>

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Nyhtökaurakäristys


Tuntui saavan nyhtökaurakokkailuni niin paljon suosiota Facebookin puolella, että laitanpa varsin ohjeen teillekin, jos innostutte kokeilemaan.

Ensinnäkin, avaan hieman nyhtökauran jujua niille, joille se on vielä tuntematon käsite. 
Nyhtökaura on valmistettu kaurasta ja pavuista ja koostumukseltaan se on mielestäni enemmän lihamaista, kuin esimerkiksi soijatuotteet. 
Eli iso peukku ylös, koska hieman nirsohko miehenikin söi tätä.

Toisekseen, nyhtökaura ei ole gluteenitonta - se sisältää <0,1% gluteenia, joka on peräisin myllyistä, joissa on myös saatettu käsitellä vehnää, ruista ja ohraa. Tuotteen raaka-aineet eivät siis itsessään sisällä gluteenia.

Tähän reseptiin kokeilin nude-versiota, jota ei siis ole maustettu - ajattelin että siitä olisi helpointa päättää, mitä tekisi.
Tästä käristyksestä tuli kyllä yllättävän hyvää, vaikkei heti uskoisi.



Nyhtökaurakäristys:


- 250g maustamatonta nyhtökauraa
- 2 rkl voita tai öljyä
- ½-1 liemikuutio 
(valitse joko liha- tai kasvisliemi, kumpi itsestä tuntuu parhaalta)
- 2 dl vettä
- 1 dl olutta (gluteeniton)
- pippuria maun mukaan
- 1 laakerinlehti

- seuraksi perunamuussia, puolukoita, smetanaa ja/tai suolakurkkuja



- Paista nyhtökauraa voissa pannulla.
- Murenna liemikuutio kauran sekaan ja rouhaise mukaan pippuria.
- Kun kaura alkaa olla ruskistunut, lisää mukaan vesi ja olut sekä laakerinlehti.
- Anna käristyksen porista hetken aikaa, kuitenkin niin ettei kaikki neste haihdu kokonaan.
- Nouki laakerinlehti pois käristyksen joukosta.
- Tarjoa käristys esimerkiksi perunamuussin ja puolukoiden kanssa.



4 kommenttia:

  1. Tein tuota itsekin eilen mutta jostain syystä näytti ihan erilaiselta, ilmeisesti rasioiden koostumuksissa eroja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipparallaa Maiccu! Joo, voipi olla ero paketeissa, taikka myös siinä että hieman murustelin palasia laittaessani ne pannulle. Mutta varmasti maku on ollut hyvä siitä huolimatta :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...