>

maanantai 31. elokuuta 2015

Juicy Lucy- hampurilaiset


Juicy Lucy - tuo USA:n Minneapolisissa tunnettu hamppari, jossa juusto tulee pihvin sisään ja pulppuaa ulos puraistaessa.
Man vs. Food- ohjelma kuuluu yksiin lemppareistani, ja kyseisen ohjelman innottamana tällainen syntyi.


Juicy Lucy- hampurilaiset:

(neljälle)

- 4 hampurilaissämpylää, esim. tällä ohjeella.

- 400g jauhelihaa
- 80-100g cheddar-, Pepper Jack tai muuta helposti sulavaa juustoa
- ½ tl suolaa
- reilusti pippuria
- 1 rkl Worcestershire-kastiketta
- ½ tl valkosipulijauhetta


- Sekoita jauheliha ja mausteet kulhossa keskenään taikinaksi.
- Jaa jauheliha kahdeksaan osaan ja muotoile niistä lituskoita.
- Kasaa neljän jauhelihakiekon päälle juustokasat. (Joko raastetta tai paloja)
- Nipistele loput neljä jauhelihakiekkoa kansiksi edellisille kiekoille.
- Pyörittele reunat tasaisiksi ja paina pihvejä varovasti hieman kasaan.
- Tarkista, ettei pihveissä ole reikiä.
- Grillaa tai paista pihvit kypsiksi, grillissä meni noin 10 minuuttia, kun taas uunissa pihvit paistuvat noin 20 minuutissa.
- Kasaa hampurilaiset mielesi mukaisilla täytteillä.
- Perinteinen Juicy Lucy sisältää vain sämpylän, pihvin ja suolakurkkuja.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Kardemummainen Mustikkahillo


Mustikkametsässä jo mietin erilaisia ideoita marjojen käyttämiseen, ja tässä olisi nyt siis mustikoita hillon muodossa. 
Hyväähän tämä oli, ei siitä mihinkään pääse. 
Maistui jotenkin kodikkaalta ja tuli mummola mieleen. 
Helppoakin tämä on, aatelkaapa! No nyt lopetan turinan ja päästän teidät tekemään omat hillonne tällä ohjeella:


Kardemummainen Mustikkahillo:

(n. 4 dl)

- 400g mustikoita
- 2 dl hillosokeria
- 2 rkl sitruunamehua
- 1 tl vaniljajauhetta
- 1 tl kardemummaa

- Kuumenna marjoja sitruunamehun kanssa kattilassa, kunnes marjat höyrystyvät.
- Lisää loput ainekset kattilaan ja sekoita.
- Anna hillon porista miedolla lämmöllä noin kymmenisen minuuttia.
- Jätä hillo hetkeksi jäähtymään.
- Purkita hillo puhtaaseen purnukkaan ja siirrä viileään.
- Nautiskele hilloa esimerkiksi lettujen, vohvelien, jäätelön tai muun herkun kanssa.

Psssst, hillo sopi hyvin myös leipäjuuston kaveriksi.


tiistai 25. elokuuta 2015

Makeat & Suolaiset Vohvelit


Pidimme pari iltaa sitten pienet vohvelikestit ystäväisten kera. 
Tarjolle laitoin sekä suolaisia, että makeita vohveleita; suolaiset kinkkutäytteellä ja makeat tarjosin useamman täytevaihtoehdon kera, mutta oma suosikkini oli kermavaahto ja itsetekemäni mustikkahillo. 
Tässä nyt teille muillekin ohjetta kahteen vohvelitaikinaan. 
Pöytä koreaksi ja kestit pystyyn! 


Makeat Vohvelit:

(n. 10 vohvelia)

- 50g voisulaa tai öljyä
- 2 dl maitoa
- 3 dl hiilihapollista vettä
- 4 dl gluteenitonta jauhoseosta, tai vehnäjauhoja
- 2 kananmunaa
- 1 tl leivinjauhetta
- ripaus kanelia ja kardemummaa
- 2 rkl sokeria

- Sekoita taikinan ainekset keskenään.
- Anna taikinan turvota noin puolisen tuntia.
- Paista öljytyllä vohveliraudalla lättysiä.
-Tarjoa täytteeksi esimerkiksi jäätelöä, suklaata, vaahtokarkkeja, erilaisia hilloja tai kermavaahtoa.


