>

Sidor

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Brunssikirja & Karpalovispipuuro





Katsokaapas tätä kirjakaunokaista - Brunssikirja!
Kyllä kelpaa kirjahyllyssä tätä pitää esillä - kaunis on niin sisältä kuin ulkoakin. Kun huomasin, että tällainen kirja on tulossa, innostuin todenteolla. Kiitos vain Tammi, että sain nopeasti arvostelukappaleen käsiini hypisteltäväksi.

Nämä kaksi leidiä ovat olleet visusti instaseurannassa jo ties kuinka kauan, ja vaikken heitä varsinaisesti tunnekaan, niin luulisin että tässä on kyllä aivan heidän näköisensä kirja. Lämmöllä, rakkaudella ja innostuneisuudella tehty opus pitää sisällään mitä mielenkiintoisimpia ja inspiroivimpia ohjeita täydellisen brunssin kokoamiseen meille kaikille ruuanystäville.

Hieman kirjan sisustasta, liikaa kuitenkaan paljastamatta (kyllä kai ruokakirjoistakin voi lipsahtaa juonipaljastuksia? :D) - kuvien kauneus saa pysähtymään hyväksi toviksi tarkastelemaan vain kuvia ja miettimään, kumpa olisin itse juuri tuolla maistelemassa tuorepuuroja ja vasta leivottuja leipiä. Sitten heräätkin hoksaukseen, että hei tässähän on vieressä ohje jonka avulla voin saavuttaa tuon samaisen makunautinnon täällä omassa kodissani! Nerokasta.


Liemessä-blogin Jenni sekä Viimeistä murua myöten-blogin Saara ovat selkeästi kauniiden asioiden arvostajia ja se huokuu minusta hyvin tästä kirjasta. Annokset ovat kauniita, kuten tällaisissa teoksissa kuuluukin olla - hei, mehän kuitenkin syödään silmillämmekin.

Vahva suositus kirjan ostoon kaikille niille, jotka haluavat nautiskella elämästään brunssin muodossa, mutta ovat jumissa samoissa mauissa tai kaipaavat muuten vain piristystä brunssipöytään.

Kannen värimaailmaan sointuen tein kirjan selailuseuraksi Karpalovispipuuroa kirjasta löytyvällä ohjeella, vaihtaen kuitenkin suurimot karkeaan riisijauhoon.
Porsastelin myös hieman, ja laitoin päälle kaura-vaniljakastiketta. Ei varmaan tarvitse sanoa, että oli todella hyvää..






Karpalovispipuuro:


6 annosta
vegaaninen



- 8 dl vettä
- 4 dl karpaloita
- 1 1/4 dl täysjyvämannasuurimoita tai 2 dl karkeita riisijauhoja (gluteeniton)
- 1 dl sokeria
- ripaus suolaa

- Keitä vettä ja karpaloita kattilassa noin 5 minuuttia.
- Halutessasi siivilöi karpalon kuoret ja laita liemi takaisin kattilaan.
- Vispaa suurimot liemen sekaan hiljalleen pienissä erissä ja anna kiehua vielä 5-10 minuuttia.
- Mausta halutessasi sokerilla ja suolalla.
- Anna jäähtyä.
- Vatkaa sähkövatkaimella tai yleiskoneella kuohkeaksi vispipuuroksi.
- Tarjoile halutessasi maidon kera.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti