>

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Paahdetut Auringonkukansiemenet


Pidimme tuossa yksi ilta rakkaan ukkelini kanssa leffaillan, ja mitä olisi elokuva ilman jotakin pientä naposteltavaa.
Siemeniä olisi muutenkin kannattavaa syödä niiden hyvien rasvojen takia,
mutta näihin siemeniin halusin saada vielä lisämakua ja sellaista herkuttelun tuntua.



Paahdetut auringonkukansiemenet:


- 2½-3 dl auringonkukansiemeniä
(- 1 tl soijakastiketta)
- 1 tl suolaa
- 1 tl paprikajauhetta
- 1 tl grillimaustetta
- noin ½ tl siirappia tai hunajaa



- Mittaa siemenet kuumalle pannulle ja paahda niitä hetki.
- Varo, ettet polta siemeniä, sillä ne saavat väriä melko äkkiä.
- Jos käytät soijakastiketta, lurauta se siementen joukkoon
 ja sekoita nopeasti.
- Ota pannu pois levyltä.
- Lisää nyt siirappi ohuena nauhana siementen pälle ja sekoita.
- Ripauta päälle mausteet. 
(Laita vähemmän suolaa, jos käytit soijakastiketta.)
- Sekoita seosta hieman ja levitä siemenet lautaselle jäähtymään.
- Siemenet tarttuvat toisiinsa, joten irroittele nyt 
erikokoisia möykkyjä siemenistä ja pistele parempiin suihin!



Nämä ovat mainiota syötäviä sellaisenaan tai 
vaikkapa erilaisten salaattien päällä tuomassa hieman purutuntumaa.
 :---)

3 kommenttia:

  1. Hello from St Petersburg :) Just had breakfast. Its raining outside. Maustetut siemenet olleet varmasti makusta. Mamma and Artsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hello St. Petersburg, Kemi calling..
      Meillä ripotteli yöllä lumen maahan, ja on sitä vieläkin ihan pikkusen jäljellä :--)
      Joko on vodkanaukut otettu lämmittämään tätä päivää? :D Ja oli kyllä hyviä siemeniä C:

      Poista
    2. Da, da :D Kaikki ok! Blineja maisteltu jne, jne.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...