Suolaiset Vohvelit:

(n. 10 vohvelia)

- 50g voisulaa tai öljyä
- 2 dl maitoa
- 3 dl hiilihapollista vettä
- 4 gluteenitonta jauhoseosta, tai vehnäjauhoja
- 2 kananmunaa
- 1 tl leivinjauhetta
- ripaus suolaa ja pippuria
- ½ tl paprikajauhetta
- 1 tl kuivattua basilikaa

- Sekoita taikinan ainekset keskenään.
- Anna taikinan turvota noin puolisen tuntia.
- Paista öljytyllä vohveliraudalla lättysiä.
- Tarjoa täytteeksi esimerkiksi tällaista kinkkutäytettä:



Kinkkutäyte Vohveleille:

- 1 purkki kermaviiliä
- 200g tuorejuustoa (esim. pippuri)
- 200g kinkkukuutioita tai -suikaleita
- ½ oranssi paprika kuutioina
(- ½ punasipuli silputtuna)
- tuoretta tai kuivattua yrttiä maun mukaan (minulla tässä basilika)
- 2 tl ketsuppia
- ripaus suolaa ja reilusti pippuria
- ½ tl curryjauhetta
- ½ tl paprikajauhetta
- hieman hunajaa makeutukseksi

- Sekoita kinkkutäytteen ainekset keskenään.
- Säädä suolaisuutta ja makeutta makusi mukaan.
- Tarjoa suolaisten vohveleiden päällä.


sunnuntai 23. elokuuta 2015

Mustikka-Karhunvatukkapiiras



Meillä vieraili tänään mukava ja hyväsydäminen vieras, joten minäpä nohevana  leipaisin tällaisen vierasta varten heti aamutuimaan. 
Itsepoimittuja mustikoita ja pakastelokerosta löytyneitä karhunvatukoita, gluteeniton pohja ja päälle hieman rapsakkaa kaurahiutaletta. 
Helppo ja nopea ohje maukkaalle piiraalle.


Mustikka-Karhunvatukkapiiras:


Pohja:

- 2 kananmunaa
- 1 dl kermaa
- ripaus suolaa
- 1 dl sokeria
- 2,5 dl gluteenitonta jauhoseosta
- ½ tl vaniljajauhetta
- ½ tl kardemummaa
- ½ dl voisulaa
- 1,5 tl leivinjauhetta



- täytteeksi noin 3 dl mustikoita ja 2 dl karhunvatukoita


Päälle:

- ½ dl voisulaa
- ½ dl fariinisokeria
- 1,5dl kaurahiutaleita (gluteeniton)
- 1 tl vaniljajauhetta



- Sekoita pohjataikinan ainekset kulhossa keskenään.
- Älä kuitenkaan vatkaa.
- Voitele kevyesti valitsemasi piirakkavuoka ja kumoa taikina siihen.
- Taputtele taikina tasaisesti vuuan pohjalle.
- Ripottele päälle marjat.
- Sekoita kulhossa nyt kaurahiutalemurun ainekset.
- Levitä muru piirakan päälle käsin.
- Paista 200-asteisessa uunissa alatasolla 20-25 minuuttia.
- Tarjoa vaikkapa jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.



torstai 20. elokuuta 2015

Fiestasalaatti



Päätimme eilen ukkoni kanssa saunoa ja rentoutua, joten jotain hyvää syöpöteltävää oli tehtävä myös. 
Olipas vain hyvää...tai siis on, tässä tuhoan viimeisiä jämiä näin "aamupalaksi" kirjoittelun lomassa. 
Tämä on mukavaa vaihtelua perus kana- tai tonnikalasalaateille, ja makua piisaa!
Ihanan värikästä, ja miksei vaikkapa juhliinkin kelpaavaa salaattia.


