>

lauantai 15. marraskuuta 2014

Laventelinen Crème Brûlée



Olin jo hetken aikaa suunnitellut tämän paahtovanukkaan tekemistä, sillä kaapissa lojui hetki sitten ostamani tohotin. Noh, kokeilun aika oli tullut ja ajattelinkin tehdä siitä hieman taas toisenlaisen version ja lisäsinkin mukaan ripauksen laventelia. Jos et pidä makeista jälkiruuista, tämä ei välttämättä ole sinun juttusi, vaikka klassikko onkin.


Laventelinen Crème brûlée:

(neljälle)


- 2 dl kuohukermaa
- ½ dl sokeria
- ½ dl maitoa
- 1 tl kuivattua laventelia (jos löytyy tuoretta niin käytä 1 oksa)
- 3 keltuaista
- 1 tl vaniljapulveria


- Laita uuni lämpiämään 150-asteiseksi.


- Mittaa kattilaan kerma, maito, sokeri ja vaniljapulveri.


- Jos käytät kuivattua laventelia, laita se vaikkapa teesihdin sisään ja huljuttele sitä kermaseoksessa maun irrottamiseksi.


- Kiehauta kattilan sisältö.


- Riko keltuaisten rakenne kulhossa ja liruta kermaseos nauhana keltuaisten joukkoon kokoajan sekoittaen.


- Laita uunivuokaan neljä astiaa ja lurauta massaa jokaiseen.


- Kiehauta vettä vedenkeittimessä ja kaada vettä uunivuokaan niin, että vesi ulottuu astioiden puoliväliin.


- Tuikkaa vuoka uuniin noin tunniksi.


- Vanukkaat ovat valmiita, kun ne hieman vielä hytkyvät.


- Jäähdytä vanukkaat vaikkapa jääkaapissa ennen tarjoilua ja jäähtymisen jälkeen voitkin tohottaa niiden päälle sokerikuoren.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...