>

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Pastakastike Paahdetuista Tomaateista ja Kesäkurpitsasta


Mikset tekisi seuraavan kerran pastakastikettasi tuoreista tomaateista? Hintaa tuskin tulee kovinkaan paljon enempää, kuin järkevästä tomaattimurskasta tehdylle versiolle, mutta erona on se että tämä on paljon parempaa. Maku ei ole kitkerä tai vetinen, kuten usein tomaattimurskasta valmistettu kastike saattaa olla, vaan mukavan makea.


Pastakastike Paahdetuista Tomaateista ja Kesäkurpitsasta:


- n. 20 pientä terttutomaattia, tai kirsikkatomaattia
- n. 10 cm pätkä kesäkurpitsaa
- 1 pieni sipuli
- 2-3 rkl oliiviöljyä
- suolaa & pippuria
- 2 tl kuivattuja yrttejä
- hunajaa makeutukseski tarvittaessa
- 1 dl parmesaania
(- 1 dl kermaa)


- Kuori ja pieni sipuli, puolita tomaatit ja pilko kesäkurpitsa melko ohuiksi kiekoiksi.
- Levitä palaset leivinpaperin päälle ja pirskota päälle öljyä ja mausta suolalla ja pippurilla.
- Paahda 200-asteisessa uunissa noin 20-30 minuuttia.
- Kaada sipulit, tomaatit ja kesäkurpitsat kattilaan liemineen.
- Surauta sauvasekoittimella "huolettomasti" kastikkeeksi, mutta jätä hieman kuitenkin sattumia.
- Kuumenna kastike.
- Lisää parmesaaniraaste ja makusi mukaan muita mausteita.
- Voit myös halutessasi lisätä kastikkeeseen kermaa ja paistaa kastikkeen sekaan vielä jauhelihaa.
- Keittele kastiketta haluamasi aika, mutta mitä enemmän keität, sitä vahvempi maku kastikkeeseen tulee.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...