>

perjantai 20. toukokuuta 2016

Kevätkääryleet (Gluteeniton)





Välillä on hauska kokeilla jotakin uutta keittiön puolella. Tällä kertaa uutena kokeiluun pääsivät kevätkääryleet Euroviisuevääksi.
Täytteen halusin pitää mahdollisimman simppelinä, jotta tuolle hieman nirsommallekin puoliskolle kelpaisi.
Hyviä olivat ja teen varmasti uudestaankin.


Kevätkääryleet (Gluteeniton):



- 1 paketti riisipapereita
- kuumaa vettä liotukseen
- 1 rkl siirappia tai hunajaa

- ½ kurkku
- 1 iso porkkana
- n. 2cm pätkä tuoretta inkivääriä
- 400g broilerin jauhelihaa
- suolaa & pippuria
- loraus osterikastiketta (gluteeniton)
- loraus kalakastiketta (gluteeniton)
- loraus soijaa (gluteeniton)
- 1 tl chilihiutaleita tai tuoretta chiliä
- 1 paketti riisinuudeleita (ohuita)



- Raasta kurkku, inkivääri ja porkkana.
- Paista broilerin jauheliha ja mausta suolalla, pippurilla ja kastikkeilla.
- Keitä vettä vedenkeittimessä ja kaada kulhoon riisinuudeleiden päälle.
- Sekoita kypsät nuudelit, jauheliha, chilihiutaleet ja raasteet kulhossa keskenään.
- Maista täytettä ja lisää halutessasi hieman kastikkeita.
- Kaada kuumaa vettä laakeaan astiaan ja sekoita siihen siirappi.
- Siirappi auttaa rullia ruskistumaan paremmin kypsennettäessä.
- Liota yhtä riisipaperia kerrallaan vedessä.
- Kun paperi on notkistunut, nosta se leikkuulaudan päälle ja asettele täytettä maltillisesti riisipaperille.
- Käännä ensin sivut täytteen päälle ja rullaa sitten paketiksi.
- Asettele rullat odottamaan lautaselle vierekkäin, jättäen hieman väliä, sillä ne tarttuvat toisiinsa todella herkästi.
- Sitten kypsennyksen pariin: Voit joko uppopaistaa nämä öljyssä, tai paistaa uunissa.
- Jos uppopaistat, upota rullat muutama kerrallaan kuuman öljyn joukkoon ja paista, kunnes saavat hieman väriä.
- Ole varovainen, sillä öljy saattaa räiskyä.
- Jos taas haluat kokeilla uunissa paistamista, asettele rullat leivinpaperin päälle pellille ja valele ne kevyesti öljyllä.
- Paista 200-asteisessa uunissa n.20-25 minuuttia, kääntäen rullat paiston puolivälissä.
- Tarjoa rullat chilisoossin kanssa.



9 kommenttia:

  1. Nää on niiin hyvii :) Teen toistuvasti tällä ohjeella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kun kiva kuulla! Mukavaa kesän odotusta sinulle! :)

      Poista
  2. Nää on todella hyvän makausi, mutta mistä johtuu että rullat aukeaa kun ne uppopaistaa? Mikä avuksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm, sepäs kumma juttu. Olettaisin että syitä voi olla monia, esimerkiksi vika voi olla riisipaperissa, täytteen määrässä tai vain siinä, ettei riisipaperi ole kunnolla tarttunut "itseensä" ennen uppopaistamista. Jos innostut tekemään näitä uudelleen, voisit koittaa sellaista kikkaa, että annat kääryleiden kuivahtaa hetken ennen paistoa. Kivaa kesän odotusta ja toivottavasti onnistuu! :)

      Poista
  3. Hei! Huomasin tällaiisen reseptin ja mietin et voikohan nämä tehdä päivää etukäteen valmiiksi ja paistaisi sitten tarjolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Luulen, että riisipaperi ehtii ikävästi nahistua ja kuivahtaa, joten suosittelisin paistamista samana päivänä. 🙂

      Poista
  4. Hei, kuinka monta kevätkäärylettä tällä reseptillä tulee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Lukumäärä riippuu tietysti esimerkiksi siitä, kuinka paljon laitat täytettä rulliisi ja käyttämäsi riisipaperin koosta.
      Muistaakseni minulla oli tässä n. 22cm riisipaperi käytössä ja siitä tuli n. 15 rullaa.

      Poista
  5. Voiko näitä pakastaa paistamisen jälkeen ja sulattaa sitten esim Airfryerin avulla?Oletteko kokeilleet valmistusta airfryerilla?

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...