>

Sidor

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Tomaatti-Mozzarellapiirakka (Gluteeniton)



Suolaiset piirakat ovat ihan parhaita eväitä viikonloppuun! Aina voi tuunata mieleisensä piirakan, tai vaikkapa käyttää hävikkiaineksia hyväkseen. 
Tomaatti, mozzarella ja basilika muodostavat mahtavat maut juuri tähän piirakkaan - mikä on sinun lemppariyhdistelmäsi?


Tomaatti-Mozzarellapiirakka:


Pohja:



- 110g voita
- 2-3 dl gluteenitonta tummaa jauhoseosta
- 2 rkl vettä
- 1 dl juustoraastetta
- ripaus suolaa


Täyte:



- pari tomaattia siivuiksi leikattuna
- 2 palloa mozzarellaa siivuina
- tuoretta basilikaa
- 1 dl kuohukermaa
- 2 kananmunaa
- suolaa+pippuria
- juustoraastetta



- Nypi huoneenlämpöinen, pehmeä voi jauhojen joukkoon.
- Lisää tilkka vettä, suola ja juustoraaste.
- Sekoita taikinaksi.
- Painele taikina leivinpaperilla vuoratun piirakkavuuan pohjalle.
- Asettele tomaatti- ja mozzarellasiivut haluamallasi tavalla piirakkapohjan päälle.
- Silppua mukaan tuoretta basilikaa.
- Sekoita kulhossa keskenään kerma ja munat.
- Mausta seos suolalla ja pippurilla.
- Kaada kerma piirakan päälle.
- Kuorruta juustoraastella.
- Paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa noin 35-40 minuuttia.
- Anna piirakan hetki jäähtyä ennen leikkaamista.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti