>

lauantai 16. joulukuuta 2017

Luukku 16: Poro-rieskarullat



Suolaiset herkut maistuvat mainioilta esimerkiksi glögin kanssa takkatulen ääressä, tai vaikkapa joulukahvittelun yhteydessä hyvässä seurassa.
Poro antaa mukavan vahvaa makua näihin rulliin ja tuorejuusto toimii kermaisena vastapainona sen suolaisuudelle.



Poro-rieskarullat:


- 100 g poron kylmäsavupaistia
(- 1 pieni punasipuli)
- ½ tl juoksevaa hunajaa
- 200 g tuorejuustoa makusi mukaan
- ½ tl mustapippuria
- 1 tl rosmariinia tai muuta yrttiä
- 3-5 kpl rieskoja, riippuen koosta
(- ½ tl suolaa)
- salaatinlehtiä


- Pilko punasipuli hienoksi silpuksi.
- Yhdistä kulhossa tuorejuuston, pippurin, rosmariinin kanssa. 
- Jos käytät maustamatonta tuorejuustoa, lisää myös ripaus suolaa. 
- Levitä leikkuulaudalle kelmu.
- Aseta rieska kelmun päälle.
- Levitä seosta tasaisesti rieskalle. 
- Asettele sitten salaatinlehtiä ja porosiivuja rieskan päälle niin, että rieskan yläreunaan jää pari senttiä tyhjää tilaa. 
- Aloita rullaaminen varovasti alhaaltakäsin ja rullaa tiukaksi paketiksi. 
- Kääri valmis rulla kelmuun ja anna olla jääkaapissa muutaman tunnin ajan ennen leikkaamista. 
- Toista sama käsittely niin monelle rieskalle, kuin aineksia riittää.
- Leikkaa rullat kiekoiksi.
- Valmiit rullat voi asettaa tarjoilulautaselle sellaisenaan tai pistää keskelle cocktailtikun.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...