Fiestasalaatti:


- 400g jauhelihaa
- ½-1 pussi fajitas- tai tacomaustetta
- 1 rkl ketsuppia
- 1 isohko kerä jäävuorisalaattia
- 1 paprika (oranssi)
- 1 rasia mini luumutomaatteja
- 1 avokado
- 1 chili (keltainen)
- fetajuustoa murusteltuna tai kuutioina
- juustoraastetta
- 1 limen puristettu mehu
- nachoja
- tuoretta korianteria, tai vaikka persiljaa
- halutessasi vielä: punasipulia, papuja tai maissia.





- Aloita ruskistamalla jauheliha.
- Lisää jauhelihan joukkoon puolikas pussi fajitamaustetta ja ketsuppi.
- Tarkista jauhelihan maku ja lisää tarvittaessa maustetta.
- Pese ja pilko salaatti, tomaatit, paprika ja chili salaattikulhoon.
- Leikkaa avokado kuutioiksi ja lisää kulhoon.
- Purista perään lime.
- Sekoita.
- Kaada jauheliha salaatin päälle.
- Ripottele fetaa ja juustoraastetta sekaan.
- Asettele nachoja haluamallasi tavalla salaattiin ja lisää vielä lopuksi haluamasi yrtti.





keskiviikko 19. elokuuta 2015

Leipäjuustojälkkäri Lappilaisittain


Ajattelin tässä nyt lähinnä niitä, jotka eivät ole tätä ikinä etes ajatelleet jälkkärin muodossa. 
Nyt kun täällä Suomineitosen kainaloseudulla asustelen...ainakin vielä, niin tätä tulee syötyä jonkun verran. 
Kokeilkaa ja yllättykää, kuinka tämä juusto taipuu jälkkäriksi. 
Mikään uusi keksintöhän tämä ei ole, mutta kokeilemaan nyt äkkiä!


Leipäjuustojälkkäri Lappilaisittain:


- 250g leipäjuustoa
- 1 dl kuohukermaa
(- ripaus sokeria ja kanelia)
- lakkoja tai lakkahilloa


- Kuutioi juusto uunivuokaan ja kaada perään kerma (halutessasi myös ripaus kanelia ja sokeria).
- Lämmitä juustoa 200-asteisessa uunissa noin 5-10 minuuttia, niin että se hieman alkaa sulaa.
- Tarjoa lakkojen tai lakkahillon kanssa.



tiistai 18. elokuuta 2015

Mango-Currydippi




Aterioimme siipiä tuossa eräänä iltana ja ajattelin koittaa jotakin muuta dippiä Aura-dipin sijaan.
Jälleen pikainen kurkkaus kaappiin ja soossia sekoittamaan.
Kanan kanssa minusta sopii hieman makea kastike, joten mukaan lurahti mangososetta, hunajaa ja currya.
Maistele rohkeasti tätä kastiketta vaikkapa vihannestikkujen tai sipsienkin kanssa!


Mango-Currydippi:

- 1 purkki kermaviiliä tai noin 2 dl turkkilaista jogurttia
- 1-2 tl curryjauhetta
- ½ tl paprikajauhetta
- 2 rkl mangososetta
- hunajaa maun mukaan
- hieman suolaa ja pippuria

- Sekoita dipin ainekset keskenään.
- Laita sen verran currya, kuin itsestä tuntuu sopivalta.
- Säädä myös suolaisuutta ja makeutta oman makusi mukaan.
- Tarjoa esimerkiksi siipien, sipsien tai kasvistikkujen kanssa.



perjantai 14. elokuuta 2015

Afternoon Tea- Kinkkuleivät


Joskus on hyvä nostaa jalat ylös ja vain olla hetki. Keittää vaikka hieman teetä ja nautiskella sen kanssa esimerkiksi tämmöinen kinkkuleipä, sitten jaksaa taas! Leivän ei tarvitse olla tätä perus vaaleaa pullaleipää, mutta sitä sattui meillä olemaan tilaus-voileipäkakun jäljiltä, joten käytin jämät näihin leipiin. Täytteeseen mukavasti kermaisuutta tuorejuustosta ja kaveriksi cheddarjuustoa.


