>

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Makkara! -kirja & Carbonara Siskonmakkaroista



Sain jokin aika sitten postissa arvostelukappaleen Gummeruksen Makkara! Tee sitä, syö sitä -kirjan.
Kirjan ovat kirjoittaneet Kari Martiala , joka on palkittu ruokatoimittaja sekä kokenut kulinaristi ja ruoka- ja tietokirjailija. Hän on myös mm. Paistinkääntäjien jäsen. Sekä Helena Lylyharju,joka on kokenut keittiömestari sekä myös Paistinkääntäjien jäsen, ruokatoimittaja sekä ruoka- ja tietokirjailija. Vuonna 2017 he julkaisivat yhdessä teoksen Parasta pöytään - Suomalaisen gastronomian historia.

Kirjaa selatessani mietin, että kyllä tuo makkara (monine muotoineen) onkin suomalaisille melkoisen rakas. Siitähän saa väännettyä vaikka ja mitä mahantäytettä makkarakeiton ja -kastikkeen lisäksi, kunhan vain omaa hieman mielikuvitusta.
Kirjan kirjoittajat olivat ilmeisesti sitä mieltä, että makkaralla ei saa kuitenkaan hienostella liikaa.

Kirja nitoo väliinsä selkeät ohjeet ja värikkäät kuvat sellaisista annoksista, joita jokainen meistä varmasti osaisi valmistaa. Sivuilta löytyy myös ohjeita, kuinka makkaraa voit itse valmistaa.

Olen herännyt siskonmakkaroiden maailmaan melko myöhään, ja silloin kun niistä jotakin tulee valmistettua, on se usein se tuttu ja turvallinen keitto. Nyt halusin tämän kirjan innoittamana keksiä siskonmakkarasta jotakin uutta - ei kuitenkaan liian hienostelevaa....toivottavasti.
Carbonara Siskonmakkaroista!






Carbonara Siskonmakkaroista:


- 1 paketti siskonmakkaroita
- 2,5 dl kuohukermaa
- 2 keltuaista
(- 1 sipuli)
(- 2 valkosipulin kynttä)
- suolaa ja pippuria maun mukaan
- 1 tl savupaprikaa
- 1 tl kuivattua timjamia
- Parmesaania

- lisäksi haluamaasi pastaa


- Sekoita keltuaiset ja kerma. 
- Hienonna sipuli ja valkosipuli.
- Keitä pasta ohjeen mukaan ja valuta.
- Puristele makkarat pannulle.
- Kun makkaroista alkaa irtoamaan rasvaa, lisää pannulle myös sipulit, savupaprika ja timjami (voit myös käyttää hieman öljyä). 
- Mausta suolalla ja pippurilla maun mukaan (muista että makkarat ovat suolaisia). 
- Kun makkarat ovat saaneet hyvin väriä, kaada joukkoon pasta.
- Ota pannu liedeltä ja kaada kerma-munaseos pannuun. 
- Sekoita hyvin ja raasta päälle vielä parmesaania.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...