>

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Hibiscus-Granaattiomenajäätee


Lämpimät säät vaativat arvoisensa virvokkeet, siksipä kehittelin tällaisen janojuoman. Hibiscus oli väittämän mukaan jo varhaisen Egyptin faaraoiden suosiossa, sillä se auttoi kehoa viilentymään kuumassa ilmastossa..ja vaikkei täällä meillä Suomessa ehkä aivan niin kuuma olekaan, niin mainiosti tämä silti viilentää. Hibiscus, eli kiinanruusu, myös tutkitusti alentaa verenpainetta sekä edistää C-vitamiinin imeytymistä monen muun hyvän ominaisuuden lisäksi.


Hibiscus-Granaattiomenajäätee:


- 6 dl vettä
- n. kourallinen maustamatonta Hibiscus-teetä
- ½ granaattiomena
- 1 lime
- 2-3 rkl hunajaa (tai mieleisesi määrä sokeria, steviaa tai agavesiirappia)
- muutama mintun lehti
- reilusti jääpaloja


- Kiehauta 3dl vettä.
- Lisää kiehuvaan veteen Hibiscus-tee ja anna veden värjäytyä kauniin punaiseksi.
- Lurauta nyt sekaan loput 3dl kylmää vettä jäähdyttääksesi juomaa ja lisää sitten makeutus.
- Tee saa olla tässä vaiheessa melko makeaa, sillä jääpalat laimentavat makua.
- Purista joukkoon limen mehu.
- Halkaise granaattiomena ja koputtele napakasti siemenet ulos puulusikalla.
- Kippaa jääpaloja laseihin ja ripottele päälle silputtua minttua, sekä granaattiomenan siemeniä.
- Kaada päälle jäähtynyttä teetä.
- Koristele mintunlehdellä tai siipaleella limeä.


Virvoittavia auringonottohetkiä! :---)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...