>

torstai 14. syyskuuta 2017

Vegaaniset Kasvispiirakat (Gluteeniton)



Meillä syödään kyllä kasvavassa määrin kasvisruokaa, kuten varmasti monessakin kodissa nykyään, mutta harvemmin kuitenkaan ihan vegaanisia annoksia.
Ajattelin, siitä huolimatta, testata myös leipomista vegaanisesti ja mainiostihan se sujuikin.
Näistä piirakoista tuli nimittäin todella hyviä!

Tämäkin postaus on osa kaupallista yhteistyötä Provenan kanssa, jossa suunnittelen muutaman reseptin heidän tuotteistaan. Tähän reseptiin käytin Provenan gluteenittomia täysjyväkaurajauhoja  , joita voi lisätä osaksi sekä suolaisten että makeiden leivonnaisten taikinaa. 100% gluteenitonta kauraa.

Näillä jauhoilla pohjasta tulee sopivan murea, mehevä ja todella hyvä alusta maukkaalle kasvistäytteelle.
Kokeile ja ihastu!




Vegaaniset Kasvispiirakat:

(6 pientä piirakkaa tai 1 iso)




Pohja


- 100g vegaanista leivontamargariinia
- 1,5 dl perunajauhoja
- 1 tl suolaa
- 3 rkl kaura-/soijamaitoa



Täyte

- 1 sipuli
- 1 valkosipulinkynsi
- n. 0,5 dl aurinkokuivattuja tomaatteja pilkottuna
- 1 rkl aurinkokuivattujen tomaattien öljyä
- 1 paprika
- n. 10 cm pätkä kesäkurpitsaa
- 0,5 tl basilikaa
- 0,5 tl oreganoa
- 0,5 tl suolaa
 - ripaus mustapippuria

- 3 dl makeuttamatonta soija- tai kaurajogurttia
- 1 dl vegaanista juustoa + hieman piirakoiden päälle




- Nypi margariini, kaurajauhot, perunajauhot ja suola muruksi. 
- Lisää kauramaito ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
- Painele taikina voideltuihin pieniin piirakkavuokiin ( tai isoon, Ø 26 cm) pohjalle ja reunoille.
- Paina haarukalla pohjiin muutama reikä.
- Esipaista pohjia 200-asteisen uunin alatasolla n.10 minuuttia.
- Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynsi. 
- Kuutioi paprika. 
- Kuullota sipuleita öljyssä pannulla. 
- Lisää paprikakuutiot, aurinkokuivatut tomaatit, kesäkurpitsa ja mausteet. 
- Sekoita joukkoon vegaanista juustoa.
- Levitä täyte piirakkapohjan pinnalle. 
- Levitä täytteen päälle tasainen kerros kaurajogurttia.
- Ripota kuorrutteeksi vielä lisää vegaanista juustoa.
- Rouhi päälle hieman pippuria.
- Jatka piirakoiden paistamista vielä noin 25 minuuttia, tai kunnes pohja on kypsä ja piirakat ovat saaneet hieman väriä. 
- Tarjoa piirakat jäähtyneenä.

* Jos teet vain yhden ison piirakan, esipaista pohjaa 10 minuuttia, ja täytteiden kanssa noin 30-35 minuuttia.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...