>

Sidor

torstai 29. tammikuuta 2015

Hunaja-Olut Marinoidut Rib Eye- Pihvit ja Yrttiset Haarukkaperunat



Pihviohjeesta teitä jo hieman varoittelinkin, joten täältä pesee:

Pääsin mukaan Indiedaysin ja Lidlin yhteistyökamppikseen testailemaan Irish Dry Aged Premium Quality Beef- merkin Irish Dry Aged Hereford Rib Eye Steak- pihvejä.
Lisätietoa lihasta voit vilkuilla vaikkapa täältä ja pihvireseptejä löydät tämän linkin takaa, mutta lyhykäisyydessään kyseisen sarjan pihvit ovat valmistettu vain parhaasta ja valikoidusta naudanlihasta, sekä raakakypsytysmenetelmän ansiosta liha on erittäin mureaa, mehukasta ja lihan maku tulee paremmin esiin.

Tarkoituksena oli siis kehitellä uudenlainen pihviresepti Hereford Rib Eye Steak-pihvejä käyttäen ja halusinkin tehdä jotain hieman erilaista, mahdollisesti jopa hieman "miehekästä" ja maukasta kuitenkaan peittämättä liiaksi lihan omaa makua.
Olutta, hunajaa ja hitunen sinappia - miltäs se kuulostaisi? Noh, minusta se kuulosti loistavalta marinadilta näille pihveille.
Nyt lätinät sikseen ja ohjeen pariin:


Hunaja-Olut Marinoidut Rib Eye-pihvit:

(Kahdelle, Huom! Marinoitumisaika n. yön yli.)


 2 pihviä
- 1 dl tummaa olutta
- 1 dl Marlene juoksevaa kukkaishunajaa
- 1 tl Duc De Coeur dijon-sinappia
- Kania mustapippuria ja 
suolaa myllystä maun mukaan
- Milbona voita paistamiseen




Aloitetaampa siis valmistaminen..pssst, tässä myös niitä valmistuskuvia niitä kaivanneille.



Ota pihvit lämpimään marinadin tekemisen ajaksi. Kuten kuvasta näkyy, sarjan pihvit ovat melkoisen herkullisennäköistä ja kauniin väristä lihaa.



Valmista marinadi sekoittamalla olut, sinappi, hunaja, suola sekä pippuri kulhossa keskenään. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa tai hunajaa.


Hiero marinadia lihan pintaan tai, kuten kuvassa, voit laittaa marinadin ja lihan pakastepussiin maustumaan. Anna lihojen tekeytyä jääkaapissa vähintään kaksi tuntia, mutta mielellään yön yli, jotta maut ehtivät imeytyä kunnolla.


Lihojen maustutta, kuivaa pinnat kevyesti talouspaperilla ja ripottele päälle suolaa ja pippuria. Paista kuumalla pannulla voissa.


Lusikoi paiston aikana pannuun irronnutta paistolientä pihvien päälle ja paista halutun kypsyiseksi. Anna pihvien vetäytyä noin viitisen minuuttia ennen tarjoilua.



Yrttiset Haarukkaperunat:




- n. 10 suomalaista ruokaperunaa
- pieni kourallinen tuoretta timjamia
- 1 yksikyntinen valkosipuli
- 1 tl Kania oreganoa
- 1 tl Kania basilikaa
- 1 dl Vita D'or rapsiöljyä
- ½ sitruunan mehu
- Kania suolaa maun mukaan





Pese perunat ja keitä niitä noin 15-20 minuuttia perunoiden koosta riippuen.
Valmista yrttiöljy. Silppua valkosipuli ja timjami silpuksi. Mittaa pieneen kulhoon öljy, sekä muut ainekset. Sekoita ja tarkista maku, lisää tarvittaessa makeutta hunajalla.



Anna kypsien perunoiden jäähtyä hetki. Tee perunoihin viiruja haarukan terää apuna käyttäen. Jos osa kuoresta lähtee irti, se ei haittaa: tarkoitus on vain saara yrttiöljylle hyvä tarttumapinta. Asettele viirutetut perunat pieneen uunivuokaan ja valele niitä yrttiöljyllä. Kääntele perunoita hieman, jotta öljyä tarttuu kaikkialle. Paista pottuja 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.



Nyt sitten vain kaikki kokeilemaan näitä mureita ja älyttömän hyvänmakuisia pihvejä! Ensimmäisen ja viimeisen kuvan on muuten apunani napannut näppärä Elina Korpi.

Aivan viimeiseksi haluaisin ohjata teidät tälle kamppanjasivulle, josta löydätte muitakin pihvireseptejä, MUTTA josta voit myös voittaa 100€ lahjakortin Lidliin! Vuhuu! Äänestä siis suosikkireseptiäsi (eli tätä, heh heh) ja voit voittaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti