>

Sidor

lauantai 5. syyskuuta 2015

Merimiespihvi


Sitä, miksi tätä ruokaa sanotaan Merimiespihviksi, en tiedä, mutta hyvää konstailematonta se on joka tapauksessa, vaikka se todellisuudessa pataruokaa onkin. 
Tämä on jälleen niitä ruokia, jotka muistan lapsuudestani, ja perusmakujen ansiosta ajattelin, että tämä saattaisi upota nirsonlaiselle miehellenikin. 
Voit käyttää tähän esimerkiksi naudan ulko- tai kulmapaistia, mutta koska lähikaupasta ei kumpaakaan niistä löytynyt, jouduin käyttämään tässä sisäpaistia, joka on hintavampaa. 
Ruoka vaatii jonkun verran kypsymis aikaa, mutta odottelu palkitaan!


Merimiespihvi:


- 1 kilo kiinteää perunaa
- 500 g naudanpaistia
- 5 mauste- tai mustapippuria
- 1 fondikuutio (liha)
- 1 sipuli
- 1 pieni lager-olut
- 2 dl vettä
- 2 laakerinlehteä
- suolaa & pippuria
- voita lihan paistamiseen


- Kuori ja siivuta perunat.
- Leikkaa liha siivuiksi ja mausta suolalla ja pippurilla.
- Paista lihat pannulla voissa ja siirrä sivuun odottamaan.
- Lirauta pannulle hieman vettä, jotta saat maut irti ja kippaa liemi lihojen päälle.
- Kuullota lohkottua sipulia pannulla.
- Lado perunaa, sipulia ja lihaa kerroksittain uunivuokaan maustepippurin ja laakerinlehtien kanssa.
- Jätä perunakerros päällimmäiseksi.
- Jaa fondikuutio osiin ja tipauta ympäri vuokaa.
- Kaada perään vesi ja olut.
- Kypsennä merimiespihviä 150-asteisessa uunissa noin 1-1½ tuntia.



1 kommentti:

  1. Laivalla ei pihvejä voinut paistaa miehistölle. Pieni keittiö ja hankalat olot. Laitettiin pihvit ja perunat samaan vuokaa, niin onnistui helpolla. Tästä nimi ruualle.

    VastaaPoista