>

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Mandariinikana


Pirteyttä kesän odottelun keskelle tuo ihanan pehmeä ja helppotekoinen mandariinikana. Hedelmäkulhossa vierekkäin kököttelevät mandariinit välittivät jollakin ilveellä viestin pääkoppaani, että he haluaisivat näytellä vahvaa sivuosaa tämänpäivän menussa - tässäpä siis ohjetta tähän slow foodiin:


Mandariinikana:


- n.800g kanan reisipaloja 
(voit käyttää myös rintafileitä, nuijia tai muuta haluamaasi osaa)
- 1 tölkki kookosmaitoa
- 2 dl kevyttä ruokakermaa
- 1 tölkki (pieni) säilykemandariineja
- 1 tuore mandariini (kuori+mehu)
- 2 tl currya
- ½-1 tl savupaprikajauhetta (tavallinen käy myös)
- ½ tl jauhettua inkivääriä
- suolaa ja pippuria maun mukaan
- ½ punainen paprika
(- ½ valkosipulinkynsi)
- 1 tl kuivattua korianteria
- 2 tl tomaattipyrettä
- 1 rkl hunajaa


- Kaada uunivuokaan kookosmaito ja ruokakerma.
- Mausta seos mandariinin raastetulla kuorella, mehulla ja mausteilla.
- Pilko paprika kuutioiksi (silppua valkosipuli) ja lisää säilykemandariinien kanssa pataan.
- Turauta perään tomaattipyre ja hunaja.
- Tarkista maku ja lisää kanat sekaan, niin että ne peityvät kastikkeeseen.
- Anna kanojen muhia uunissa, kastikkeen hellässä huomassa, noin 2 tuntia 180 asteessa. Aika riippuu siitä, kuinka tiivistä haluat kastikkeestasi ja kuinka nopeasti valitsemasi palat kypsyvät. 
- Minulla kanat olivat uunissa noin kaksi ja puoli tuntia - välillä sekoittelin kastiketta ja lappasin sitä kanapalojen päälle. Kastikkeen ansiosta kana ei kuivahda, vaikka olisikin pitkään uunissa.
- Tarjoa vaikka riisin, ohrahelmien tai kuskusin kanssa.


2 kommenttia:

  1. Hei! :)
    Löysin vasta blogisi ja tykkäsin paljon! Sulla on paljon ihania ruokaohjeita. ;) Liityin lukijaksi.
    http://katri-itsjustmylife.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Katri! Ihana kuulla, että pidät blogistani :--) Mukavaa, että liityit myös lukijaksi, lämpimästi tervetuloa! :--)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...