>

Sidor

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Juustotäytteiset Munakoisokääröt



Munakoisoa kannattaa nyt napata kaupan hyllyltä matkaan, sillä se on sesongissa ja siitä saa tehtyä kaiken laista maukasta sapuskaa.....vaikkapa tällaisia juustotäytteisiä kääröjä.
Ai että, tulipas muuten hyvää! Teen varmasti toistekin tätä.
Kaikki maut käyvät mahtavasti yhteen ja valmistaminenkin on helppoa.
Munakoisohyllylle, siis. Hop hop!


Juustotäytteiset Munakoisokääröt:


- 2-3 munakoisoa
- 250g ricottajuustoa
- 2 dl mozzarellaraastetta
- 2 dl parmesaaniraastetta
- 1 kananmuna
- ½ tl valkosipulijauhetta
- suolaa & pippuria
- luraus hunajaa
- 1 ruukku basilikaa
- 1 tölkki tomaattimurskaa tai paseerattua tomaattia
(- aurinkokuivattuja tomaatteja)


- Laita uuni lämpenemään 200-asteiseksi.
- Huuhtaise munakoisot ja siivuta ne pitkittäin n. ½cm paksuisiksi siivuiksi.
- Levitä munakoisot leivinpaperin päälle ja ripota niille kevyesti suolaa.
- Jätä munakoisot itkemään noin vartiksi.
- Valmista sillä aikaa täyte ja tomaatikastike.
- Sekoita toisessa kulhossa tomaattimurska, hieman silputtua basilikaa, aurinkokuivatut tomaatit, suola ja pippuri.
- Toisessa kulhossa sekoitetaan ricotta, juustoraasteet, valkosipulijauhe, suola, pippuri, hunaja, basilikasilppua ja kananmuna.
- Surauta juustoseos tasaiseksi massaksi sauvasekoittimella.
- Pyyhkäise munakoisojen kyyneleet talouspaperilla.
- Siirrä munakoisot leivinpaperoidulle uunipellille ja paista 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.
- Anna munakoisojen jäähtyä hetki ennen rullaamista.
- Kaada tomaattikastike uunivuokaan.
- Laita jokaisen munakoisosiivun leveään päähän nokare täytettä ja rullaa kääröksi.
- Siirrä kääröt uunivuokaan tomaattikastikkeen päälle.
- Ripota kääröjen päälle hieman juustoa, pippuria ja basilikasilppua.
- Peitä vuoka foliolla ja paista n.30 minuuttia.
- Poista folio ja paista vielä noin 15 minuuttia, tai kunnes juusto saa hieman väriä.
- Anna ruuan vetäytyä hetki ennen tarjoamista.



3 kommenttia:

  1. Vois kokeilla, mä olen nyt päättänyt että kokeilen kaikkia erilaisia ruokia.
    Osallistu kastehelmi arvontaan mun blogissa.
    Hyvää alkanutta viikkoa,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, Aurinkokujalla! :) Se onkin hyvä päätös kokeilla erilaisia ruokia, toivotaan että tykkäät tästäkin jos innostut kokeilemaan.
      Aurinkoista viikkoa sinulle.

      Poista