>

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Ruokamessujen tunnelmia Jyväskylästä




Sähköpostiini kilahti muutama viikko sitten oikein mieluista postia, jossa kysyttiin olisinko kiinnostunut vierailemaan Jyväskylässä Ruokamessujen merkeissä. No tottahan sitä aina kiinnostaa vanhaan kotikaupunkiin matkata, varsinkin jos vielä pääsee tällaista kokemaan - sinne siis suuntasimme viime viikonloppuna.
Tässä hieman kuvia ja tunnelmia mahtavalta viikonlopulta.




Ruokamessuilla oli näytteilleasettajia n. 40 ja jokainen toi hienosti esille sitä omaa juttuaan ja osaamistaan ylpeästi. Ihmiset olivat iloisia ja pirteän ystävällisiä - joskus on toisinkin. Ohjelmaa myös piisasi laidasta laitaan: Aamut alkoivat Miku Leppälän ja Jaana Honghinin "Höyrymakkarasta gourmet'ksi -Suomalainen street food 2017" tietoiskulla, jonka jatkona mm. Stefan Richter, Jukolan Juustolan Markku Liias ja Teeleidin Anne Savela kertoivat mielenkiintoisella tavalla "ajamistaan" asioista.





Kiertelimme messualuetta epäjärjestelmällisesti ja sinkoilimme tuttuun tyyliimme aina sinne, missä sattui näkymään jotain todella kiinnostavaa. Tämä Pottupuoti oli kyllä ehdottomasti yksi niistä kiinnostavimmista! Kuka nyt voisikaan kääntää katseensa pois valtavasta sipsivuoresta? Pojilla oli oikein hyvä meininki meneillään. Perunat suikeroitiin jonkinlaisella porakoneentapaisella vehkeellä, ja paistettiin paikanpäällä. Sipseihinsä sai myös valita maun, joita oli mm. valkosipulista grillimausteeseen. Näitä oli saatava! Ja hyviähän ne olivatkin.






Messutila oli täynnä huumaavia tuoksuja, joiden perässä tuntui miltei leijuvan. Päädyimme kiertelemään pitsakojua, josta minä en kyllä valitettavasti saanut vatsalleni täytettä, mutta onneksi miehelle löytyi mieluinen vaihtoehto, jota minäkin nuuskin ahnaasti vatsan kurniessa. Minusta on mukavaa, kun näkee kuinka tuote syntyy ja tässä kojulla sitä saikin töllistellä oikein yltäkyllin. Hieman juustoa, vähän muita täytteitä ja hus uuniin! Hyvää oli kuulemma tämäkin. Noh, eikait tuon näköinen pala voi huono ollakaan, vai voiko?





Jukolan Juuston tiskille törmäsimme oikeastaan melko vahingossa, hetken kiertelyn päätteeksi, vaikka sitä ehkä hieman alitajuisesti etsinkin. Tästä juustosta tykätään, ja sen kyllä huomasi. Porukkaa pörräsi napujen ja muiden juustotuotteiden ympärillä, kuin pipoa. Olemme Jukolan Juuston tuotteiden suurkuluttajia ja olemme myös vierailleet heidän myymälässään Leivonmäellä. Jos ette ole vielä käyneet, niin suosittelen lämpimästi.
Kojulta tarttui matkaan 10€ messukassi, josta löytyi napuja, tavallinen paketti, viski- ja mustapippuri-cheddarit. Nam, sanon minä.
Kukaan ei varmaan ylläty, jos sanon että ostin messuilta pääasiassa juustoja...
Okei, ostin yhden pullon alkoholitonta valkkariakin niiden kaveriksi.



Messuhallin yhdessä nurkassa kimmelsi sininen moottoripyörä, jota tahdoimme päästä katsomaan lähemmin. Kappas! Tämähän olikin Teeleidin piste. Vierailemme aikalailla joka kerta Jyväskylässä käydessämme Teeleidissä ja odotammekin innolla tämän teehuoneen uusia tuulia.
Paikalle pyyhälsi myös Teeleidin perustaja, ihanan aurinkoinen Anne Savela, joka tuntuu jo tähän päivään mennessä meidätkin tunnistavan. Anne kertoi hieman tästä mahtavasta pyörästä, ja heidän messuille lanseeraamastaan teesarjasta. Rakkaudesta Teehen -sarja oli saanut uuden raikkaan ja suloisen ilmeen ja oli nyt ensiesittelyssä messuilla. Aika söpöjä, vai mitä? Täältä voit kurkata aikaisemmin kirjoittamani jutun Teeleidistä.

Tässä teillekin siis maistiainen meidän viikonlopustamme ruokamessuilla kuvien muodossa!




4 kommenttia:

  1. Ihanat ruokamessut. Voi en päässyt tänä vuonna mukaan oman kaupungin hulinaan kun piti olla toisaalla. Jukolan juustot ja teeleidi ovat kummatkin aivan ihania <3 Tuo raastin muuten on erikätevä keittiössä. Ihastuin siihen viimeksi messuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipsan Piiku! Minunkin piti tuommoinen raastin saada, vaan se sitten unohtuikin aivan täysin kun lähdimme kiertämään aluetta pidemmälle. Harmin paikka, jos kerta on mahtava vekotin!

      Poista
  2. Oli kyllä hyviä herkkuja tarjolla, oliiviöljyjä lähti mm. mukaan! Viinipuolella se vasta hulina olikin, apua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hellurei Katja! Mekin hieman näytettiin nokkaamme viinipuolen ovella, mutta meteli ja kuumuus ei siinä kohtaa houkuttanut, joten jätettiin se tällä kertaa väliin. :D Oli kyllä tosi ihanaa päästä maistelemaan kaikenlaisia herkkuja!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...