>

Sidor

keskiviikko 21. elokuuta 2019

Punaherukkabrita Suolakinuskilla (Gluteeniton)



Loma on loppu ja kesäkin tuntuu hieman vetelevän viimeisiään. Yritin parhaani mukaan kerätä mökin antimet talteen - herukat, yrtit ja muut mukavat.
Punaherukkabrita on sopivan kirpakka herkku, jota tasapainottaa suolakinuski.
Oikein mukava ja helppo tarjottava esimerkiksi syksyn juhliin.



Punaherukkabrita Suolakinuskilla:



Pohja:


- 150g voita
- n. 3 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta (minulla tässä sunnuntai)
- 1,5 tl leivinjauhetta
- 1,5 dl sokeria
- 3 keltuaista
- 1,5 dl maitoa


Marenki:


- 3 valkuaista
- 1,5 dl sokeria


Täyte:


- n. 2 dl punaherukoita
- 5 dl kuohukermaa
- 1,5 rkl sokeria
- vaniljasokeria maun mukaan
- 400g vaniljarahkaa
(- lisäksi esimerkiksi herukkahilloa)


Kinuski:


- 2 dl kuohukermaa
- 2 dl fariinisokeria
- 25g voita
- ripaus suolaa


- Sulata voi ja anna sen jäähtyä hieman.
- Yhdistä jauhot ja leivinjauhe - lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
- Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
- Valmista marenki vatkaamalla valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
- Levitä marenkivaahto pohjataikinan päälle.
- Paista 175-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.
- Anna pohjan hieman jäähtyä ja leikkaa se sitten kahtia.
- Keitä nopea kinuski mittaamalla kerma ja sokeri pieneen kattilaan.
- Keitä, kunnes seos paksunee hieman.
- Lisää joukkoon voi ja ripaus suolaa.
- Vatkaa täytteen kerma vaahdoksi, mausta sokereilla.
- Yhdistä rahka vaahdon joukkoon.
- Levitä pohjan päälle (halutessasi hieman hilloa,) rahkavaahtoa, marjoja ja kinuskia.
- Aseta toinen pohjalevy kanneksi ja koristele marjoilla ja kinuskilla.
- Jos haluat, voit myös laittaa osan rahkavaahdosta kannen päälle ennen muuta koristusta.



1 kommentti:

  1. Punaherukka on kyllä parasta Britassa! Ja vielä suolakinuskia... huhu huh

    VastaaPoista