Afternoon Tea- Kinkkuleivät:

(kahdelle-neljälle)

- 4 isoa siivua haluamaasi paahtoleipää
- n. 50g kinkkusuikaleita
- ½ suippopaprika silputtuna
- n. 10 cm pätkä kurkkua raastettuna
- 100g tuorejuustoa (esim. paprika-chili)
- 2 rkl voileipäpikkelssiä tai majoneesia
- pippuria ja suolaa maun mukaan
- ½ tl kuivattua basilikaa
- 2 siivua cheddarjuustoa



- Pehmitä tuorejuusto kulhossa ja lisää sekaan pikkelssi.
- Silppua ja raasta joukkoon paprika ja kurkku.
- Sekoita mukaan loput täytteen ainekset.
- Paahda leivät ja aseta juusto siivut kahdelle leivän puolikkaalle.
- Sipaise täytettä leiville ja aseta toinen leipäsiivu kanneksi.
- Leikkaa terävällä veitsellä kolmioiksi.
- Vaihtoehtoisesti voit myös valmistaa leivät vaikkapa voileipägrillissä, jolloin juustokin sulaa.



torstai 13. elokuuta 2015

Soijapata



Soija on ihan mukavaa vaihtelua ainaiselle lihalle - joten haluaisinkin nyt jakaa teidän kanssanne aikalailla vakkarireseptini, jos teen kasvisruokaa. Tuttuun tapaan, tämäkin on helppoa ruokaa, kaikki vaan samaan pataan ja uuniin muhimaan.


Soijapata:


- 10 kpl soijafileitä
- 8 pientä perunaa
- 2 porkkanaa
- 1 pieni kesäkurpitsa
- 1 tölkki haluamiasi papuja
- 2,5 dl kermaa (kaura- tai ihan perus kuohukerma)
- 1 fondikuutio (esim kana tai kasvis)
- suolaa maun mukaan
- 1 tl currya
- n. 5 dl vettä
- 1 rkl hunajaa
- luraus soijakastiketta
- 1 tl kuivattua rakuunaa


- Pese, (halutessasi kuori) ja pilko vihannekset pataan.
- Valuta pavut ja lisää ne kerman, soijafileiden ja veden kanssa vihannesten sekaan.
- Lisää lopuksi fondikuutio, curry, hunaja, soijakastike ja rakuuna.
- Sekoita ainekset ja painele hieman, jotta ne peittyisivät osittain nesteeseen.
- Paista 175-asteisessa uunissa noin 2 tuntia.
- Tarkkaile paiston aikana, etteivät soijapalat pala - voit hieman käännellä niitä paiston aikana.
- Jos pinta alkaa tummua mielestäsi liikaa, aseta padan päälle kansi tai folio.



keskiviikko 12. elokuuta 2015

Munakokkeli Mukissa



Homman nimi on siis se, että munakokkelia voit valmistaa nopeasti ja vaivattomasti mukissa. 
Kypsennys tapahtuu mikrossa, joten voit vaikkapa samalla tuusailla aamiaisleivät itsellesi ja murusellesi valmiiksi. Aikaakaan tähän hommaan ei kulu kuin pari minuuttia.


Munakokkeli Mukissa:

(yhdelle)

- 2 kananmunaa
- 2 rkl maitoa tai kermaa
- ripaus suolaa ja pippuria


- Voitele tai öljyä valitsemasi muki.
- Riko munat mukiin ja mittaa perään maito.
- Mausta suolalla ja pippurilla.
- Vatkaa munien rakenne rikki.
- Kuumenna mikrossa aluksi noin 30 sekuntia, sekoita haarukalla.
- Kuumenna jälleen 30 sekuntia ja sekoita - jatka kunnes saat haluamasi koostumuksen aikaiseksi, kuitenkin korkeintaan 3 minuuttia.
- Silppua halutessasi päälle hieman ruohosipulia ja persiljaa.



torstai 6. elokuuta 2015

Syksyinen Voileipäkakku


Voileipäkakut ovat meillä kyllä aika harvinaista herkkua, eikä tämäkään päätynyt omaan, vaan kaverini isän synttäripöytään. 
Toiveena oli kinkkukakku, joten täältä pesee!
Rullatut voileipäkakut ovat minusta sopivan kokoisia ja mukavia tehdä, varsinkin jos syöjiä on vähemmän.
Syksyisyyttä tähän kakkuun hain värimaailmasta ja täytteen mauista.



