>

Sidor

lauantai 31. lokakuuta 2015

Halloween: Salmiakkikuppikakut


Kuppikakkuja olen tehnyt vaikka minkämoisia, mutten vielä koskaan salmiakilla maustettuja...vaikkakin olen hulluna salmiakkiin. 
Tänään pidämme ukkoni kanssa pienimuotoisen kauhuleffamaratoonin ja mitä olisikaan leffailta ilman herkkuja. No niin, eipä mitään. 
Mac'n'cheeseä, siipiä ja jälkkäriksi nämä kuppikakut. 
Mukavaa Halloweeniä!


Salmiakkikuppikakut:


( 6 kipaletta)


- 2 dl jauhoja (gluteeniton)
- 1 dl sokeria
- 1 kananmuna
- 1 tl leivinjauhetta
- 1 rkl kaakaojauhetta
- 0,5 dl maitoa
- 0,5 dl öljyä
- 0,5 dl turkinpippurirouhetta tai maun mukaan salmiakkijauhetta

Kuorrute:

- 100g tuorejuustoa
- 2 dl kermaa
- tomusokeria
- loppu pussi turkinpippurirouhetta
(- salmiakkiaromia)
- elintarvikeväriä



- Sekoita kuivat aineet keskenään.
- Mittaa kulhoon maito, öljy ja kananmuna.
- Sekoita kuivien aineiden kanssa tasaiseksi taikinaksi.
- Kaada taikina kuuteen muffinivuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
- Anna kuppikakkujen jäähtyä.
- Valmista sillä aikaa kuorrute.
- Pehmitä tuorejuusto kipossa.
- Vatkaa kerma vaahdoksi ja yhdistä tuorejuuston kanssa.
- Sekoita joukkoon loppu pussi turkinpippurirouhetta ja makusi mukaan tomusokeria.
- Lisää sekaan vielä halutessasi salmiakkiaromia.
- Vedä pursotinpussin reunoille muutama viiva elintarvikeväriä ja täytä pussi kuorrutteella.
- Pursota täytettä jäähtyneiden kuppikakkujen päälle.
- Koristele esimerkiksi salmiakkikarkeilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti