>

Sidor

torstai 15. toukokuuta 2014

Nimipäiväkahvittelut - Charlotta-kakku ja Ruusulimonadi


Tänään juhlistimme mamman, sekä minun nimipäiviäni tällaisella kattauksella, vaikka omat nimipäiväni ovatkin vasta ensiviikolla. Taiteilin tarjolle Charlotta-kakun, sekä ruusulimonadia. Nämä kaksi raikasta tarjottavaa sopivat mukavasti keväisiin nimipäiväjuhliin, sillä ovat helpotekoisia mutta samalla näyttäviä. :---)




Charlotta-kakku:


Kääretorttu:

- 3 munaa
- 1,5dl sokeria
- 1,5dl perunajauhoja
- 1tl leivinjauhetta
- 1 purkki maitorahkaa
- tomusokeria maun mukaan
- 1 purkki Kuningatar-pilttiä


Täyte:

- 300g tuorejuustoa
- 2,5 dl kuohukermaa
- 0,5-1dl tomusokeria (maun mukaan)
- 1 tl vaniljasokeria
- sitruunan kuori + mehu
- 4 liivatelehteä
- luraus maitoa



-Aloita valmistamalla kääretorttutaikina vatkaamalla munat ja sokeri vaahdoksi.
- Lisää munavaahtoon perunajauhot, sekä leivinjauhe - sekoita hyvin, ettei jää jauhokokkareita.
- Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista 200-asteisessa uunissa noin 8-10 minuuttia.
- Ota torttupohja uunista ja anna jäähtyä kunnolla ennen paperin irroittamista.
- Kippaa torttupohja toisen leivinpaperiarkin päälle ja revi kiinnioleva paperi varoen irti.
- Sivele torttupohjan päälle makeutettu maitorahka, sekä piltti.
- Rullaa tiukasti pötköksi ja anna tekeytyä hetki jääkaapissa.
- Aloita täytteen valmistus laittamalla liivatteet likoamaan kylmään veteen.
- Vaahdota kerma ja lisää siihen sokerit.
- Pehmitä tuorejuusto ja lisää siihen luraus maitoa.
- Raasta sitruunasta kuori ja lisää tuorejuuston sekaan.
- Purista sitruunasta mehu pieneen kuppiin ja kuumenna mehu mikrossa.
- Sekoita liivatelehdet kuuman sitruunamehun joukkoon ja lisää seos tuorejuuston joukkoon samalla sekoittaen.
- Kippaa tuorejuusto kermavaahdon sekaan ja sekoita hyvin.
- Vuoraa haluamasi kulho elmukelmulla ja leikkaa kääretortusta noin sentinpaksuisia viipaleita kulhon vuoraamiseksi.
- Kun kulho on vuorattu kääretorttuviipaleilla voit kaataa täytemassan sen sisään.
- Laita päälle vielä elmukelmua ja painoksi lautanen, jotta kakku painuu tiiviiksi.
- Anna hyytyä jääkaapissa mielellään yön yli.
- Koristele esimerkiksi kermaruusukkeilla tai marsipaanikoristeilla.








Ruusulimonadi:


- 0,5-1 rkl ruusuvettä
- 2,5 dl sitruunanmehua
- 1,5 dl sokeria
- 3,5 dl vettä
- 7 dl hiilihapotettua vettä
- 1 punajuuri antamaan väriä


- Mittaa pieneen kattilaan vesi ja sokeri.
- Kuumenna seosta, kunnes se kiehahtaa ja sekoita niin kauan, että kaikki sokeri on liuennut.
- Nosta kattila syrjään jäähtymään.
- Purista sitruunoista mehu. (sitruunoiden koosta riippuen noin 2-3kpl)
- Kaada sokeriseos kattilasta kannuun ja kippaa perään sitruunamehu.
- Mittaa kannuun myös ruusuvesi (kannattaa laittaa ensin vähän ja lisätä, jos haluat enemmän ruusun makua)
- Tipauta joukkoon punajuuri väriä antamaan. Sekoita.
- Nouki punajuuri nyt pois ja kaada kannuun hiilihapotettu vesi.
- Sekoita ja nosta kylmään tekeytymään.
- Tarjoa jääpalojen kanssa!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti