>

Sidor

tiistai 13. lokakuuta 2015

Gluteeniton Pitsapohja


Eilen oli taikinapäivä ja kokeilin tehdä gluteenitonta pitsa- sekä pullataikinaa. Tässä siis ensimmäisen testin tulos pitsapohjan osalta. 
Koostumus ei ole kuiva eikä lötkö, ja pohja pysyi hyvin kasassa. Reunat rapsakoituivat ehkä liiankin hyvin, mutta yllätyin kuinka loistavasti pohja kesti täytteet, eikä taikina vetistellyt ollenkaan. 
Tulen kyllä jatkojalostamaan gluteenittoman pitsapohjan ohjetta, jotta saan aikaan täydellisen alustan täytteille - mutta sillä aikaa, tämä on varsin hyvä vaihtoehto.

Gluteeniton Pitsapohja:


( 2 pientä tai 1 iso pohja)


- 2 dl lämmintä vettä
- 12g tuorehiivaa
- 3 rkl öljyä
- 3 tl sokeria
- 1 tl suolaa
- 2 tl psylliumkuitua
- n.4 dl gluteenitonta jauhoseosta


- Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen.
- Sekoita joukkoon psylliumkuitu ja anna seoksen levätä noin viisi minuuttia.
- Mittaa sekaan öljy, sokeri ja suola.
- Lisää mukaan vähitellen jauhoja.
- Parhaimman tuntuman taikinaan saat vaivaamalla sitä käsin.
- Peitä taikinakulho liinalla, kun olet saanut aikaiseksi hyvin kasassapysyvän taikinan.
- Anna taikinan nousta noin 45 minuuttia.
- Kippaa taikina gluteenittomalla jauhoseoksella jauhotetulle alustalle, vaivaa hetki ja kauli taikinasta valintasi mukaan yksi tai kaksi pohjaa.
- Lämmitä uuni 250-asteiseksi ja lämmitä samalla pitsakivi tai pelti.
- Nosta pitsapohja varovasti paistoalustan päälle ja lisää täytteet.
- Paista pitsaa noin 10-15 minuuttia.



2 kommenttia:

  1. Moikka! Voiko ton tuorehiivan korvata samalla määrällä kuivahiivaa ja sekoittaa sen kuiviin aineksiin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Monesti saattaa tulla ongelmia kuivahiivan kanssa gluteenittomassa leivonnassa, niin en varmasti osaa sanoa. Luulisin kuitenkin, että sen voi korvata, mutta koostumus saattaa hieman muuttua. :)

      Poista