>

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Luumuinen Pullakranssi



Luumumarmeladia sisältävä pullakranssi tuo joulun kielelle, eikä tarvitse edes osata letittää, sillä tämä kranssi saksitaan kauniiksi. 
Pullakranssi käy maistuvana lahjana, taikka kahvipöydän koristajana.


Luumuinen Pullakranssi:

(kaksi kranssia)


- 5dl lämmintä maitoa
- 1 kananmuna
- 2 dl sokeria
- 1 rkl kardemummaa
- 2 rkl vaniljasokeria
- ½-1 tl suolaa
- 2 pussia kuivahiivaa
- 175g pehmeää voita (ei sulaa)
- 12-14 dl jauhoja

- 1,5 - 2 rasiaa luumumarmeladia
- ripaus kanelia
- voiteluun 1 muna
- raesokeria


-Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi.
- Lisää vaahdon sekaan lämmin maito.
- Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää niistä puolet maitoseoksen sekaan.
- Lisää pehmeä voi, sekoita.
- Nyt voi kipata loput kuivat aineet taikinaan.
- Vaivaa kunnolla.
- Kohota taikinaa lämpimässä paikassa noin puoli tuntia.
- Jaa kohonnut taikina kahteen osaan.
- Kaulitse osat suorakaiteen muotoisiksi.
- Levitä marmeladia ja ripaus kanelia taikinalevyjen päälle.
- Rullaa levyt tiukoiksi pötiköiksi pidemmän sivun myötäisesti.
- Nosta rullat leivinpaperoiduille uunipelleille ja muotoile ne ympyröiksi.
- Saksi pötköstä osioita noin kolmen sentin välein ja siirrä ne vuoroin oikealle ja vuoroin vasemmalle.
- Kun tulet pitkon loppuun, nosta alkupää loppupään päälle.
- Anna kranssien kohota jälleen puoli tuntia.
- Voitele kananmunalla ja koristele raesokerilla.
- Paista kohonneet kranssit 200-asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...