>

Sidor

torstai 24. marraskuuta 2016

Mausteiset Jauhelihapasteijat




Pasteijat ovat tuon miehentekeleen suurta herkkua, ja niinpä hemmottelen häntä silloin tällöin itsetehdyillä, vaikkakin hieman oikaistuilla, pasteijoilla. Ohje on simppeli, ja ei ole mitään vikaa valmistaikinan käyttämisessä - siinähän säästää vain aikaa ja vaivaa.
Voit tehdä nämä myös gluteenittomana vaihtamalla taikinan gluteenittomaan ja tarkistamalla mausteiden gluteenittomuuden.

Mausteiset Jauhelihapasteijat:


- n. kilo torttu- tai lehtitaikinalevyjä
- n. 300g jauhelihaa
- 2 dl riisiä
- 1 pieni sipuli tai hieman sipulijauhetta
- ½ makea paprika
- suolaa & pippuria
- 1 tl currya
- 2 tl paprikajauhetta
- 1 rkl chilikastiketta
- 100g chilituorejuustoa
- 1 tl hunajaa
- 1 kananmuna täytteeseen + 1 voiteluun


- Keitä riisit pakkauksen ohjeen mukaisesti.
- Kuullota sipuleita kuumalla pannulla hetki ja lisää jauheliha sekaan.
- Pese ja kuutioi paprika ja sekoita se pannulla olevien ainesten joukkoon.
- Mausta suolalla, pippurilla, paprikajauheella sekä currylla.
- Sekoita riisi ja jauhelihaseos kattilassa keskenään.
- Mausta chilikastikkeella ja hunajalla.
- Sekoita joukkoon myös yksi kananmuna ja tuorejuusto.
- Kauli hieman sulaneita taikinalevyjä ohuemmiksi ja leikkaa jokainen levy kahteen osaan.
- Viillä jokaisen taikinalevyn keskelle pienet viillot.
- Jaa täytettä taikinalevyille viiltojen päälle, jätä kuitenkin reunoille tilaa.
- Sipaise toiseen reunaan hieman kananmunaa.
- Taita taikinan reunat keskelle (ensin voitelematon, sitten voideltu) ja käännä pasteija oikein päin pellille.
- Paina paisteijaa hieman.
- Voitele pasteijat ennen paistoa kananmunalla.
- Paista pasteijoita 225-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia, tai kunnes taikina on kypsää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti