>

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Sitruuna-Mangojuustokakku (Gluteeniton)






Ja näin pääsivät jälleen rillitiput rellestämään leivonnaisten parissa!
Sitruuna ja mango ovat oikein raikas ja maukas makupari tarjottavaksi kakun muodossa pääsiäisen kahvipöydässä. Väritkin sopivat mukavasti kevääseen, vai mitä?




Sitruuna-Mangojuustokakku:


Kakkuvuuan reunukseen:

-öljyä
-tomusokeria


Pohja:

- 200g mieleisiäsi keksejä (gluteeniton)
- n. 70g voita


Juustokakkumassa:

- 400g tuorejuustoa (sitruuna)
- 3 dl vispikermaa
- 4 liivatelehteä
- tomusokeria maun mukaan
- ½ tl vaniljatahnaa
- 1 sitruunan kuoriraaste
- ½ sitruunan mehu

Kiille:

- 2 dl mangososetta
- 2 liivatelehteä
- ½ sitruunan mehu
- tomusokeria tarvittaessa makeutukseen


- Murskaa keksit esim. pakastepussissa kaulinta apuna käyttäen. 
- Sulata voi ja sekoita joukkoon keksimurut. 
- Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperia. 
- Voitele reunat kevyesti öljyllä ja siivilöi päälle tomusokeria. Näin kakun pitäisi irrota siististi. 
- Painele muruseos vuoan pohjalle.
- Laita täytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
- Vatkaa kerma vaahdoksi. 
- Notkista toisessa kulhossa tuorejuusto. 
- Lisää kermavaahto tuorejuuston sekaan. 
- Mausta tomusokerilla, vaniljalla sekä sitruunankuorella.
- Purista mukiin puolikkaan sitruunan mehu. 
- Kuumenna se kunnolla mikrossa. 
- Puristele liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sulata ne kuumaan sitruunamehuun hyvin sekoittaen. 
- Lisää liivate ohuena nauhana täytteen sekaan koko ajan sekoittaen.
- Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia.
- Laita kiilteen liivatteet likoamaan kylmään veteen.
- Mittaa jälleen mukiin puolikkaan sitruunan mehu. 
- Kuumenna mikrossa. 
- Puristele liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sulata ne kuuman mehun joukkoon.
- Sekoita liivateseos mangososeeseen.
- Anna kiilleseoksen jäähtyä huoneenlämmössä haaleaksi välillä sekoitellen.
- Kaada jäähtynyt seos kakun päälle, ettei kuuma kiille sulata kakkua.
- Anna hyytyä yön yli.
- Koristele kakku esimerkiksi suklaamunilla, voikreemi- tai kermapursotuksilla.




maanantai 19. maaliskuuta 2018

Croque Madame -Aamiaisvuoka




Tämä vuoka sopii täydellisesti esimerkiksi hitaan viikonloppuaamun aamiaiseksi tai runsaan brunssin täytteeksi.
Klassinen leipä taipuu myös näin herkulliseksi vuuaksi helposti ja vikkelästi.

Juustoa, leipää, kinkkua ja kananmunaa - ekstrana vielä valkokastiketta. Nam!


Croque Madame -Aamiaisvuoka:


- 12 siivua leipää (gluteeniton)
- 6 kananmunaa
- n. 200g juustoraastetta
- 1-2 siivua kinkkua per leipä
- sinappia
- suolaa & pippuria maun mukaan
- ½ tl kuivattua timjamia


Valkokastike:

- 2 rkl voita
- 2 rkl täysjyväriisijauhoa tai hienoa kaurajauhoa
- 4-5 dl maitoa
- suolaa maun mukaan