Syksyinen Voileipäkakku:


- 12 isoa siivua paahtoleipää
- 2 dl kiehuvaa vettä
- 1 kanaliemikuutio + hieman sipulijauhetta
- 1,5 dl maitoa

Täyte:

- 100g kanttarelli -tuorejuustoa (esim. Crème Bonjour)
- 100 g paprika - tuorejuustoa
- 200-250g kinkkusuikaleita
- 1 dl voileipäpikkelssiä
- ½ suippopaprika pieninä kuutioina
- n. 10 cm pätkä kurkkua raastettuna
- pippuria
- suolaa tarvittaessa
- kuivattua basilikaa tai muuta yrttiä maun mukaan

Päälle:

- 2 dl kuohukermaa
- 100g jompaa kumpaa tuorejuustoa ^
- paprika- ja curryjauhetta väriksi
- hitunen suolaa

- juustoraastetta
- kinkkuruusukkeita
- ananaskirsikoita
- herneenversoja
- punaista basilikaa (siis tuo violetti)
- kurkusta leikattuja lehtiä
- tai muuta koristusta, mitä ikinä keksitkään



- Leikkaa leipäviipaleista reunat pois.
- Sekoita täytteen ainekset keskenään kulhossa ja tarkista maku.
- Asettele paahtoleipäsiivut kelmun päälle niin, että saat aikaan 3x4 kokoisen levyn.
- Murustele liemikuutio ja sipulijauhe kuuman veden sekaan ja kostuta leipäviipaleita liemellä.
- Kostuta sen jälkeen vielä hieman maidolla.
- Levitä täytettä leipäsiivujen päälle tasaisesti.
- Rullaa kelmua apunakäyttäen leivät tiukkaan pakettiin pidempää sivua myöten. (Lyhyempää sivua myöten rullattaessa tulee rullasta turhan paksu.)
- Nosta pötkylä jääkaappiin vetäytymään.
- Seuraavana päivänä (tai vähintään 4 tunnin päästä) vatkaa kerma, yhdistä se tuorejuustoon ja mausta seos paprikajauheella ja currylla
(tarvittaessa myös suola).
- Halutessasi voit nyt puolittaa rullan tai tarjota sen kokonaisena.
- Levitä kuorrutetta rullan päälle ja ripottele lisäksi juustoraastetta.
- Koristele haluamallasi tavalla.




keskiviikko 5. elokuuta 2015

Juustoinen-Kesäkurpitsakeitto


Tässä onkin ollut vähän kaikennäköistä menoa ja meininkiä, joten uusia ohjeita en ole ehtinyt kovasti päivittää. 
Tässäpä nyt tulee sitten uutta uutukaista keiton muodossa. 
Sosekeitot ovat mukavan helppoa ruokaa vatsalle ja lompakolle. 
Kesäkurpitsa itsessään maistuu mielestäni liian vihreältä, joten lisäsin kokonaisen köntin Koskenlaskijaa pyöristämään maun mukavan pehmeäksi.


Juustoinen-Kesäkurpitsakeitto:

(kahdelle nälkäiselle tai neljälle alkuruuaksi)


- 1 pieni sipuli silputtuna
- 2 rkl öljyä
- 700g kesäkurpitsaa
- 4-5 dl vettä
- 1 kanafondikuutio
- 1 paketti maustamatonta Koskenlaskijaa
- pippuria & suolaa maun mukaan



- Kuullota sipulisilppua öljyssä kattilan pohjalla.
- Lisää kattilaan pesty ja pilkottu kesäkurpitsa.
- Lurauta perään vesi ja fondikuutio.
- Anna kurpitsojen keittyä kypsäksi.
- Lohko kattilaan Koskenlaskija ja pippuri.
- Odota, että juusto sulaa ja surauta sitten sauvasekoittimella tasaiseksi.
- Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...