>

torstai 2. marraskuuta 2017

Luomuboksi - Mitähän se sisältää?


Kaikenlaiset kuukausittaisen boksitilaukset tuntuvat olevan nykyään todella suosittuja - varsinkin kosmetiikan puolella. Nyt myös erilaiset ruokaboksit nostavat tarmokkaasti päätään kuluttajien suosiossa.

Näiden lootien ideahan varmaankin perustuu sellaiseen odotuksen jännitykseen ja erilaisten juttujen kokeilunhaluun. Kukapa ei haluaisi saada jännittävää pakettia joka kuukausi?

Minussa on hieman sellaista "ituhipin" vikaa, se myönnettäkööt ja usein suosin luomua ostoksissani, joten kun minulta kysyttiin haluaisinko kokeilla  uutta Meaboxin Luomuboksia vastasin tietysti myöntävästi tähän kaupalliseen yhteistyöhön.
Meaboxin laatikoihin tuotteet valitaan ajatuksella. Ajatuksena on, että tarjotaan uusia makuja ja rohkaistaan kokeilemaan erilaisia uusia juttuja mutta myös välillä halutaan muistutella vanhoista, hyvistä tuotteista tai mauista.
Pyrkimyksenä on, että boksin tilaajalla ei ehkä tulisi itse kokeiltua jotakin tuotetta mutta niitä tulee testattua, kun ne tuleekin boksin mukana kotiin testattavaksi.
Meaboxilla on myös tyytyväisyystakuu eli jos jo boksia aukaistessa tietää, että jotakin tuotetta ei tule käytettyä, niin sen saa vaihtaa.


Meaboxin valikoimiin kuuluu seuraavanlaisia bokseja:


Eläinten herkkuboksit kissoille ja koirille
: Nämä boksit sisältävät 4-12 tuotetta ja niissä on aina mukana laadukkaita nameja, joita voit käyttää koulutuksessa ja palkitsemisessa. Jokaisessa koiraboksissa on mukana myös puruluita sekä 1-2 lelua. Kissalaatikossa on mukana myös ruokia, jotta voit tarjota kissallesi uusia makuelämyksiä. Usein yllätyslaatikoissa on mukana myös tuotenäytteitä. Eläinten boxien arvo on aina yli 30 eur.


Karkkiboksi: Tässä boksissa on aina yli kilo karkkia. Olemme valikoineet huolella 5-12 erilaista makeista suklaata, salmiakkia, hedelmäkarkkeja, lakua ym. Valitsemme karkkiboksiin uutuusmakuja mutta myös vanhoja tuttuja. Karkkiboksin arvo on aina yli 22 euroa.


Luomuboksi: Tämä boksi sisältää aina 5-15 eri tuotetta, jotka voit nauttia sellaisenaan tai voit käyttää niitä esim. ruuanlaitossa tai leivonnassa. Luomulaatikon sisällöstä yli 90% on luomua. Ei-luomu tuote saattaa päästä mukaan, jos se on laadukas uutuus tai kotimainen tuote, jonka haluamme esitellä teille. Luomuboksin arvo on aina yli 40 eur. Luomuboksin voit tilata myös vegaanisena. Luomuboksissa voimme myös huomioida allergiat. Ilmoita näistä meille tilauksen yhteydessä.

(Olisinpa muuten hoksannut tilata omani gluteenittomana, noh ei se mitään! Mahtava boksi kuitenkin kyseessä tälläkin sisällöllä! Megaiso plussa myös vegaanisesta- ja allergiavaihtoehdosta.)


Teeboksi: Tämä boksi sisältää valikoiman laadukkaita pussitettuja teelaatuja. Suurin osa on luomua. Valikoimassa on aina väh. 6 erilaista teetä ja teepusseja on yhteensä 30 kpl eli jokaiselle kuukauden päivälle oma pussi.
Teeboksi kannetaan päiväpostissa kotiin.


Näin joulun jo melkein kolkutellessa ovella, on hyvä myös mainita Jouluboksi:
Tilaa jouluherkkuja kätevästi lahjaksi tai tilaa itsesi jouluinen yllätys. Vaihtoehtoina mini, midi tai maxi pullollaan ihania jouluisia herkkuja, makuja ja tuoksuja.











Noniin, avataanpas tämä mysteerinen Luomulaatikko ja kurkataan mitä superherkullisia juttuja täältä löytyykään?

Laatikon avatessa pelmahtaa ilmoille aivan ihana tuoksu, joka kutsuu tutkailemaan laatikkoa tarkemmin.
Ah, teetä - taidankin laittaa veden kiehumaan ja tutkailla laatikon sisältöä teekupposen kera. Pukkan Omena-kanelitee on kyllä aivan omiaan tähän vuodenaikaan.
Seuraavana silmiin osuu pieni nyssäkkä luomukarkkeja - nämä on ihan parhaita, ihan vaan tiedoksenne! Ja jes, Ginger Peoplen Inkiväärisiirappia! Tätä olenkin halunnut kokeilla jo kauan....Hmm, lurautanpa kokeeksi hieman tätä teehen. Toimii. Ai että, tätä tulee kyllä varmasti käytettyä tulevaisuudessa enemmänkin, esimerkiksi jonkin leivonnaisen raaka-aineena. Sitä oivallusta odotellessa!

Mielenkiintoinen tuttavuus ovat myös nämä vegeateriat, joita en kuitenkaan viitsi itse kokeilla, kuten jo tuolla aiemmin harmittelin etten hoksannut tilata gluteenitonta versiota, mutta tiedän kuitenkin, että äitini varmasti haluaa näitä testata, joten hukkaan eivät mene todellakaan. Konseptina kuitenkin todella tervetullut vaihtoehto.
Suklaa tietty maistuu aina. Boksissa olikin kaksi suklaalevyä, joista toinen oli tummaa ja toinen maitoversiota. Oikein hyviä kummatkin, mutta tumma ehdottomasti lempparini. Nam nam.
Ja sitten tämä Foodinin Guarana. Oikein oiva tuote tähän pimeään aikaan vuodesta, jolloin varmasti jokainen tarvitsee pientä piristystä! Nappivalinta.

Boksin mukana tuli myös lappu, jossa kerrotaan muutaman sanan verran jokaisesta tuotteesta, jottei sinun tarvitse arvailla mikä ihme se tämä tai tuo tuote oikein on. Mukana on myös jokaisen tuotteen n. arvo - ihan mukava lisä minusta, tietääpähän mistä laatikon arvo kokonaisuudessaan koostuu.
Oikein onnistunut ja jännittävä boksi kokonaisuudessaan tämä lokakuun Meaboxi!



Koodilla: luomu

saatte 10% alennuksen tilatessanne luomuboksin (1kk, 3kk tai 10kk bokseista) Meaboxin sivuilta.
Koodi on voimassa 15.11 asti.
Tosin marraskuun tilausaika katkeaa 10.11 eli ennen sitä tilattu boksi toimitetaan marraskuussa ja 10. päivä jälkeen tilatut toimitetaan joulukuussa.

Eikun tilailemaan itselle taikka lahjaksi mukava ylläriboksi!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...