>

Sidor

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Raidalliset Marmeladit + Arvonta


Kesän kunniaksi päätin lähteä mukaan FUN Lightin #kesäjano-kampanjaan, jonka tiimoilta kehittelinkin teille hieman pientä ja makeaa kesän rientoihin.
Näissä raidallisissa marmeladeissa yhdistyy ihanasti appelsiinin ja metsämarjojen maut ja nämä myös syntyvät kädenkäänteessä. Mehujen ja pilttien makuja voit toki vaihdella oman mielesi mukaan.



Raidalliset Marmeladit:


Oranssi kerros:

- 2 dl appelsiini FUN Lightia + 3 dl vettä
- 1,5 dl hillosokeria
- 2 rkl agar agaria (saatavilla mm. apteekista)
- 1 dl hedelmäpilttiä


Punainen kerros:

- 2 dl Metsämarja FUN Lightia + 3 dl vettä
- 1,5 dl hillosokeria
- 2 rkl agar agaria
- 1 marjapilttiä


- Mittaa oranssin kerroksen mehu ja vesi kattilaan.
- Kaada sekaan sokeri ja ripottele agar agar mehun pinnalle.
- Kuumenna seos kuplivaksi ja keitä n. viisi minuuttia, kunnes kaikki sokeri ja agar agar on liuennut.
- Ota kattila liedeltä ja lisää piltti.
- Sekoita hyvin.
- Vuoraa laakea astia leivinpaperilla ja kaada ensimmäinen marmeladikerros siihen hyytymään.
- Odota noin puoli tuntia ennen seuraavan kerroksen valmistamista, etteivät kerrokset sekoitu keskenään.
- Valmista punainen kerros oranssin kerroksen ohjeiden mukaan ja kaada massa oranssin marmeladikerroksen päälle.
- Anna marmeladilevyn jähmettyä huoneenlämmössä noin vuorokausi.
- Leikkaa levy kuutioiksi tai painele muoteilla marmeladista kuvioita.
- Anna marmeladejen kuivahtaa huoneenlämmössä päivän verran leivinpaperin päällä.
- Kääntele marmeladeja välillä, jotta ne kuivuvat tasaisesti.
- Sokeroi marmeladit erikoishienolla sokerilla.


Kuvasta näkyy, että olen hieman hosunut enkä kuivattanut marmeladin palasia vuorokautta, joten sokeri hieman suli niiden päälle - olkaa te viisaampia ja maltillisempia kuin minä. :D





Eikä siinä suinkaan vielä kaikki...

#Kesäjano-kamppiksen myötä saan myös lahjoa teitä, mahtavaiset herkkusuut!
Arvon yhteensä 10 Teemu Keisterin suunnittelemaa #kesäjano-kangaskassillista mehuja!
5 kassillista täällä blogin puolella ja 5 Maistuu Makialle- facebookissa.
Voit osallistua joko vain toisessa, tai tuplata mahdollisuutesi ja osallistua kummassakin osoitteessa. Voit kuitenkin voittaa vain yhden kassin.
Palkinto sisältää #kesäjano-kangaskassin, sekä kuusi pulloa FUN Lightin mehuja.
Voittajat arvotaan 30.7. ja heille ilmoitetaan henkilökohtaisesti voitosta.


Ohjeet arvontaan:

1. Osallistu kommentoimalla missä tilanteessa, tai kenen kanssa haluaisit sammuttaa #kesäjanosi näillä mahtavilla mehuilla.
2. Lisää kommentin perään myös sähköpostiosoitteesi, niin voiton osuessa kohdallesi, tiedän mihin laittaa viestiä.
3. Kisa käynnissä 30.7 asti.


Onnea arvontaan!

Osallistuaksesi Maistuu Makialle-facebookissa, suunnista tänne.





 Postaus toteutettu yhteistyössä FUN Lightin kanssa.

29 kommenttia:

  1. Kesähelteillä lastenlapsieni kanssa.
    Riitta.m.lehtonen@luukku.com

    VastaaPoista
  2. Kesäretkellä poikaystävän kanssa :)
    idatraff@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Airiina
    Perheen parissa mehu maistuu parhaiten ja näitä kyllä meneekin meillä.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  4. Marjareissun tauolla metsän keskellä nautiskellen.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Ehdottomasti piknikille sopisi täydellisen hyvin! tiiakangassalo(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Piknikillä kavereiden kanssa:)
    mannanposti(at)luukku.com

    VastaaPoista
  7. Perheen kanssa!
    merjavirtanen@luukku.com

    VastaaPoista
  8. Festareilla :)
    ida.kojo@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Piknikillä tai töiden lomassa eväänä. sonjaemiliia(at)gmail.com

    VastaaPoista
  10. Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  11. Miehen kanssa seikkaillaan paljon pitkin metsiä milloin marjojen tai sienien perässä. Siellä maistuisi mehu! Myös töihin olisi kiva viedä porukkaa piristämään pikku mehuylläri! :)
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Helteisellä piknikillä ystävien kanssa :)
    johanna--r(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Kesäreissulla ehdottomasti!
    miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  14. Mieheni kanssa viikonloppureissuilla.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Piknikillä kavereiden kanssa. outijulia( at )gmail.com

    VastaaPoista
  16. Eväsretkellä! mykramilla( at )gmail.com

    VastaaPoista
  17. Mulla on näitä töissä joten sinne menis :)

    VastaaPoista
  18. Pihalla isossa keinussa mieheni ja poikani kanssa. Varmasti sammuttaisivat janon.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  19. Mukana! Oman perheen kanssa, ja toki lasten kaveritkin olisivat tervetulleita sammuttamaan janon. :)

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Perheen kanssa oman pihan picnikillä.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  21. Henna28
    Puistopiknikillä menee mehuja todellakin paljon. Ystävien ja perheen kanssa, osallistun arvontaan.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  22. Janojuomana rannalla =). Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  24. Peppi
    Pyöräretkelle mukaan vaikkapa kun polkee Ahvenanmaalla.

    peholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  25. Illalla pitkän lenkin jälkeen :)
    hippocampeli@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Missä vain, vaikkapa mökin terassilla perheen kera.
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  27. Nämä mehut maistuisivat hyviltä kesäisellä piknikillä perheeni kanssa :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Lapsien kanssa kotona terassilla:)
    namparelli@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Perheen kesken sammutettaisiin jano piknikillä kuumana kesäpäivänä :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista