>

maanantai 29. tammikuuta 2018

Maidoton Maksalaatikko





Olen kyllä varmaankin siinä mielessä kummajainen, että maksalaatikko on aina maistunut mukisematta lapsesta saakka. Joskus sitä jopa tekee oikein mieli.
Harmi vain, että kaupan valmiit laatikot sisältävät muutaman aineksen, joka ei minulle oikein sovi.
Tässäpä siis low fodmap -versio maksalaatikosta, lisää halutessasi rusinat ja sipulitkin mukaan, jos ne tulevat vatsasi kanssa toimeen.
Kuinkas teille maksaloota uppoaa?


Maidoton Maksalaatikko:


- n. 400g naudan jauhemaksaa
- 2 dl puuroriisiä
- 5 dl vettä
- 2,5 dl kaurakermaa + 2,5 dl vettä
- suolaa & valkopippuria
- 2 tl kuivattua meiramia
- 3 rkl siirappia
- 2 kananmunaa
( - voit lisätä sekaan myös paistettua sipulia ja rusinoita)


- Mittaa kattilaan vesi, riisi ja suola.
- Keitä riisiä kunnes kaikki vesi on imeytynyt.
- Sekoita uunivuuassa keskenään jauhemaksa, kaurakerma, vesi, valkopippuri, meirami, siirappi ja kananmunat.
- Lisää viimeisenä riisi.
- Paista maksalaatikkoa 175-180 -asteisessa uunissa noin tunnin verran.
- Tarjoa puolukoiden kanssa.





perjantai 26. tammikuuta 2018

Banoffee-kääretorttu (Gluteeniton)



Banoffeessa yhdistyvät banaanin ja kinuskin makeus, tumman suklaan pieni kitkeryys ja kerman pehmeys. Tämä yhdistelmä kuulosti minusta täydelliseltä myös kääretortun täytteeksi - ja sitähän se kyllä olikin!
Kääretortun ulkonäkö saattaa pettää, sillä maistaessa maut todellakin ovat kohdallaan.



Banoffee-kääretorttu:


- 4 kananmunaa
- 1,5 dl perunajauhoja
- 1,5 dl sokeria
- 1 tl leivinjauhetta
- 3 banaania
- 200-300g kinuskituorejuustoa
- kinuskikastiketta tai kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa
- tummaa suklaata
- päälle kermavaahtoa, suklaata, kinuskia, gluteenittomia kaurakeksejä ja banaania


- Aloita kääretorttupohjan valmistus vatkaamalla kananmunat ja sokerivaahdoksi.
- Lisää taikinaan perunajauhot ja leivinjauhe.
- Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille.
- Paista torttupohjaa 225-asteisessa uunissa noin 8-10 minuuttia.
- Anna pohjan hieman jäähtyä.
- Irroita torttupohja paperista.
- Täytä torttu kinuskilla, pilkotuilla banaaneilla, suklaaraasteella ja tuorejuustolla.
- Rullaa tiukaksi rullaksi.
- Nosta torttu tekeytymään jääkaappiin.
- Koristele kääretorttu ennen tarjoilua kermalla, suklaalla, banaanilla, keksimurulla ja kinuskilla.





tiistai 23. tammikuuta 2018

Kasviskiusaus


Helppoa, maukasta ja kätevää arkiruokaa.
Sitä kaikkea on tämä kasviskiusaus, jota voit muokata omien mieltymystesi mukaan.
Onni sinäänsä, ettei mieheni tykkää tällaisista ruuista - riittääpähän minulle moneksi päiväksi nautiskeltavaa.



Kasviskiusaus:


- 1 kg perunasuikaleita tai peruna-sipuli
- 1 munakoiso
- 1 kesäkurpitsa
- ½ paprika
- porkkanaa maun mukaan (käytin tähän pakasteesta pikkuporkkanoiden jämät)
- pari ruokalusikallista aurinkokuivattua tomaattia suikaleina
- n. 2 dl fetaa tai tofua kuutioina
- 4 dl ruoka- tai kaurakermaa
- suolaa & pippuria maun mukaan
- 1 tl currya
- 1 tl paprikajauhetta
- 1 tl kuivattua basilikaa
- 1 tl kuivattua oreganoa
- öljyä



- Pese ja pilko munakoiso, kesäkurpitsa, porkkana ja paprika.
- Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja lisää kasvikset.
- Mausta suolalla, pippurilla, currylla, paprikajauheella ja yrteillä.
- Kaada perunasuikaleet uunivuokaan ja mausta myös ne suolalla.
- Kun kasvikset ovat ottaneet pannulla hieman väriä kaada ne perunasuikaleiden päälle vuokaan.
- Sekoita joukkoon myös feta tai tofu ja aurinkokuivatut tomaatit.
- Lorauta viimeisenä vuokaan ruoka- tai kaurakerma.
- Paista kiusausta 200-asteisessa uunissa noin 1,5-2 tuntia.
- Jos näyttää, että pinta tummuu liikaa, peitä vuoka foliolla.



perjantai 19. tammikuuta 2018

Kanafajitasalaatti


Mikä olisikaan parempi ateria viikonloppuun, kuin mahtava salaatti?
Tässä salaatissa yhdistyy kaikki makoisat asiat, joita löydät myös kanafajitaksista.
Nam nam!
Laitan tähän vain luettelon aineksista, joten voit laittaa kutakin ainesta haluamasi määrän mieltymystesi mukaan.


Kanafajitasalaatti:


- 600g broileria (minulla tässä paistileike, mutta valitse mielesi mukaan)
- öljyä
- savupaprikajauhetta
- suolaa & pippuria
- juustokuminaa
- 1 kurkku
- kirsikkatomaatteja
- 1 pieni purkki makeaa maissia
- 1-2 avokadoa
- punasipulia
- 2 limeä
- ½ jäävuorisalaatti
- kevätsipulia
- fetaa tai queso frescoa
- tortillasipsejä


- Mausta broilerin paistisuikaleet savupaprikalla, suolalla, pippurilla ja juustokuminalla.
- Paista palat öljyssä pannulla kypsiksi.
- Huuhtele kurkku, tomaatit ja jäävuorisalaatti.
- Pilko ne haluamasi kokoisiksi ja aseta salaattikulhoon.
- Valuta maissit, pilko avokado ja punasipulit.
- Sekoita salaattiin.
- Leikkaa kana palasiksi ja aseta salaatin päälle.
- Murusta päälle vielä queso frescoa, asettele tortillasipsit ja limelohkot sekä silppua hieman kevätsipulia.




torstai 18. tammikuuta 2018

Juurespihvit Riisihiutaleilla (Maidoton)






Olen huomannut, että kasvisruokien määrä ruokavaliossani on kasvanut ja samalla myös vatsani kunto on kohentunut. Jes!
Sain yhteistyöpyynnön jälleen Nallelta ja tartuin oitis haasteeseen.

Oletko koskaan ajatellut, että voisit käyttää erilaisia hiutaleita kasvispihvien aineksena? Ai et?
No, nytpä ajattelet! Näistä pihveistä tuli ihan mahtavan makuisia ja tulen tekemään näitä varmasti uudestaan, uudestaan ja uudestaan.
Riisihiutaleet ovat meillä ahkerassa käytössä ja siksipä tungin niitä myös näihin pihveihin mehevyyden takaamiseksi.
Nallen riisihiutaleet löytyvät sinisestä paketista ja ovat kyllä käteviä ja monikäyttöisiä, siksipä niitä täytyykin aina löytyä kotoa hyllystä.
Juurekset voit valita ihan mielesi mukaan, jos sinulla on näiden lisäksi omia lemppareita.


Juurespihvit Riisihiutaleilla:


- 5 dl kaurakermaa
- 300g juureksia raasteena
(minulla tässä perunaa, porkkanaa ja palsternakkaa ,kaikkia suurinpiirtein saman verran)
- 1 pieni sipuli raasteena
- suolaa & pippuria maun mukaan
- 1 tl kurkumaa
- 1 tl paprikajauhetta
- 2 kananmunaa


- Pese, kuori ja raasta perunat, porkkanat ja palsternakat kulhoon.
- Kuumenna kaurakerma kattilassa ja lisää joukkoon raasteet.
- Kiehauta ja sekoita pihvitaikinaan Nalle riisihiutaleet.
- Anna taikinan pulputtaa noin kolmisen minuuttia.
- Mausta.
- Sekoita kananmunat nopeasti kuuman taikinan joukkoon.
- Levitä uunipellin päälle leivinpaperi.
- Ota lusikalla taikinaa ja muotoile pihvit leivinpaperille.
- Paista juurespihvejä 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.




tiistai 9. tammikuuta 2018

Aura-Broileripastavuoka





Aurajuusto ja kana ovat melko klassinen yhdistelmä, joten mitäpä sitä rikkomaan.
Tässä helppo vuokaruoka, joka valmistuu helposti ja sen suurempaa vaivaa näkemättä. Suosittelen kokeilemaan.

Aura-Broileri-Pastavuoka:


- ½-1 paketti Aura-juustoa
- n. 400g broilerin suikaleita
- öljyä
- 4 dl kuohukermaa
- vettä
- 1 kanaliemikuutio (gluteeniton)
- ½ pussia pakastepinaattia
- pippuria & suolaa
- 1 tl kuivattua timjamia
- 1 tl kuivattua oreganoa
- 1 tl kuivattua rakuunaa
- hunajaa maun mukaan
- juustoraastetta
- n. 500g pastaa (gluteeniton)


- Ruskista broilerin suikaleita öljytilkassa pannulla.
- Lisää mausteet.
- Kaada joukkoon kerma ja murenna sekaan Auraa.
- Lisää kuplivaan kastikkeesen pakastepinaatit.
- Lurauta joukkoon vielä hunaja.
- Tarkista kastikkeen maku.
- Kaada keittämätön pasta uunivuokaan.
- Sekoita pastan joukkoon kastike.
- Lisää vuokaan sen verran vettä, että pasta juuri ja juuri peittyy.
- Ripottele päälle hieman juustoraastetta.
- Kypsennä vuokaa uunissa 200-asteisessa uunissa noin tunnin verran.
- Voit peittää vuuan foliolla, jos näyttää että juusto alkaa tummua liikaa.



perjantai 5. tammikuuta 2018

Kermainen Lihapullakastike (Gluteeniton)


Lihapullat ja muusi, kiitos! Näin olisin varmaan tilannut joskus penskana, jos en olisi aina tilannut lehtipihviä. Hah!
Lihapullat ovat loistavaa kotiruokaa ja niin tuttua ja turvallista syötävää. Ihanaa!


Kermainen Lihapullakastike:


- n. 600 g jauhelihaa
( - 1 sipuli )
- ½ dl korppujauhoja (gluteeniton)
- 2 rkl makeaa sinappia
- 1 kananmuna
- 2 dl kermaviiliä
- voita paistamiseen
- 2 dl vettä
- 1 lihaliemikuutio (gluteeniton)
- 3 dl kermaa
- suolaa
- pippuria
- kuivattua persiljaa ja rosmariinia maun mukaan

- Sekoita korppujauhot, sinappi, kananmuna ja kermaviili. 
- Anna tekeytyä kymmenisen minuuttia ja lisää sitten jauheliha. 
- Sekoita hyvin taikinaksi. 
- Mausta taikina suolalla ja pippurilla. 
- Pyörittele sitten lihapullat kostutetuin käsin.
- Paista lihapullat voissa pannulla.
- Kaada kerma pannulle ja murusta joukkoon lihaliemikuutio.
- Mausta yrteillä ja muilla mausteilla mielesi mukaan.
- Anna kastikkeen kiehua hiljalleen kunnes lihapullat ovat kypsiä.



tiistai 2. tammikuuta 2018

Keltainen Kanakeitto


Ah, tämä keitto kyllä pelastaa kolean arkipäivän.
Keltainen väri on yksi lemppareitani ja varsinkin kanakeitosta on helppo saada keltaiseen värimaailmaan sopiva erilaisilla kellertävillä aineksilla ja mausteilla.
Piristytään siis kanakeittolautasen äärellä!


Keltainen Kanakeitto:


- 500g perunasuikaleita (tai peruna-sipuli)
- 400g broilerin paitsileikettä tai suikaleita
- 4 porkkanaa
- 1 keltainen paprika
- 1 rkl currya
- 1 tl paprikajauhetta
- suolaa & pippuria maun mukaan
- 4 rkl kanafondia tai 1-2 liemikuutiota (gluteeniton)
- 1 tl kuivattuja yrttejä, esim rakuuna tai oregano
- n. 1 litra vettä


- Paista kanat öljytilkassa pannulla.
- Mausta suolalla, pippurilla, yrteillä, currylla sekä paprikalla.
- Kiehauta vesi kattilassa.
- Lisää fondi ja kuoritut sekä lanteiksi leikatut porkkanat.
- Anna keiton kiehua noin 5-10 minuuttia.
- Pilko paprikat ja lisää keiton joukkoon.
- Lisää myös kanapalat sekä perunasuikaleet.
- Keitä, kunnes porkkanat ovat pehmenneet.
- Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita tai suolaa.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...