>

torstai 1. syyskuuta 2016

Syksyiset Hirviburgerit





Kohta alkaa olemaan taas se aika, kun metsästäjät painuvat koirineen metsään ja kantavat sieltä lihaa pakkaseen - hirveä, meinaan. Meillä sattui olemaan valmiiksi hirven jauhelihaa kylmässä, josta halusin tehdä miekkoselleni jotakin hyvää. Joku on ehkä huomannutkin, että hänen lemppareitansa ovat erilaiset hampparit, joten hamppareita saamansa pitää.
Pihveihin on suotavaa sekoittaa hirven kaveriksi possua, ettei pihveistä tulisi kuivakkaita ja näin ne pysyvät myös paremmin kasassa. Hamppareiden kaveriksi tein ihan simppelit S&P-lohkopotut.
Jos olet onnistunut saamaan saaliiksi esimerkiksi hyviä sieniä, voit niitä paistaa myös tämän hampparin väliin!


Syksyiset Hirviburgerit:


Pihvit:

- 400g hirvenjauhelihaa
- 200g possunjauhelihaa
(- 1 sipuli + 1 tl hunajaa)
- suolaa & pippuria
- ½ tl kuivattua rosmariinia
- 1 kananmuna 
- 1 rkl makeaa sinappia


Lisäksi:

- sämpylöitä makusi mukaan
- rucolaa , tai muuta vihreää maun mukaan
- suola- tai maustekurkkuja
- tomaattia
- savujuustoviipaleita
- BBQ-kastiketta , esim. tällä ohjeella
- lisäksi halutessasi esimerkiksi sinihomejuustoa, paistettuja sieniä tai punasipulia


- Kuori ja silppua sipuli.
- Kuullota sipulit pannulla hunajan kanssa ja anna niiden jäähtyä hetki.
- Sekoita kulhossa keskenään jauhelihat, mausteet sekä kananmuna.
- Lisää massaan jäähtyneet sipulit.
- Jaa jauhelihataikina neljään-kuuteen osaan, riippuen kuinka isoja pihvejä haluat.
- Taputtele pihveiksi.
- Paista pihvit pannulla kypsiksi molemmin puolin
(pihvin paksuudesta riippuen 3-5 minuuttia per puoli).
- Paahda sämpylät.
- Kasaa hampparit mielesi mukaan.





1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...