljaisen työpäivän iloja on, että pään sisällä voi kypsytellä uusia reseptejä muita asioita tuusaillessa. Teki mieli hieman jotain mausteista ja lämmittävää ruokaa ja tällaista pääkoppani sisuksista sitten putkahti esiin. Tortillat kun ovat tuon miehentekeleen herkkua, niin ajattelin tehdä niitä hieman eri tavalla - ja hyvin näytti maistuva...vuoka nimittäin tyhjeni hetkessä. Näin kevyesti Tex Mex-henkiseen vuokaan yhdistin vielä hieman makean ja raikkaan salaatin, sekä hyvän elokuvan. Hyvää ruokahalua!





Tortillavuoka:


- 6-8 tortillalättyä
- 700g jauhelihaa
- ½ sipuli
- 2 valkosipulin kynttä
- 1 tölkki tomaattimurskaa
- pieni luraus hunajaa
- 1 punainen chili
- 1 tl kuivattua korianteria
- 1 tl paprikajauhetta
- 1 tl sitruunapippuria
- ½-1 tl juustokuminaa
- suolaa maun mukaan
(- lisää halutessasi mukaan papuja ja maissia)
- 1,5dl kuohukermaa
- päälle 2 dl juustoraastetta ja 2 dl kuohukermaa (+½ tl paprikajauhetta ja pippuria)



- Ruskista jauheliha pannulla ja lisää joukkoon silputtu sipuli, chili ja valkosipuli.
- Mausta. 
(Voit myös halutessasi käyttää taco- tai fajitamaustepussin)
- Lisää pannulle tomaattimurska ja hunaja.
- Lurauta lopuksi sekaan kerma ja tarkista kastikkeen maku.
- Levitä täytettä tortillalättyjen sisään ja rullaa ne kevyesti öljyttyyn uunivuokaan.
- Sekoita juustoraaste, kerma ja paprika+pippuri astiassa keskenään.
- Kaada raaste kermoineen rullien päälle.
- Paista vuokaa 200-asteisessa uunissa noin puolisen tuntia, tai niin kauan, kunnes pintaan on tullut kaunis väri.








Papu-Maissisalaatti:


- 1 tölkki papuja (sekoitus)
- 1 pieni tölkki makeaa maissia
- 1 avokado
- 1 kevätsipulin varsi
- 6 kirsikkatomaattia
- halutessasi ½ chili
- pieni nippu persiljaa hakkeluksena
- ½ sitruunan tai limen mehu
- 2 rkl oliiviöljyä
- 1 tl juoksevaa hunajaa
(- 1 tl omenaviinietikkaa)
- suolaa ja pippuria 



- Huuhtele ja valuta pavut.
- Valuta myös maissi.
- Halkaise ja kuutioi avokado.
- Leikkaa kevätsipuli ja tomaatit.
- Silppua persilja vielä hakkelukseksi ja laita ainekset kulhoon.
- Sekoita sitruunanmehu, oliiviöljy, hunaja ja viinietikka astiassa keskenään.
- Kaada kastike salaatin joukkoon.
- Rouhaise päälle vielä suolaa ja pippuria ja sekoita salaatti.
- Tarkista maku.


perjantai 1. toukokuuta 2015

Feta-Quinoasalaatti


Eilisiin karkeloihin, tuttuun tapaani, tein vielä hieman enemmän ruokaa, mitä oli tarkoitus. Aina nimittäin herää pelko, että riittäähän nyt varmasti kaikki tarjottavat. Eilisen "ässä", jonka hihasta vetäisin oli simppeli quinoasalaatti, joka saikin kehuja mukavasti. Tästäpä tätä, vaikka sitten grilliruuan kaveriksi taikka piknikille näin Vappuna.


Feta-Quinoasalaatti:


- 2,5 dl luomulaatuista quinoaa
- 5 dl vettä
- 1 kanaliemikuutio
- ½ sipuli
- ½ kurkku
- ½ rasiaa kirsikkatomaatteja
- persikkaa kuutioina maun mukaan
- kourallinen tuoretta persiljaa
- kourallinen tuoretta minttua
- 250g fetaa
- reippaasti oliiviöljyä
- 2 rkl sitruunamehua
- suolaa
- pippuria



- Huuhdo quinoa hyvin, ja jätä valumaan siivilään, siksi aikaa kunnes vesi kiehuu.
- Keitä quinoa kypsäksi kanaliemikuutiolla maustetussa vedessä.
- Pese kurkku ja poista siemenet - tee samoin tomaateille.
- Paloittele kurkku ja tomaatit.
- Silppua sipuli ja kuullota hetki öljyssä pannulla.
- Sekoita quinoa, kurkku, tomaatit ja kuullotettu sipuli kulhossa keskenään.
- Lisää vielä silputtu minttu ja persilja, sekä persikkakuutiot ja murusteltu feta.
- Lorauta salaattiin öljy ja sitruunamehu ja sekoita.
- Maista salaattia tässä vaiheessa ja lisää vasta sen jälkeen pippuri ja tarvittaessa suola.
- Tarjoa esimerkiksi grilliruuan kanssa, tai vaikka piknikillä patongin ja viinin seurana.

Broileripiirakka


Tätä piirakkaa on meillä ollut jo muutamissa kekkereissä, mutta nyt vasta sain aikaiseksi jakaa ohjeen teillekin. Tämä piirakka on yleensä aina se, joka ensimmäisenä loppuu tarjottavien joukosta - joten olettaisin että tämä on muidenkin, kuin minun mielestäni melkoisen maukasta tavaraa.



Broileripiirakka:

(pellillinen)


Pohja:



- 10 dl jauhoja
- 1 tl suolaa
- 1 tl sokeria
- 1 tl paprikajauhetta
- 180g sulatettua voita tai öljyä
- ½ pussia kuivahiivaa
- 2 dl perunamuussijauhetta
- 4-5 dl lämmintä maitoa



Täyte:


-  200g tuorejuustoa (esim. paprika-chili)
-  250g juustoraastetta (mozzarella)
-  persikkaa tai ananasta kuutioina maun mukaan
-  ½ suippopaprikaa kuutioina
-  ½ punasipuli silputtuna
-  250-300g broilerinsuikaleita
-  oreganoa tai muuta kuivattua yrttiä 



- Sekoita pohjan ainekset keskenään kulhossa.
- Vaivaa taikina hyvin.
- Taputtele taikina leivinpaperin päälle pellille.
- Levitä tuorejuusto taikinapohjan päälle.
- Paista broilerisuikaleet pannulla kypsiksi.
- Levitä broilerisuikaleet, sipuli, persikat ja paprika pohjan päälle.
- Ripota päälle juustoraaste ja oregano tai muu yrtti.
- Paista 225-asteisessa uunissa noin 20-25 minuuttia.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...