>

Sidor

maanantai 23. huhtikuuta 2018

Porkkana-Kvinoasalaatti (Gluteeniton)





Tämän salaatin kanssa kävi hieman köpelösti, sillä tein tätä yhtenä päivänä ja ehdin hotkia koko satsin ennenkuin sain aikaiseksi näpsäistä yhtäkään kuvaa. O-ou. Noh, eipä auttanut kuin tehdä parin päivän jälkeen uusi salaatti. Eipä siinä - hyvin tämä maistui silloinkin.
Porkkanoiden ja siemenien paahteinen maku käy loistavasti kermaisen fetan ja pirteiden yrttejen kanssa yhteen.
NAM!
Voisit kokeilla tähän myös esimerkiksi kaurarouhetta, tai "gluteenilliseen" vaihtoehtoon kuskusta tai vaikkapa bulguria.



Porkkana-Kvinoasalaatti (Gluteeniton):



- 500g porkkanoita
- kourallinen auringonkukansiemeniä
- kourallinen kurpitsansiemeniä
- ½ punttia minttua
- ½ punttia basilikaa (voit myös laittaa kokonaiset puntit)
- n. 3 dl kvinoaa
- loraus öljyä
- 1 tl currya
- 1 tl kurkumaa
- suolaa & pippuria maun mukaan
- ripaus kuminaa
- hunajaa tai siirappia hieman makeutukseksi
- fetaa maun mukaan


- Kuori ja pilko porkkanat haluamasi kokoisiin paloihin.
- Levitä porkkanapalat leivinpaperin päälle pellille.
- Ripottele sekaan siemenet.
- Lorauta päälle öljyä ja mausta.
- Sekoita ja paahda 200-asteisessa uunissa noin 20-30 minuuttia, tai kunnes porkkanat ovat kypsiä.
- Huuhtele kvinoa ja keitä pakkauksen ohjeen mukaan.
- Anna porkkanoiden ja kvinoan jäähtyä hieman ennen yhdistämistä.
- Mausta kvinoa suolalla ja pippurilla ja valuta sekaan myös hieman oliiviöljyä.
- Silppua yrtit ja sekoita porkkanoiden sekä siementen kanssa kvinoan joukkoon.
- Murenna salaattiin myös feta ja makeuta mielesi mukaan.
- Salaatti maistuu sekä lämpimänä että kylmänä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti