>

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Pirteä Katkarapusalaatti


Pahoittelen näin alkuun pientä blogihiljaisuutta, viime viikko oli hieman vaikea, mutta nyt taas elämässä eteenpäin. Salaatit, nuo laihduttajien suosikit...hmm, minusta salaatissa pitää olla syötävää reilusti, ettei jää nälkä. Joskus aikoinaan meillä oli kotona tapana tehdä saunaillan evääksi patonkia ja jonkinlaista salaattia. Vietimme äitini kanssa siis jälleen tällaisen "koti-illan" salaatin merkeissä ja tällainen pirtsakka kulho pöydästämme löytyi.


Pirteä Katkarapusalaatti:


- 2 x 180g katkarapuja (1x valkosipuli-yrtti + 1x chili-paprika, Pirkkaa)
- 1 purkki vaaleaa tonnikalaa
- reilusti salaattia (minulla tässä kokonainen pieni jäävuorisalaatti)
- kourallinen rukolaa
- kurpitsan siemeniä
- chilihiutaleita
- noin 10 tummaa viinirypälettä puolitettuna
- liraus sitruuna-oliiviöljyä
- 1 lime lohkottuna
- vihreitä oliiveja maun mukaan (voit myös jättää pois)



- Sulata katkaravut ja valuta tonnikala.
- Revi tai leikkaa pesty salaatti kulhoon ja sekoita mukaan pesty rukola.
- Kaada sekaan katkaravut ja tonnikala.
- Lurauta perään öljy ja ripottele joukkoon siemenet ja chilihiutaleet.
- Pilko viinirypäleet ja sekoita ne salaattiin.
- Tiputtele salaatin päälle oliivit ja limelohkot.
- Tarjoa vaikkapa valkkarin ja patongin kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...