>

Sidor

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Uudet Perunat Nokkospestolla


Uudet perunat ovat yksi niistä kesän makoisimmista asioista, mutta näin ne ovat vieläkin makoisampia. Nokkonen, tuo pistävä ja poltteleva, mutta terveellinen kasvi, antaa mukavasti makua näihin perunoihin peston muodossa. Nokkosessa on enemmän C-vitamiinia kuin appelsiinissa ja rautaa enemmän kuin pinaatissa - miksikä sitä siis ei suuhunsa laittaisi?


Uudet perunat nokkospestolla:



- noin 1,5 kiloa uusia perunoita

- 4 dl nokkosen lehtiä
- ½ dl pinjansiemeniä
- 1 valkosipulin kynsi murskattuna
- suolaa
- 2 tl limenmehua
- loraus öljyä
- 0,7 dl parmesaania raastettuna
(- ripaus sokeria)


- Laita perunat kiehumaan ja suolaa vesi.
- Pese nokkosen lehdet ja kiehauta pienessä kattilassa vettä.
- Lisää lehdet kiehuvaan veteen ja anna niiden kiehua niin kauan, kunnes lehtien väri hieman kirkastuu ja ne muuttuvat veteliksi.
- Valuta lehdet.
- Mittaa peston ainekset, parmesaania lukuunottamatta, blenderiin.
- Surauta pesto sekaisin tasaiseksi massaksi.
- Kaada pesto pieneen kulhoon.
- Lisää parmesaaniraaste ja sekoita.
- Kun perunat ovat kypsyneet, valuta vesi ja sekoita pestoa perunoihin haluamasi määrä.


* Voit käyttää pestoa myös esimerkiksi pastan tai kalan kanssa.
** Jos kaapista löytyy kuivattua nokkosta, voit myös käyttää sitä. Liota sitä vain hetki lämpimässä vedessä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti