>

lauantai 10. elokuuta 2013

Pieni pyöreä kasvispitsa


Oli muka pakottava tarve keksiä oman parvekkeen antimista jotakin syötävää tälle iltaa, ja vaikka eilenkin tein pitsaa, niin tänäänkin sitä teki mieli - kun nuo meidän somat kirsikkatomaatit ja paprikat olivat kypsiä, niin siihen pitsaanhan ne oli hyvä tunkea. Onneksi keittiössä kasvoi vielä ruukussa tuoretta oreganoa viskeltäväksi koristeeksi.


Pitsapohja:


- 1,5 dl lämmintä vettä
- 1/8 tuorehiivaa
- 1 tl sokeria
- ½ tl suolaa
- 3 dl jauhoja
- vajaa ½ dl öljyä


- Mittaa kulhoon vesi ja sokeri.
- Murenna hiiva veden joukkoon ja lisää suola.
- Sekoita.
- Lisää jauhoja desi kerrallaan ja sekoita taikinaa aina välissä.
- Kun jauhot on lisätty, kaada sekaan öljy ja
 vaivaa taikinaa muutama minuutti.
- Anna kohota liinan alla kaksinkertaiseksi.


Kastike:


(Pitsan kastike on sama, kuin Soijabolognese
tosin sillä erotuksella, ettei tähän tule kermaa ja määrät ovat pienemmät.)

- ½ sipuli
- 1 dl tummaa soijarouhetta
- (½ valkosipulin kynsi)
- 1 tölkki tomaattimurskaa (vähempikin riittää)
- ½ kasvisliemikuutio
- mustapippuria
- paprikajauhetta


- Kaada soijarouhe astiaan ja kaada rouheen päälle lämmintä vettä vain sen verran että rouhe peittyy hieman.
Anna turvota hetki.
- Pilko sipuli ja kuullota silppua runsaassa öljyssä pannulla hetki, lisää soijarouhe.
- Jos rouhe tuntuu liian kostealta, voit puristella nestettä ulos hieman käsin ennen pannulle laittamista.
- Paista rouhetta hetki ja lisää mausteet ja tomaattimurska.
- Anna hautua kymmenisen minuuttia.


Lisäksi:

- juustoraastetta
- tomaatteja
- paprikaa
- oreganoa
- mitä vain, mikä vain sinusta maistuu hyvältä: oliiveja, kapriksia, fetaa...

Kasaaminen:


- Öljyä piirakkavuoka, tai levitä uunipellille leivinpaperi taikinaa varten.
(Kumpikin versio toimii, mutta uunipellillä pitsa on helpompi leikata.)
- Taikinan pinnan ei pitäisi olla kovinkaan tahmea, joten voit painella taikinan  ilman jauhoja joko vuokaan tai uunipellille pyöreään muotoon.
- Levitä kastiketta taikinan päälle (ei kuitenkaan kovin paksusti), jonka jälkeen voit ripotella päälle juustoraastetta ja omavalintaiset täytteesi.
- Paista 225 asteessa noin 25 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...