- Aloita tekemällä valkokastike.
- Sulata voi kattilassa.
-Lisää jauhot ja anna kiehahtaa.
-Nosta kattila liedeltä ja lisää maito koko ajan sekoittaen.
-Nosta kattila takaisin levylle ja jatka sekoittamista, kunnes kastike kiehuu.
-Anna kypsyä miedolla lämmöllä noin 10 min, sekoita välillä.
-Mausta suolalla.
-Vuoraa uunivuoka leivinpaperilla.
- Paahda leivät kevyesti pannulla tai leivänpaahtimessa.
- Levitä vuuan pohjalle hieman valkokastiketta.
- Asettele kuusi siivua leipää vuokaan.
- Levitä leiville sinappia, kinkkua, valkokastiketta sekä juustoraastetta.
- Leikkaa viimeisiin leipäsiivuihin reikä, esimerkiksi lasia apuna käyttäen.
- Aseta siivut vuokaan leipien kansiksi.
- Riko reikiin kanamunat.
- Mausta suolalla ja pippurilla.
- Kaada loppu valkokastike myös vuokaan ja kuorruta juustoraasteella.
- Mausta timjamilla.
- Paista vuokaa noin 20 minuuttia 200-asteisessa uunissa, tai niin kauan kunnes valkuainen on hyytynyt.

 

perjantai 16. maaliskuuta 2018

Chorizo-pyttipannu





Tässä jälleen yksi hyvä lisäys arkiruokien joukkoon, johon voit heittää sekaan lähes mitä tahansa kaapistasi sattuu löytymäänkään.
Chorizo-pyttärissä on rutkasti makua ilman sen suurempaa vaivaa.
Kokeile ja nappaa uusi resepti arkesi pelastajaksi!




Chorizo-pyttipannu:


- n. 200g chorizo-makkaraa
- öljyä
- n. 1 kg pannuperunoita
(- 1 sipuli silputtuna)
- 1 punainen paprika
- 1 tl kuivattua timjamia
- 1 tl kuivattua basilikaa
- 1 tl paprikajauhetta
- suolaa & pippuria maun mukaan
- 1 paistettu kananmuna per annos
- lisäksi fetaa murusteltuna


- Pilko chorizo pannulle öljyn ja sipulisilpun kanssa.
- Kääntele hetki ja lisää joukkoon perunat.
- Paista kunnes perunat ovat saaneet hyvin väriä ja ovat hieman rapeita.
- Mausta.
- Pilko joukkoon paprika ja kuumenna vielä sen verran että paprikat lämpiävät, mutta eivät mene lötköiksi.
- Paista seuraksi kananmunat ja murustele annosten päälle vielä hieman fetaa.



tiistai 6. maaliskuuta 2018

Tortillalasagne (Gluteeniton)




Kaksi viikonloppujen suosikkiruokaa samassa paketissa. Voi ryökäle, minkä makuista herkkua tästä tulikaan! Ihankin varmasti tehdään tätä uudestaan...mitä useammin, sen parempi.
Tuttuja elementtejä sekä lasagnesta, että tortilloista - eihän siitä muuta voi syntyä kuin mahtavuutta ruokapöytään.



Tortillalasagne (Gluteeniton):


- koosta riippuen 6-12 kpl tortillalettua (gluteeniton)
- 400g jauhelihaa
(- sipuli silputtuna)
(- tölkkipapuja)
(-tölkkimaissia)
- 1 punainen paprika
- 1-2 pussia fajita- tai tacomaustetta
- suolaa ja pippuria maun mukaan
- 1 tölkki tomaattimurskaa
- 1 purkki Cheddar Koskenlaskijaa
- cheddarraastetta
- 2 dl ruokakermaa
- päälle esimerkiksi korianteria, creme fraichea, guacamolea ja tuoreita tomaatteja


- Ruskista jauheliha, lisää joukkoon pilkottu paprika
(+ silputit sipulit ,pavut ja maissit jos niitä haluat käyttää.)
- Ripota joukkoon fajitamauste ja lisää pannulle tomaattimuska ja ruokakerma.
- Anna kastikkeen pulputtaa hetki.
- Maista ja lisää tarvittaessa suolaa, pippuria ja fajitamaustetta .
- Aloita tortillalasagnen kokoaminen.
- Levitä vuuan pohjalle hieman tomaattikastiketta, sen päälle tortillalettuja, jälleen kastiketta ja sitten cheddar koskenlaskijaa.
- Jatka näin kunnes ainekset loppuvat, jätä kuitenkin kastikekerros päälimmäiseksi.
- Ripottele päälle hieman cheddarraastetta.
- Paista lasagnea 225-asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia.
- Tarjoa esimerkiksi korianterin, creme fraichen, guacamolen ja tuoreiden tomaattien kanssa.





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...