>

Sidor

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Muikut Paperikäärössä


Tänäänpä ajattelin täräyttää teille ohjeita oikein kaksin kappalein, kun edellisestä postauksesta on jo hieman aikaa :---)
Ensimmäisenä hieman muikkuja "uudella tapaa". Jos ainainen pannulla paistaminen kyllästyttää ja haluaisit kokeilla jotakin muuta, tässäpä vaihtoehtoa.

Muikut Paperikäärössä:


- muikkuja sopivasti per syöjä 
(nämä muikut olivat melko isoja, joten kolme per syöjä, kun meitä on kaksi.)
- suolaa
- pippuria
- sitruunan kuorta raastettuna
- muutama nokare voita
- valitsemaasi yrttiä, kuten basilikaa tai timjamia.
(- valkosipulin kynsi hienonnettuna)


- Perkaa muikut ja huuhtaise ne.
- Kuivaa hieman talouspaperilla.
- Ripottele suolaa ja pippuria leivinpaperiarkin päälle ja asettele muikut siihen.
- Mausta nyt muikut sitruunalla, valkosipulilla sekä reilulla ripauksella suolaa ja pippuria.
- Hienonna päälle vielä haluamaasi yrttiä ja nakkaa kaiken kukkuraksi muutama nokare voita.
- Kääri nyt paperi melko tiukasti kiinni kääröksi. Voit halutessasi vielä kiinnittää käärön hammastikuilla, jotta käärösi ei avaudu uunissa.
- Paista 200-asteisessa uunissa noin 30-45 minuuttia riippuen uunistasi.
- Tarjoa vaikkapa perunamuussin kera.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti